Synnyin, mutta... (1932)

Useampi elokuva ja viikko siinä meni, mutta päästiinpä vihdoin puhumaan tästä. Tokion sydämen, Yasujiro Ozun edellisen teoksen kohdalla mestariohjaaja löysi viimein tulevan suosikkiaiheensa keskiluokkaisesta perhedraamasta, mutta muoto oli vielä muutamia perusjuttuja lukuun ottamatta melko kaukana siitä Ozusta, joka nykyään yleisesti tunnetaan ja rakastetaan. Synnyin, mutta... kohdalla mies ottikin sitten valtava edistysaskelen kohti tavamerkkityyliään ja tätä yleensä pidetäänkin ohjaajan ensimmäisenä todellisena mestariteoksena.

30-luvun alun militarisoituvaan ja modernisoituvaan Japaniin sijoittuva tarina kertoo alussa tokiolaiseen lähiöön muuttavasta Yoshin perheesta, jonka pojat päättävät alkaa lintsata koulusta paikallisten kiusaajien vuoksi. Myöhemmin pojat ymmärtävät isänsä Kennosuken olevan oikeasti yhden toisen pojan isän alainen ja alkavat kapinoida tätä vastaan.

On tavallaan äärimmäisen uskomatonta huomata, miten paljon perinteisesti hyvin konservatiivinen Ozu tuli muokanneeksi tyyliään vain yhden ainoan vuoden aikana. Tämän kohdalla ohjaaja tiettävästi yksinkertaisti tarkoituksella kerrontaansa riisumalla siitä pois useita turhiksi kokemiaan krumeluureja, kuten himmennyksiä, ylimääräisiä dynaamisia otoksia ym. Mikäli miehen tätä edeltäneet teokset ovat vähänkään tuttuja, huomaa eron selvästi.

Pois jätettyjen ominaisuuksien vastineeksi tästä pystyykin jo bongaamaan helposti tulevia ohjaajansa tyypillisimpiä kerronnan keinoja, kuten jo aiemmin varvoisesti koetettuja tatami- ja käytäväotoksia sekä selkeitä monimerkityksellisiä rinnastuksia lasten ja aikuisten maailman välillä. Yhdessä kohtaa esimerkiksi leikataan lasten tylsästä koulupäivästä kuvaamaan isän tylsää työpäivää, lasten sosiaalisista leikeistä aikuisten vastaaviin ym. Tyypillistä Ozua.

Juoni itse tuntuu enemmän kokoelmalta irtonaisia kohtauksia tai pieniä tarinoita kuin todella yhtenäiseltä rakenteelliselta tarinalta. Tiettävästi Ozu pyrkikin suunnittelemaan elokuvansa juuri näin silkan realismin nimissä, mutta ainakaan ennen Synnyin, mutta... kyseistä ominaisuutta ei ainakaan yhtä selvästi voinut miehen otteista huomata.

Itse elokuva onkin ehkä sympaattisimpia ozuja joita olen koskaan nähnyt. Koko elokuvan ajan käytännössä seurataankin perheen lasten tekemisiä vanhempien itsensä jäädessä selkeästi sivurooliin. Viimeistä piirtoa myöden luontevien lapsinäyttelijöiden työtä ei voikaan kuin huokaista syvään ja ihailla.

Ihan mielenkiintoisena piirteenä tämä on tiettävästi ensimmäisiä merkittäviä japanilaisia elokuvia, jossa esitetään myös yhteiskuntakritiikkiä. Kohtauksessa, jossa lapset ymmärtävät isänsä työskentelevän toisen pojan isälle, näiden oma yrittää selittää tilannetta toisen isän varallisuudella. Pojat luonnollisesti eivät tätä hyväksy, mutta viimeisissä kuvissa vihjataan ovelasti poikien lopulta jatkavan isänsä tiellä.

Synnyin, mutta... on merkkiteos, ohjaajansa mykän kauden parhaita ja klassisimpia tuotoksia. Yasujiro Ozun elokuvien ystäville tämä on ehdottoman pakollista katsottavaa, samoin kuin Ozun myöhemmin tästä tekemä vähemmän hohdokas Hyvää huomenta. Mutta jälkimmäisestä lisää myöhemmin.



Arvio: 5/5



OTONA NO MIHU EHON - UMARETE WA MITA KEREDO, 1932 Japani
Tuotanto: -
Ohjaus: Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Akira Fushimi, Yasujiro Ozu
Näyttelijät: Hideo Sugawara, Mitsuko Yoshikawa, Seiichi Kato, Seiji Nishimura, Shoichi Kofujita, Takeshi Sakamoto, Tatsuo Saito, Teruyo Hayami, Tomio Aoki