sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Tokyo Twilight (1957)



Setsuko Haran esittämä Takao on paennut lapsensa kanssa onnetonta avioliittoaan vanhan isänsä ja nuoremman siskonsa Akikon luokse ammoiseen lapsuudenkotiinsa. Akikolla itsellään on takanaan traumaattinen muisto yhdessä poikaystävänsä suostumuksella tekemästään abortista. Yksi tarinan keskeisistä henkilöhahmoista on perheen sisäisistä asioista epäilyttävänkin paljon tietävä mummo, joka paljastuukin jo alkuvaiheilla perheensä toisen miehen vuoksi hylänneeksi äidiksi. Paljastus syökseekin lopulta tytärten arjen sisäiseen konfliktiin Akikon koettua mahdottomaksi hyväksyä tulleensa hylätyksi.
Tiedättekös, olen tainnut viime aikoina aivan tarpeeksi nurista Yasujiro Ozun myöhempien teosten tympäännyttävästä tavasta toistaa itseään suorastaan kylmäkiskoisen matemaattisella tarkkuudella. Tokyo Twilight on raikkaudessaan kuin tehty juuri kaltaisilleni näitä putkeen katsoville myöhäiskauden Ozun pahimpiin trooppeihin nopeasti kyllästyville, sillä mikään tässä ei tunnu täysin noudattavan edes perinteisintä mahdollista Ozu-kaavaa. Itse asiassa tämä taisikin juuri viimeisimmän uusinkatseluni myötä nousta omien henkilökohtaisten suosikkieni joukkoon pelkästään jo tämän tavasta tarkastella tekijänsä suosimia teemoja ja trikkejä täysin uudenlaisesta ja tuoreemmasta näkökulmasta.

Tokyo Twilight on pohjimmiltaan äärimmäisen synkkä ja masentava elokuva. Tämän tapahtumat ajoittuvat kirjaimellisesti pimeimmille ja hyisimmille talvikuukausille, jolloin valoisa aika on niukimmillaan ja sisätiloissakin joutuu värjöttelemään pakkasen tunkiessa nurkista ja rakosista tuvan puolelle. Jokainen otos koko elokuvassa onkin jo pelkän vuodenajan vuoksi kuin yöllä kuvattu ja varjot hallitsevat Tokyo Twilightin yleisilmettä kauttaaltaan kuin jotain mustanpuhuvaa film noiria konsanaan. Itse asiassa ohjaaja olikin länsimaisten rikoselokuvien ihailija, joten vaikutteiden saaminen silta suunnalta ei olekaan ajatuksena kovin kaukaa haettu.
Tässä nähdään myös Tokyo Storysta tuttu ozumainen elliptinen kikka, jossa tarinan kannalta keskeisiin tapahtumiin viitataan vain dialogissa, muttei näytetä sellaisenaan ollenkaan katsojalle. Tokyo Twilightin tapauksessa kyseessä taitaakin olla yllättävyydessään ja shokeeraavuudessan yksi Ozun kuuluisimmista yksittäisistä.

Jos on visuaalinen puoli kirjaimellisesti hämärä ja iloton, sitä samaa sävyä on tarinakin. Tämä taitaa olla niitä harvoja ozuja, joissa kuolee ihmisiä ja joita voi ihan syystä kutsua tragediaksi. Jokainen tarinan hahmo tuntuu käyvän läpi jonkinlaista emotionaalista kriisiä, kaikki avioliitot ja ihmissuhteet ovat pohjimmiltaan muodollisen rakkaudettomia, vanhat kunnon perinteet ovat katkolla eikä perhekään tunnu enää pysyvän koossa. Tokyo Twilightissa ei ole edes yksiselitteistä onnellista loppua tunnelmaa kohottamaan.
Olen shokissa. Miten ja mistä tällainen alakuloisen lohduton elokuva yhtäkkiä pääsikin täysin puskista näin yllättämään? Olen taatusti nähnyt tämän ennenkin, mutta ensimmäisellä katsomiskerralla mielentila ei ehkä ollut täysin oikea, toisin kuin nyt, Ozun viimeisimmät iloisemmat ja kaavamaisemmat tuotokset putkeen katsoneena. Synkistely on ihanaa.


Arvio: 5/5



TOKYO BOSHOKU, 1957 Japani
Ohjaus:
Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Yasujiro Ozu, Kogo Noda
Näyttelijät: 
Chishû Ryû, Haruko Sugimura, Ineko Arima, Isuzu Yamada, Kamatari Fujiwara, Kinzô Shin, Masami Taura, Setsuko Hara, Sô Yamamura, Teiji Takahashi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.