perjantai 22. kesäkuuta 2018

Raskolnikov (1923)


Opiskelija Raskolnikov murhaa koronkiskojaeukon ja tämän sisaren osoittaakseen itselleen olevansa oikeutetulla asialla ja parantavansa teollaan maailmaa. Syyllisyydentunto ja painajaiset kuitenkin saavuttavat ennenpitkää Raskolnikovin, tämä tunnustautuu ilotytölle ja päätyy lopulta pakkotyöleirille Siperiaan.
Tuoreena Tohtori Caligarin kabinetin ja Genuinen kuumeisesta houreesta Robert Wiene jatkaa jälleen totutulla tyylillään klassisen kaunokirjallisen teoksen muodikkaan ekspressionistisessa tulkinnassa. 20-luvun saksalaisten ihmispsyykeä kohtaan tunteman kiinnostuksen huomioon ottaen on oikeastaan pieni ihme, että ensimmäistä mainitsemisen arvoista Dostojevski-filmatisointia saatiin odottaa näinkin pitkään.

Kaikille Genuine nähneille voin ainakin jo näin ensialkuun todeta kyseessä olevan kerronnallisesti vähintään yhtä sekavan ja epämääräisen teoksen. Syy piilee luonnollisesti ainakin osittain siinä tosiasiassa, että alkuperäisestä kahdesta tunnista on jäänyt jäljelle vähän reilu puolet, joten pakosti kerronta poukkoilee ja rönsyilee toisinaan pahasti siellä täällä.
Robert Wienen näkemystä ei toisin sanoen parane itse tarinan takia alkaa katsoa vaan lähinnä tavan, jolla se on kerrottu. Tiettävästi Tohtori Caligarin kabinetin lavastusta kritisoitiin turhan kaksiulotteisiksi ja tässä pyrittiin siksi tarkoituksella parantelemaan edellisiä lisäämällä niihin syvyyttä. Lopputulos on ehkä jopa vielä hivenen parempi kuin Caligarin kabinetissa, vaikka houreinen Raskolnikov onkin painajaisunena vähintään yhtä kaoottinen ja sanoinkuvaamattoman mielipuolinen kuin sekin.

Raskolnikov ei olekaan perinteisessä mielessä kauhean kummoinen elokuvallinen elämys eikä tältä kannata mitään kaunokirjallista menoa odottaakaan, mutta jokaiselle 20-luvun ekspressionisten elokuvan ystävälle tämä on pakollista katsottavaa jonkun Caligarin kabinetin, Nosferatun ja Von Morgen bis Mittenachtsin ohella. Visuaalista taidetta tämä on.



Arvio: 3/5



RASKOLNIKOW, 1923 Saksa
Tuotanto: Hans Neumann
Ohjaus: Robert Wiene
Käsikirjoitus: 
Fjodor Dostojevski, Robert Wiene
Näyttelijät: Alla Tarasova, Andrei Zhilinsky, Elisabeta Skulskaja, Gregori Chmara, Maria Kryshanovskaya, Mariya Germanova, Mikhail Tarkhanov

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.