The Hands of Orlac (1924)

Orlacs Händen näkeminen on itselleni vähän samanlainen elämys kuin Nosferatun aikoinaan. Tämä on nimittäin taas niitä sellaisia elokuvia, joihin törmää tai ainkin törmäsi säännöllisesti näiden mykkien saksalaisten kanssa pelatessa, mutta jonka katsominen on ennen internetin suoratoistopalveluja ollut käytännössä mahdotonta, sillä varsin suppean yleisön vuoksi tällaisia ei ole paljoa meillä fyysisenä julkaistu, ja sittenkin äärimmäisen pieninä painoksina ja lähinnä valikoiduissa elokuva-alan liikkeissä myytynä.

Orlacs Händen tarina on varsin tyypillinen vanhan ajan ns. käsikauhu, jossa onnettomuuteen joutunut pianisti saa tällä kertaa murhamiehen kädet omiensa tilalle ja kaikenlaisia asioita alkaa tapahtua. Käsi-ideaa kierrätettiin edelleen tämän remaken lisäksi mm. Addams Familyssä ja Alejandro Jodorowskyn Santa Sangressa.

Kaikesta päätellen vanha kansa pelkäsi todella kovan luokan roistojen käsien jatkavan tihutöitä vielä haudan takaakin, mistä syntyi ajan mittaan kokonainen pieni obskuuri kauhun alagenre. Oikeasti tätä elokuvaakin pidettiin aikoinaan niin pelottavana, että tätä leikeltiin ja sensuroitiin armottomasti - jos nyt ei kokonaan kielletty - ympäri maailmaa. Täydellinen restauroitu versio saatiin vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1995.

Joku voisi ehkä moittia Orlacs Händeä kauhean hitaaksi ja simppeliin tarinaansa nähden aivan liian pitkäksi rainaksi, mikä onkin totta myös omasta mielestäni. Mutta itse en vain voi olla ihailematta miten arkkityyppinen 20-luvun alun ekspressionistinen kauhuelokuva tämä oikeasti on: kaikki tilat ovat äärimmäisen pimeitä, kalpeaksi meikatut näyttelijät vetävät kuin transsissa ja kyseessä on jälleen tarina hajoavasta identiteetistä ja mielenterveydestä. Kaikki "genren" peruskamaa.

MIelenkiintoisinta tässä elokuvassa ei yllättäen ollut maailman ilmaisuvoimaisimmilla käsillä varustetun Conrad Veidtin pääosarooli vaan tämän vaimoa näyttelevä Alexandra Sorina, jota on kuvattu poikkeuksellisesti omituisen käsifetissin omaavana hahmona kuin James Stewartin etsivä jossain Hitchcockin Vertigossa. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt vastaavaa näinkin vanhassa mykkäelokuvassa.

Orlacs Hände ei ole mikään täydellinen elokuva eikä sen tarvitsekaan olla, mutta itse nautin tästäkin omalla tavallani paljonkin. Turhan verkkaisesta menosta ja ylipituudesta huolimatta tässä on vahva, hiipivä tunnelma koko ajan läsnä ja Robert Wienen toisinaan vähän heittelevä kerrontakin on tällä kertaa enimmäkseen ns. hanskassa.



Arvio: 3.5/5



ORLACS HÄNDE, 1924 Itävalta
Ohjaus: Robert Wiene
Käsikirjoitus: Louis Nerz, Maurice Renard
Näyttelijät: Alexandra Sorina, Carmen Cartellieri, Conrad Veidt, Fritz Kortner, Fritz Strassny, Paul Askonas