tiistai 5. kesäkuuta 2018

The Holy Mountain (1973)


El Topo oli aikoinaan valtaisa kulttihitti ja Alejandro Jodorowsky pääsi itsensä John Lennonin ja kumppaneiden suureen suosioon, mikä takasi miehelle ennenäkemättömät taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa kunnianhimoisia visioitaan. Ikävänä puolena Jodon elokuvien oikeudet menivät siinä sivussa Beatlesin managerille, joka pyrki panttaamaan niiden esittämistä mahdollisimman paljon rahallisesti oikeaa tilaisuutta eli tässä tapauksessa ohjaajan kuolemaa varten. Allen Kleinin kuoltua 2009 näiden vanhojen klassikoiden oikeudet palasivat kuitenkin jälleen niiden ohjaajalle, minkä vuoksi näistä ylipäätään voidaan nykyään nauttia muutenkin kuin bootleg-muodossa.

Mikäli Jodo ei vielä tähän mennessä ole persoonallisuutena tuttu, niin ennen elokuvauraansa mies kävi Ranskassa tutustumassa alkuperäisen surrealistisen liikkeen tekijöihin, oli mukana avantgarde-teatterissa ja alkoi myöhemmin soveltaa oppimaansa elokuvan parissa. Jodo oli nuoruudessaan myös kiihkeä elämän tarkoituksen etsijä ja tutustui siinä sivussa suunnilleen kaikkiin tämän maailman uskonnollis-mystisiin liikkeisiin ja alkoi imeä niistä vaikutteita omiin töihinsä.

Kaikki edellinen on hyvin oleellista infoa The Holy Mountainia katsoessa, kuten pian tullaan näkemään.




Elokuva alkaa kuvauksella mystisestä initaatiosta, jossa katsoja vihitään sisään elokuvan maailmaan ja salaisuuksiin. Tästä eteenpäin itse elokuva onkin jaettu neljään osaan buddhalaisen neljän jalon totuuden mukaan. Ensimmäinen neljännes kuvaa maailman kärsimystä, toinen kertoo totuuden kärsimyksen syystä, kolmas kärsimyksen lakkaamisesta ja neljäs kärsimyksen lakkaamiseen johtavasta tiestä.

Mutta ei siinä tietenkään kaikki. Tarinan keskeiset henkilöhahmot on otettu ilmeisesti suoraan tarot-korteista ja hapokkaan surrealistinen kuvasto yhdistelee suunnilleen kaikkien maailman uskontojen symboliikkaa raamatullisista kohtauksista kabbalaan ja tarot-mystiikkaan sekä buddhalaisesta ja hindulaisesta kuvastosta erilaisiin okkultistisiin juttuihin. En itse ole mikään erityinen asiantuntija alalla, mutta olen kuullut asioista paremmin tietäviltä kaikenlaisia mielenkiintoisia tulkintoja ja yksityiskohtia. Erittäin kiehtovaa materiaalia.




Löysin tätä kirjoittaessani vahdingossa hyvän sivuston, jossa käydään useassa osassa ja lähes kuva kuvalta läpi tämän elokuvan rikasta symboliikkaa. Linkki löytyy tästäOn se uskomatonta, miten paljon ja miten syvällisesti yhteen elokuvaan voi saada pantua ajatusta.

Alejandro Jodorowsky itse esiintyy elokuvassaan pelastavaa tietoa tarjoavana alkemistina, joka johdattaa oppilaitaan erilaisten rituaalien kautta pyhälle vuorelle kuolemattomuuden perässä. Varsinainen päähenkilö tarinassa on "varas" ja Jeesuksen kaksoisolento, joka alussa vaeltaa korruptoituneen ja sielutonta lihaa palvovan maailman halki Jodon luokse. Vai pitäisikö tässä kohtaa puhua katsojan johdattelusta? Jodon opetuksethan ovat yhtä paljon päähenkilölle kuin katsojallekin suunnattu, tuleepa lopussa pieni twistikin jota en tässä spoilaa.

Varkaan rooliin muuten piti alunperin tulla George Harrison, mutta mies kieltäytyi roolista sen vaatiman paljastavan alastomuuden vuoksi.



The Holy Mountain on omasta mielestäni Jodon elokuvista parhain ja samalla yksi päräyttävimmista surrealistisista elämyksistä joita on koskaan tehty. Tässä on oikeasti jo niin paljon ja niin monipuolisesti sanomaa ja informaatiota, että jokaisella katselukerralla tuntee itsekin vähän valaistuvansa ja saavansa jotain mystistä luovaa energiaa ja tulevansa aina vähän kerrallaan viisaammaksi - tai pelkästään entistä hullummaksi. Kun Jodon taideteos vielä näyttää ja kuulostaakin upealta sekä tarjoaakin paljon miettimisen aihetta niin hengelliseltä kuin maalliseltakin kantilta, ei tästä kyllä mitään erityisä valittamista keksikään. Eikä kyllä tarvitsekaan.

Alejandro Jodorowsky on nero.



Arvio: 5/5



LA MONTAÑA SAGRADA, 1973 Meksiko, USA
Tuotanto: Alejandro Jodorowsky, Allen Klein, Robert Taicher, Roberto Viskin
Ohjaus: Alejandro Jodorowsky
Käsikirjoitus: Alejandro Jodorowsky
Näyttelijät: 
Adriana Page, Alejandro Jodorowsky, Burt Kleiner, Horácio Salinas, Juan Ferrara, Nicky Nichols, Richard Rutowski, Valerie Jodorowsky, Zamira Saunders

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.