Jos viime aikoina on tullut katsottua vähän niitä obskuurimpia ja tuntemattomampia saksalaisia, niin lavastajanakin pätevöityneen Paul Lenin Vahakabinetti taitaakin olla yksi pitkään helpoimmin kenen tahansa saatavilla olevista siltä suunnalta tulevista 20-luvun klassisista mykkäluomuksista. Henkilökohtaisesti Lenin tunnetuimpiin lukeutuva teos taisikin olla aikoinaan jo ennen internettiä Tohtori Caligarin kabinettin ohella niitä harvoja lajityypin teoksia, joita oikeasti itse sain mahdollisuuden nähdä ihan fyysiseltä julkaisulta - löytyypä tämä ihan hyllystäkin.
Vahakabinetti sijoittuu nimensä mukaisesti huvipuiston vahakabinettiin, jonne palkataan runoilija kirjoittamaan tarinoita sen neljästä kuuluisasta historiallisesta hahmosta: Bagdadin kalifista, Iivana Julmasta, Viiltäjä-Jackista ja sitten yhdestä, jota ei koskaan tehty rahoituksen loputtua kesken. Kyseessä on toisin sanoen varhainen antologiaelokuva ajalta ennen koko käsitteen syntymistä. En ole täysin varma, missä määrin idealtaan ja tapahtumapaikaltaan vastaavia teoksia teoksia maailmaan mahtuu ennen tätä, mutta ainakin itse uumoilisin Lenin teoksen tunnettuuden perusteella myöhempien yrittäjien imeneen inspiraationsa nimenomaan enemmän tai vähemmän siitä.
Olen katsonut Vahakabinetin nyt jo varmaan kolme tai neljä kertaa, enkä vielä kaikesta yrityksestä huolimatta ole täysin kyennyt ymmärtämään tämän mainetta jonain kovanakin klassikkona. Yksikään teoksen tarinoista ei nimittäin jaksa innostaa ollenkaan, visuaalinen kerronta on pelkästään tylsää ja aikansa nimekkäimmät näytteljätkin huitovat kuin jossain halvassa kesäteatterissa. Kerronnallisessa mielessä ainut kiinnostavampi jakso on Viiltäjä-Jackin tarinan kertova lyhyehkö kokonaisuus aivan lopussa.
Koko elokuvan ainut positiivisempi puoli on sen näyttävä ekspressionismin hulluutta estotta säteilevä lavastus, joka saattaakin olla lajissaan niitä mielikuvituksellisimpia ilmestyksiä. Harmittavasti sekään ei ole täysin kestänyt aikaa, vaan pahvisuus paistaa toisinaan pahasti kulmista läpi. Monen muun aikansa saksalaisen mykkäleffan tavoin tätäkin on ahkerasti koetettu mainostaa jonain kauhun erityisenä klassikkona, mutta oikeasti kauhulla ei ole tämän kanssa yhtään mitään tekemistä, vaan kyseessä on ollut pelkkä aikansa mielikuvilla leikittelevä markkinointikikka.
Sanalla sanoen Paul Lenin Vahakabinetti onkin melkoisen köpöinen ja tympeä mykkis, joka tuntuukin vain vanhenevan vuosi vuodelta aina vain pahemmin ja pahemmin. Ehkä aivoni eivät vain ole koskaan olleet täysin oikeassa mielentilassa sitä katsoessa tai olen muuten vain väärä ihminen tällaista tuomitsemaan, mutta en ole ikinä nauttinut Lenin teoksesta mitenkään mainittavasti. Vahakabinettia en elokuvana ilkenekään suositella oikein kenellekään, mutta ne muutamat vinkeät lavastusideat kannattaa ainakin tarkastaa, jos saksalaisen ekspressionismin aivoitukset sattuvat olemaan mieleen.
Arvio: 2/5
DAS WACHSFIGURENKABINETT, 1924 Saksa
Tuotanto: Leo Birinsky, Alexander Kwartiroff
Ohjaus: Leo Birinsky, Paul Leni
Käsikirjoitus: Henrik Galeen
Näyttelijät: Conrad Veidt, Emil Jannings, Werner Krauss, William Dieterle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.