Rakkauteni polttaa (1949)

Eipä ole Kenji Mizoguchilla ollut urallaan helppoa. Mieshän on käytännössä vuodesta 1937 ja Taru viimeisestä krysanteenista lähtien ollut jos jonkinlaisen sensuurin kourissa, ensin Japanin sota-ajan hallituksen ja vuodesta 1945 tilapäisen länsimaisen sotilashalllinnon. Käytännössä kaikki tämän ajan japanilaiset elokuvat Mizoguchista Shimizuun ja Kurosawaan on valjastettu vain ja ainoastaan saarnaamaan länsimaisen kulttuurin puolesta perinteistä japanilaista vastaan.

Edellisessä elokuvassaan Yön naiset Mizoguchi kuitenkin pääsi lähes kokonaan irti muutaman aiemman rasittavasta saarnaamisesta ja kyseessä on vähintäänkin onnistunut melodraama, sotaa seuranneen poikkeustilan ajan Mizogucheista helposti paras. Tällä kertaa ohjaaja päättikin sitten ottaa jälleen piiiiitkän askelen taaksepäin takaisin Naisten voiton propagandaan ja sekös harmittaa kuin jäätynyt käpy pientä oravaa.

Rakkauteni polttaa sijoittuu tällä kertaa Meiji-kauden Japaniin ja perustuu silloisen kuuluisan feministin elämänkertaan. Naikkonen taistelee tällä kertaa sukupuolten tasa-arvon ja länsimaisen liberalismin puolesta tietämätöntä massaa ja ikävää perijapanilaista patriarkaalista sortojärjestelmää vastaan. Siinä sivussa myös rakastutaan liberaalipuolueen johtajaan ja käväistään patriarkaatin vankilassa. Lopussa sitten todetaan imelästi kärsivän feministin olleen oikeassa.

Tarvitseeko tästä enää enempää edes kirjoittaa? Kenji Mizoguchin 40-luvun länsimaisen aatoksen puolesta liputtavat propagandapläjäykset ottavat allekirjoittanutta pahemman kerran aivoon. Ei siksi että ne saarnaavat länsimaista aatetta, vaan siksi että ne on suunnattu itämaiselle yleisölle joka on ollut näiden ilmestymisaikaan tyypilliseseti aiheesta täysin tietämätöntä ja ote on siksi hyvin tuputtava. Kuten olen tainnut jo aimmin moneen kertaan sanoa, tällainen on nykynäkökulmasta ja erityisesti länsimaisena katsojana pelkästään ikävää.

Isoimpana kompastuskivenä tässä piilee, ettei niihin kuuluisiin liberaaleihin aatteisiin tai niiden vastustajien asenteisiin juuri paneuduta sen syvemmin vaan koko homma on kuvattu latteana ja mustavalkoisena hyvän ja pahan kamppailuna. Niin paksua.

Toisin kuin Mizoguchin aiemmissa elokuvissa, tällä kertaa ohjaajalla oli kuitenkin paremmat resurssit ja aikaa viimeistellä elokuvaansa, joten tätä voi ainakin kehua komeaksi elämykseksi vaikkei tarina kauhean ihmeellinen olekaan. Rakkauteni polttaa on vielä Naisten voitosta poiketen (lähi-) historiallinen elokuva, joten nyt liikutaan muutenkin ohjaajan omimmilla vahvuusalueilla.

Mutta ei siitä kuitenkaan mihinkään pääse, että Rakkauteni polttaa on kolossaalinen pettymys mahtavan Yön naisten jälkeen. Onneksi poikkeustilaa kesti tämän jälkeen enää reilun vuoden verran ja sensuuria löysättiin jo aikaa ennen sen päättymistä. Mizoguchille se tarkoitti paluuta Kiinan ja Japanin vuoden 1937 sotaa edeltävien aikojen elokuvien henkeen, mutta siitä lisää pian...



Arvio: 3/5



WAGA KOI WA MOENU, 1949 Japani
Ohjaus: Kenji Mizoguchi
Käsikirjoitus: Kaneto Shindô, Kôgo Noda, Yoshikata Yoda
Näyttelijät: Ichirô Sugai, Kinuyo Tanaka, Kuniko Miyake, Mitsuko Mito