maanantai 18. kesäkuuta 2018

The Traitor (1926)


Kun aikoinaan aloin näitä neuvostoliittolaisia elokuvia huvikseni katsomaan, ajattelin pääseväni tästä muutamassa kuukaudessa ja muutamalla kymmenellä elokuvalla, mutta viimeisimmän laskun mukaan luku lienee jo ylittänyt sadankin eikä vielä ole tullut näitä mykkiäkään tehtyä loppuun vaikka julkaisutahti on viime kuusta melkein kymmenkertaistunut.
Kuka olisi oikeasti uskonut että pelkästään neuvostoliittolaisia mykkäelokuvia on voi olla näinkin paljon?
Mutta itse asiaan. Vasta katsottuani tämän elokuvan "loppuun" huomasinkin kyseessä olevan vain parin kelan pituisen osittain säilyneen pätkän, joten kokonaisen elokuvan arvostelu on käytännössä mahdotonta, mutta pari kaunista sanaa sanottakoon tästäkin.
Sikäli kun olen mitään kuvauksia alkuperäisen elokuvan juonesta löytänyt, kyseessä on jonkinlainen sisällissotaa ja vallankumousta edeltäneelle ajalle sijoittuva agenttitarina, jossa kapitalistien kätyri soluttoutuu vallankumouksellisten riveihin, mutta lopussa vallankumouksen jälkeen petturi tuomitaan... kuka tietää mihin?
Koska kyseessä on enintään neljännes alkuperäisestä, ei tässä ole tarinamielessä yhtään mitään sanottavaa. Eniten omaan silmääni tässä kiinnitti lähinnä värikkään humoristinen tapa, jolla Abram Room on kuvannut kapitalismin rappiota: yksi porvareista esimerkiksi on selvästi saanut ulkomuotonsa Nosferatun vampyyrilta. Toisessa kohtaa nähdään leijonapatsas, jonka silmille on velmusti asetettu silinteripytty ja suuhun rintaliivit.
Joten, eipä tällaisestä epämääräisestä pitkälti juonettomasta parikymmenminuuttisesta paljoa tämän enempää kannatakaan kirjoittaa. Toivottavasti kokonainen elokuva joskus löytyy, mutta epäilen vahvasti.



PREDATEL, 1926
Ohjaus: Abram Room
Käsikirjoitus: 
Lev Nikulin, Viktor Shklovsky
Näyttelijät: Anna Sten, David Gutman, Konstantin Davidovski, Leonid Yurenev, Mariya Parshina, Nikolai Radin, Yevgeniya Khovanskaya

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.