sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Seinfeld: 4. tuotantokausi (1992-1993)


Sinäkin, hyvä lukijani, todennäköisesti muistat vielä kaukaisen ajan ennen internetiä ja somea. Tuolloin televisio oli vielä joka kodin viihteen kuningas. Itselleni on jäänyt kyseiseltä planetaariselta kierrokselta vahvasti tajuntaani, kuinka raivoisasti myyttistä Seinfeldiä mainostettiin jopa lastenpiirrettyjen välillä. Koomikko Jerry Seinfeldin luotsaama, ikioma nimikkosarjansa "ei mistään" olikin aikoinaan jättimäinen ilmiö, joka keräsi ja kerää yhä parhaimmillaan miljoonittain katsojia pelkästään kotimaassaan jopa uusinnoillaan. Jotain magiaa niissä lyhyissä mainospaloissakin selvästi on ollut, sillä näin ikäihmisenä sarjaa katsoessa huomaa jatkuvasti tunnistavansa tiettyjä välähdyksiä menneisyyden hämäristä – ja erityisesti tältä neljänneltä tuotantokaudelta, jota myös Seinfeldin lopullisena monumentaalisena läpimurtona populosfääriin yleisesti pidetään.

Erona aiempiin tuotantokausiin neljännessä rupeamassa Seinfeldistä pyrittiin rakentamaan yksittäisten episodien sijaan saippusarjamaisempaa läpi tuotantokauden jatkuvaa yhtenäistä kokonaisuutta. Neljännen kauden punaisena lankana Jerry ja George yrittävät saada käsikirjoittamansa komedian myytyä NBC:lle pilottia varten. Koko jutun vitsinä mainittu käsikirjoitus sattumuksineen ja hahmoineen perustuu tietysti tekijöidensä ”oikeaan elämään”, eli Seinfeld-sarjaan itseensä, joka taas vuorostaan perustuu Larry Davidin, Jerry Seinfeldin ja kumppaneiden kokemuksiin show-bisneksestä ja sen ulkopuolelta. Pienen pätkän verran nähdään jopa erillisiä näyttelijöitä imitoimassa sarjan varsinaisia vakiokasvoja hämmästyttävän osuvasti. Harmittavasti kolmannen kauden Limo-jakson kaltainen kokeellisuus on kromia keränneen Seinfeldin hioutumisen myötä jäänyt vähemmälle, mutta kaikkea hyväähän ei tunnetusti voikaan aina saada.



Matka kirjoituspöydältä televisioon ei tosin voisi olla lainkaan tapahtumarikkaampi – tai hauskempi. Loistavana esimerkkinä tekijöiden tuoreista oivalluksesta mainittakoon heti tuotantokauden alussa nähtävä ”hullu” Joe Davola, jonka ainut elämäntehtävä tuntuu olevan sarjan muiden hahmojen häiritseminen sekä erityisesti Jerry televisiosarjan tuhoaminen ennen valmistumistaankaan. Ilman taustanauruja Joe Davolan sarjamurhaajan ja stalkkerin elkeitä yhdistelevä hahmo voisikin  täysin vaivattomasti käydä jonkun Buffalo Billin kadonneesta velipuolesta. Yhtenä neljännen kauden hauskimmista yksittäisistä käytännön vitseistä Joe Davola nousee ja syöksyy viimeiseen klimaattiseen iskuunsa Seinfeldin yksinkertaisesti vain leikatessa yhtäkkiä muualle ja unohtaen koko jutun. Mitä Joe Davola lopulta edes teki, jätetään tarkoituksella arvoitukseksi, mutta Jerry ja muut hahmot vaikuttavat tapahtuneesta jälkikäteen enintäänkin lievästi harmistuneilta kuin olisivat joutuneet syömään kylmää puuroa.

Toisessa keskeisessä jatkuvassa juonikuviossa George aloittaa parisuhteen Susanin kanssa. En halua spoilata mitään konkreettista, mutta Georgen tragikoomiset edesottamukset yhdessä elämänsä pitkäkestoisimmassa suhteessa lienevät hauskinta ja samaistuttavinta romanttista komediaa, mitä ainakaan henkilökohtaisesti olen vuosikymmeniin nähnyt sen enempää televisiossa kuin elokuvateattereissakaan. Tietysti Seinfeldin perimmäisenä ideana on virnuilla ajatukselle ikuisesti kestävästä ja kaikki mahdolliset sudenkuopat ylittävästä rakkaudesta. Jerryn omat romanttiset pyrkimykset eivät lopulta ole juuri Georgea hedelmällisempiä: eräässä episodissa Jerry unohtaa naisystävänsä nimen, vaikka muistaakin tämän rimmaavan jotenkin naisen anatomian kanssa. Lopulta Jerry päätyykin arvuuttelemaan mielessään kokonaista litaniaa pikkutuhmalta kuulostavia nimityksiä heilalleen. Kuka nyt ei olisi vähintään kertaalleen joutunut elämässään vastaavaan tilanteeseen Georgen ja Jerryn kanssa? Olen tosissani.


Seinfeldin neljäs tuotantokausi on jäänyt historiankirjoihin vähän Simpsoneiden toisen ja South Park viidennen tuotantokauden kaltaisena jättimäisenä klassikkona sekä tekijöidensä lopullisena itsensä löytämisenä, jonka jäljiltä televisioviihde ei enää ole ollut täysin entisensä. Seinfeldin kohdalla jo yksin suurisuuntaisemmaksi kasvanut konsepti sai välittömästi pienemmätkin yksityiskohdat tuntumaan huomattavasti satunnaista irto-oivallusta mielenkiintoisemmilta ja koukuttavammilta letkautuksilta. Samalla Seinfeldin hahmot ja maailma saivat yksinkertaisen muutoksen myötä huomattavasti elävän elämän tuntua: kevyt toisto vain korosti entisestään realistista rutiinia, mutta samalla hahmoille ja näitä ympäröivälle maailmalle jäi sopivasti tilaa kasvaa ja muuttua – yksi hahmo löytää neljännen tuotantokauden melskeissä sisältään uuden seksuaalisen suuntautumisenkin. Seksiä ja seksuaalisuutta itseään Seinfeldin neljäs tuleminen käsittelee televisiosensuurin paineesta huolimatta herrasmiesmäisen hauskasti leikittelemällä entistäkin rohkeammin erilaisilla vihjailuilla sekä kiertoilmaisuilla menemättä kertaakaan huonon maun puolelle.

Eivät mainostajat suotta siis yrittäneetkään Seinfeldin neljättä tuotantokautta televisiota katsovalle väestönosalle muinoin tuputtaa. Kansan olisi vain pitänyt ottaa vihjeestä vaari, onhan kyseessä sentään ehta komedian klassikko, jonka parista tusinasta episodista lähes jokainen lukeutuu sarjansa ja lajityyppinsä ehdottomiin valioihin vielä tänäkin päivänä.




Arvio: 5/5



SEINFELD: SEASON 4, 1992-1993 USA
Ohjaus: Tom Cherones
Käsikirjoitus: Larry Charles, Larry David
Näyttelijät: Jerry Seinfeld, Jason Alexander, Julia Louis-Dreyfus, Michael Richard
s