A Story of Floating Weeds (1934)

Kiertävä kabuki-teatteriryhmä saapuu pieneen japanilaiseen satamakyläseen. Yksi teatterin jäsenistä on keski-ikää lähestyvä Kihachi Ichikawa (Takeshi Sakamoto) , joka päättää luikahtaa tovereiltaan tapaamaan vanhaa rakastajartaan sekä tämän isyydestään tietämätöntä poikaa, joka luulee iäkästä näyttelijää sedäkseen. Yksi teatteriseurueen jäsenistä kuitenkin saa selville vanhan miehen kiusallisen salaisuuden ja päättää tehdä siitä lopun omalla tavallaan.

Jos Haihtuvat kuvitelmat oli jo täyttä Yasujiro Ozua, niin tällä kertaa soppaan on lisätty vielä entisestään miehen elokuville pienimpiäkin perusyksityiskohtia. A Story of Floating Weeds ei esimerkiksi enää ole juurikaan koominen vaan enimmäkseen vakavahko melodraama, jossa lähes jokainen näyttelijä kuuluu ohjaajan suosikkeihin ja vakiokasvoihin. Tässä nähdään myös ensimmäistä kertaa alkutekstien taustalla komeileva vaattenräsy, jota käytettiin uudestaan ja uudestaan suuressa osassa Ozun myöhempiä teoksia.

Hyvin olennaista on tässä vaiheessa myös huomata kaikenlaisten suorien länsimaisten viittausten kuten vaatteiden, eleiden ja gangstereiden haihtuminen Ozun tyylistä kokonaan. A Story of Floating Weeds onkin miehen tähänastisista elokuvista kaikkein japanilaisin ja tavallaan vähän ironisesti tämän myötä Ozu leimaantuikin "liian japanilaiseksi" länsimaiselle yleisölle, mistä syystä Ozun elokuvat lopulta löydettiinkin meillä vasta miehen itsensä kuoleman jälkeen. Japanissa sen sijaan A Story of Floating Weeds viimeistään sementoi Ozun yhtenä suurista nimitekijöistä ja tämä voittikin arvostetun Kinema Junpon parhaan elokuvan palkinnon Ozulle jo kolmannen kerran peräkkäin.

Yhtenä hassuna tavaramerkkinä jo tässä vaiheessa nähdään myös Ozun klassinen teepannu, jota vilautetaan sellaisenaan vähintään kerran lähes jokaisessa miehen elokuvassa. Päiväntasaajan kukassa ja Kiertolaisissa kyseinen pannu nähdään myös väreissä. Se on oikeasti punainen.

Omana suosikkiyksityiskohtanani tästä elokuvasta mainittakoon erään pikkupojan kissanmuotoinen säästölipas. Kyseinen pikkupoika esittää teatterissa koiraa.

Olen nähnyt tämän elokuvan eläissäni jo ties kuinka monta kertaa, mutta oikeastaan vasta nyt huomasin tämän tarinasta valtavan ozumaisen rinnastuksen, jota en aiemmin ollut tullut ajatelleeksikaan. A Story of Floating Weedshän kertoo maalaismaisia komedioita esittävästä kiertävästä teatteriryhmittymästä, mutta Kihachin valheeseen perustuva suhde poikaansa on sekin samalla pelkkää teatteria, oikeassa elämässä tunnelma vain on vakavampi ja katkerampi. Siinä missä teatteriryhmä lisäksi keikkuu konkurssin partaalla, on Kihachin valheen aika sekin käymässä vähiin.

Kaikista Yasujiro Ozun mykkäelokuvista A Story of Floating Weeds taitaa olla ehdoton suosikkini Synnyin, mutta...:n kanssa. Tarina on vain niin hienosti rakennettu ja perinteikkään ozumaiseen tyyliin kerrottu, ettei siitä voi olla alkuuntaan pitämättä. Ilmeisesti Ozu itsekin oli tähän aivan erityisesti mieltynyt, sillä mies päätti tehdä tästä myöhemmin lähes kuva kuvalta uskollisen värillisen remaken - joka on muuten vieläkin parempi.



Arvio: 5/5



UKIKUSA MONOGATARI, 1934
Ohjaus: Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Tadao Ikeda, James Makai (Yasujiro Ozu)
Näyttelijät: Chouko Iida, Den Obinata, Nobuko Fushimi, Takeshi Sakamoto