Haihtuvat kuvitelmat (1933)

Kihachi ja Jiro ovat kaksi tokiolaista vähävaraista panimotyöläistä. Ensimmäinen on laiskanpulskea yksinhuoltajaisä ja leskimies, joka elää kouluikäisen poikansa kanssa suurkaupungin laitamilla, vähävaraisten työläisten asuttamissa kortteleissa. Kerran kaksikko sattuu törmäämään kodittomaan nuoreen naiseen, johon Kihachi lopulta rakastuu ja jolle tämä myös varaa yösijan erään ystävänsä luota. Vanhan miehen toiveet vihille pääsystä eivät kuitenkaan toteudu toivotulla tavalla ja suhteet poikaankin alkavat lopulta reistailla pahemman kerran...

Muutaman laihemman tuotoksen jälkeen Yasujiro Ozu palasi jälleen jo pariin otteeseen menestyksellä koetetun konseptinsa, yksinkertaisen realistisen perhedraaman pariin. Tämä on samalla peräti Ozun uran 30. pitkä elokuva, joten mies oli jo tässä vaiheessa vähintäänkin kokenut veteraani ja ammattilainen vaikka ne suurimmat maailmanmenestykset vasta sodan jälkeen tulivatkin.

Ja kuinka laadukasta jälkeä Haihtuvat kuvitelmat onkaan! Kyseessä taitaa olla Synnyin, mutta... -elokuvan jälkeen järjestyksessä toinen Ozun elokuva, jota voi sanoa jäljittelemättömästi ohjaajansa näköiseksi teokseksi. Tässä vaiheessa mies hioi vielä tyyliään entisestään tutumpaan suuntaan mm. jättäen edellisen yhteiskuntakritiikinkin monien aikalaisten pettymykseksi sikseen. Periaatteessa koko ohjaajan myöhempi perustyökalupakki oli lähes täysin kasassa jo tässä vaiheessa ja Ozu myös pysyi tälle hyväksi havaitsemalleen tyylile äärimmäisen uskollisena uransa loppuun asti.

Oikeastaan Haihtuvat kuvitelmat voi juonellisestikin jakaa kahteen osaan, joista ensimmäinen kuvaa Kihahchin romanttista sotkua ja jälkimmäinen isän ja pojan suhdetta - yhtä Ozun suosikkiaiheista. Ohjaaja itse oli äitinsä poika 10-vuotiaasta lähtien ja mies onkin monissa elokuvissaan ammentanut aineksia omasta vaikeasta isäsuhteestaan. 

Tiettävästi moni kohtaus ja käänne tässäkin on oikeasti enemmän tai vähemmän peräisin tekijänsä omasta lapsuudesta. Kaikista Ozun isäsuhdetta kuvaavista elokuvista (tämän lisäksi ainakin Synnyin, mutta..., There Was a Father ja A Story of Floating Weeds remakeineen etc) tämä taitaa kuitenkin olla kaikkein optimistisin ja iloisin, onhan tässä tavallaan onnellinen loppukin.

Tietenkään unohtamatta mainita erikseen hurmaavalla hymyllä siunatun Takeshi Sakamoton erinomaista roolisuoritusta yksinhuoltajaisänä sekä Tomio Aokia tämän poikana. Loistavaa jälkeä.

Jos pitäisi lähteä arvioimaan mistä alkoi koko myöhemmän Ozun lähes katkeamaton tunnistettava perhedraamojen klassikkoputki, itse asettaisin lähtöpisteeksi tämän elokuvan. Haihtuvat kuvitelmat ei ole vielä edes Ozun viimeinen mykkäelokuva, mutta jo tässä vaiheessa kaikki olennainen pienimpiä yksityiskohtia myöden alkoi olla jo täysin kuosissaan. Laadusta sen myös huomaa.



Arvio: 4.5/5



DEKIGOKORO, 1933 Japani
Ohjaus: Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Tadao Ikeda, James Maki (Yasujiro Ozu)
Näyttelijät: Chouko Iida, Den Obinata, Nobuko Fushimi, Reiko Tani, Seiichi Kato, Seiji Nishimura, Takeshi Sakamoto, Tomio Aoki