sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Woman of Tokyo (1933)


Chikako asuu yhdessä yliopistossa opiskelevan veljensä Ryoichin kanssa ja rahoittaa tämän opintoja työskentelemällä päivisin toimistotyöntekijänä ja iltaisin veljeltään salaa prostituoituna. Loppujen lopuksi Chikako kuitenkin jää salatyöstään kiinni, millä on perheelle traagisia seuraamuksia.
Edellistä edellisessä Ozu-arvostelussani ylistin Tokyo Twilightin synkkää melodraamaa maasta taivaisiin ja muistin varmaan vielä erikseen mainitakin miten poikkeuksellisesta elokuvasta ohjaajan filmografiassa on oikeasti kyse. Todellisuudessa Yasujiro Ozu teki urallaan kaikkiaan kolme vähän samansuuntaista traagisempaa teosta, joista Woman of Tokyo on kaikkein varhaisin. Toisen melodraaman, Varhaisen kevään olenkin jo käsitellyt aiemmin.
Juonen osalta ensimmäisenä tässä hämmästyttää, miten paljon tämä muistuttaa Kenji Mizoguchin kolme vuotta myöhemmin ilmestynyttä Osakan elegiaa - tässä jopa nähdään Mizoguchin vakionäyttelijä Kinuyo Tanaka! En itse kuitenkaan usko Mizoguchin lähteneen tätä mitenkään erityisemmin plagioimaan vaan kyseessä on todennäköisesti vain 30-luvun lama-aikana Japanissa muodikas ja paljon puhuttanut aihe, joka lähinnä on sattunut päätymään useamman teoksen tarinan ytimeksi.

Keskivaiheilla elokuvan päähenkilöt käyvät elokuvissa ja katsojalle näytetään pitkä pätkä suoraan ihan oikealta valkokankaalta kuvattua Ernst Lubitschin komediaa. Tiettävästi Lubitsch oli Japanissa erittäin suosittu nimi ja tämän tyylillä onkin ollut huomattava vaikutus maan ohjaajien - myös Ozun - teoksiin.
Woman of Tokyo muutenkin on vähän siinä rajoilla onko kyseessä täyspitkä vai lyhyt elokuva, lähteestä riippuen tämä on yleensä jompaa kuntaa tai peräti melompia. Tiettävästi kyseessä onkin vain reiluss viikossa alusta loppuun vajaalla käsikirjoituksella purkitettu kevyt välityö, johon ohjaaja ei juuri panostanut keskivertoelokuvaansa vertaa.
Oikeasti Ozun välinpitämättömyyden pystyy myös huomaamaan muutamasta kohtaa selvästi. Yhdessä kohdassa esimerkiksi leikkausten välissä nähdään samassa kohtauksessa sama teepannu ensin höyryävän kuumana, kylmänä ja jälleen kiehuvan kuumana. Keskimmäinen on vielä oikein lähikuvana, joten virheen myös huomaa selvästi.
Mutta sittenkin itse satun pitämään tästäkin kohtalaisen paljon, jopa enemmän kuin monista ohjaajan muista mykistä tuotoksista. Ozu on perinteisesti ollut heikoimmillaankin hyvää tasoa ja tässä on vielä miehen elokuville harvinaista traagisempaa ainesta, josta itse erityisen paljon diggaan muutenkin.
Hyvä elokuva, muttei ehkä kaikkien makuun



Arvio: 3.5/5



TOKYO NO ONNA, 1933
Ohjaus:
Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Kogo Noda, Tadao Ikeda
Näyttelijät: 
Chishû Ryû, Kinuyo Tanaka, Shin'yô Nara, Ureo Egawa, Yoshiko Okada

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.