Eriskummallinen klubi (1923)

Upporikas pariisilainen porho päättää muuttaa vaimoineen Etelä-Amerikkaan, mutta pitkälle automatisoidussa ökykartanossa pienten koiriensa kanssa viihtyvä emäntä onkin siinä määrin rakastunut kotikaupunkiinsa ettei suostu sieltä suosiolla lähtemään. Pariskunnan kadonnutta avio-onnea etsimään palkataan Ivan Mozzuhinin joka solullaan ja huokosellaan esittämä eksentrinen yksityisetsivä Z, ulkomuotoaan jatkuvasti muuttava ja koirien kanssa puhuva isoäitinsä suosikkipoika.

Eriskummallisen klubin tosielämän tarina on paljon kiinnostavampi kuin etukäteen voisi ajatella. Tämä elokuva on nimittäin vallankumouksen jälkeen Ranskaan muuttaneen vanhan venäläisen kulttuuriväen perustaman Films Albatross -tuotantoyhtiön ensimmäinen, aikansa värikästä venäläistä huumoria ja ranskalaista avantgardea vapaastí yhdistelevä kokeellisempi tuotos. Pääosassa heiluva ja elokuvan itse ohjannut Ivan Mozzuhin oli ennen vallankumousta Venäjän isoin tähtinäyttelijä, josta kasvoi muuton jälkeen todellinen kansainvälisen tason suurnimi ja kaikkien naisten päiväuni. Mies tuskin ovat nyky-yleisölle enää onkaan sattuneista syistä niinkään tuttu muutoin kuin Lev Kuleshovin kuuluisasta montaasikokeesta, jossa hyödynnettiin pätkää Mozzuhinin eräästä vanhemmasta elokuvasta. Meillä kyseistä pätkää esitettiin peruskoulun kuvaamataidon tunnilla.

Ivan Mozzuhin ja Natalia Lysenko.

Pelkästään Eriskummallisen klubin perusteella on helppo ymmärtää, miksi Mozzuhin oli näyttelijänä niin suosittu kuin oli. Mieshän oli paitsi luonnostaan veistoksellisen komea ja äärimmäisen voimakkaalla katseella varustettu ilmestys, mutta myös mielettömän fyysinen ja muuntautumiskykyinen esittäjä, joka tässä käytännössä yhden ainoan kohtauksen aikana pystyy helposti vaihtamaan hahmoa laidasta laitaan ilman leikkauksia tai ylimääräisiä maskeerauksia. Mozzuhinhan aloittikin tiettävästi uransa fyysisen komedian parissa ja sen kyllä huomaa miehen lennokkaista otteista.

Ivan Mozzuhin on tämän elokuvan todellinen mastermind ja auteur, pääasiallinen johtava taitelija ja visionääri, jonka käsialaa on kaikki käsikirjoituksesta ja ohjauksesta lähtien. En tiedä mitä Mozzuhin tarkalleen ajatteli tätä tehdessään, mutta jälki on visuaalisesti ja teknisesti näin vanhalle elokuvalle hengästyttävän huikeaa. Ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Mozzuhin on käyttänyt elokuvassaan suvereenilla taidolla paljon sellaisia hienoja tekniikoita, joita tekoajan leffoihin ei yleensä yhdistetä ollenkaan, alkaen vaikka liikkuvista ja kääntyilevistä kameroista, nopeista leikkauksista, tempon vaihdoksista, häivytyksestä, päällekkäisistä kuvista sekä uunituoreen venäläis-ranskalaisen elokuvatudion legendaarisista valaistus- ja lavastusratkaisuista sekä mielikuvituksellisesta varjojen käytöstä. Kaikki edelliset olivat vuoden -23 tietämillä enintään kokeellisia jippoja, joita nähtiinkin vain villeimmissä avantgarde-leffoissa.

Albatrossin lavastus oli huikeaa jo tässä vaiheessa.

Idearikkaista kuvaus- ja leikkaustekniikoista oma henkilökohtainen suosikkini tässä elokuvassa on alkupään flashback, joka on kuvattu negatiivina ja vastaväreissä. Kohtaus käynnistyy kun miljonäärin emäntä katsoo vanhaa kameran negatiivia, johon elokuvan kamera sitten zoomaa ja joka lähtee seuraavaksi liikkeelle. En ole eläessäni nähnyt vastaavaa kikkaa missään.

Parhaimmillaan Eriskummallinen klubi on omasta mielestäni kohtauksissa, joissa Mozzuhinin hahmo on tekemisissä miljonääriporhon eläimiä rakastavan hupsun vaimon kanssa. Vaimoa esittävä Natalia Lysenko oli oikeassa elämässä Mozzuhinin vaimo ja tosielämän suhde myös näkyy kahden kemioista selvästi. Aina kun kaksikko katsoo toisiaan silmiin tai pitää toisiaan kädestä huomaa näyttelijöillä selvästi olevan ihan oikeaa lämpöä ja rakkautta pelissä. Tällaista voimakasta pääparin kemiaa näkee harvoin elokuvissa nykyäänkään.

Isoäiti on paras.

Näitä vanhoja ja vähän unholaan jääneitä elokuvia selaillessa tulee aina elätelleeksi toivetta vastaan tulevasta kadonneesta mestariteoksesta tai tuntemattomasta helmestä. Suurin osa kadotukseen ajautuneista tapauksista on todellisuudessa unohdettu ihan syystäkin, mutta tämä on niitä harvoja timantteja, joiden vuoksi tätä tönkimistä ja tonkimista jaksaa aina vaan harrastaa. Eriskummallisessa klubissa on kaikkea mitä hyvältä mykän ajan komedialta kelpaa vaatia: se on erittäin tekninen ja hyvin toteutettu, mieleenjäävä, hauska, kaikin puolin äärimmäisen kahjo ja parhaimmillaan todella surrealistinenkin elämys. Syytä Eriskummallisen klubin unohdukselle voi vain arvailla. Itse uskon tämän olleen pelkästään liian paljon omaa aikaansa edellä noustakseen aikansa puskafarsseihin ja banaaleihin törmäilykomedioihin tottuneen keskivertomassan suosikiksi.

Harmittavasti Ivan Mozzuhin ei tämän jälkeen enää ohjannut ikinä toistamiseen, edes näyttelijänuransa ehtoopuolella äänielokuvan vallattua alaa. Minkä huippulahjakkuuden maailma menettikään!



Arvio: 4.5/5



LE BRASIER ARDENT, 1923 Ranska
Ohjaus: Ivan Mozzuhin
Käsikirjoitus: Ivan Mozzuhin
Näyttelijät: Ivan Mozzuhin, Natalia Lysenko, Camille Bardou, Franco Zellas,Huguette Delacroix,