Leikitelläänpä ajatuksella, että sinäkin olet harrastuksenasi kirjoittanut tuhansittain elokuvakritiikkejä, runoja, esseitä, kiistakirjoituksia, tieteellisiä julkaisuja ja pari kirjaakin. Eräänä kesäpäivänä päätätkin pysähtyä ja suunnata kriittisen silmäsi tuotantoosi. Enkeli ja paholainen mielessäsi aloittavat lakkaamattoman väittelynsä elämäntapasi ja arkkipaheidesi perusteista. Miksi menitkään ikinä aloittamaan kirjoitusharrastuksesi, ja mitä kaikesta hien ja veren vuodattamisesta onkaan jäänyt käteesi? Entä mitä toivoisit tulevaisuuden tuovan tullessaan?
Aloitetaanpa vaikka kielellisestä kehityksestä. Henkilökohtaisesti olen siviiliammattini vuoksi tekemisissä suomalaisen koululaitoksen kanssa. Omasta mielestäni kotimainen koulutus on ollut jo vuosikausia retuperällä erityisesti kielellisen opetuksen näkökulmasta: nykyisinhän meillä on jo lähes luku- ja kirjoitustaidottomia maistereitakin, kiitos säälivitosten ja muun hyysäyksen. Erityisesti aikamme kotimainen laululyriikka saa oksennuksen nousemaan kurkkuuni kaikkine slangi- ja lainasanoineen sekä pakotettuine riimeineen. Teknologian ylivallasta ja tekoälyjen yleistymisestä huolimatta sujuvat viestintätaidot ovat yhä työssä ja siviilissä välttämättömiä työkaluja. Ihminenhän on kuitenkin sosiaalinen olento.
Koululaitoksen puutteita onkin mielestäni helppo paikata elokuvakritiikin kaltaisen luku- ja kirjoitusharrastuksen avulla. Kunnianhimoisemmat kykenevät vielä parantamaankin juoksuaan perehtymällä kaunokirjallisuuden saloihin sekä laadukkaiksi tunnettujen nimitekijöiden tuotantoon. Omasta bibliografiastani esimerkiksi pystyy helposti havaitsemaan harjoituksen, karttuneen kokemuksen sekä itseopiskelun tuoman varmuuden kirjoitusteni kohentuneena laatuna. Erityisesti viimeiset kaksi vuotta olen tarkoituksella perehtynyt ammattimaisempien kirjoittajien, kuten Stephen Kingin ja David Foster Wallacen, oppeihin sekä tyylikeinoihin ja pyrkinyt soveltamaan niitä. Havaintojani olen koonnut Leffatykin puolelle.
Vähintään yhtä tärkeää itse kielen ja ilmaisun kehityksen kanssa on mielestäni argumentoivan tekstin edellyttämä looginen ajattelu. Suomalainen koululaitos on jo pitkään laiminlyönyt johdonmukaisen ajattelun perusvaatimuksen, eivätkä yliopiston käyneetkään välttämättä osaa eritellä virheellistä argumentaatiota, tunnistaa epäloogisuuksia ja kehäpäätelmiä tai muotoilla kantaansa selkeästi. Mielestäni huonon kritiikin tunnistaakin kirjoittajan kyvyttömyydestä argumentoida selkeästi minkään puolesta tai mitään vastaan - ja kyllä, olen törmännyt harrastukseni vaiheissa myös tällaisiin tyhjänpäiväisyyksiin. Elokuvakritiikin voikin siis nähdä samalla kriittisen ajattelun perusharjoitteena, vähän kuin aivojen jalkakyykkynä.
Kielen ja loogisen ajattelun kehittäjänä elokuvakritiikki onkin siis mitä mainioin harrastus kenelle tahansa. Sujuvan kritiikin kirjoittaminen edellyttää myös aiheeseen perehtymistä, joten hyvän kriitikon on kehitettävä alati tietämystään alaltaan pysyäkseen ajan hermolla. Elokuvat ovat vain yksi vaihtoehto monista, yhtä hyvinhän kriitikko, kiistakirjoittaja tai esseisti voisi kirjoittaa vaikka matematiikasta, ihmissuhteista, lääketieteestä tai markkinataloudesta - siis mistä tahansa. Aktiivinen kirjoitusharrastus onkin vanhastaan ollut tieteentekijöiden, filosofien ja opiskelijoiden apuna monimutkaisten ja syvällisten tietorakenteiden käsittelyssä: Leo Tolstoi esimerkiksi oli aktiivinen päiväkirjailija ja Fjodor Dostojevski esseisti. Opetustulosten romahduksesta keskusteltaessa on syytä huomata, ettei mainittua ylivertaista oppimismenetelmää suomalaisissa kouluissa oppilaille kerrota.
Mikäli koululaitoksen puutteiden paikkaaminen yksin ei riitä perusteluksi kritiikin puolesta, käynee kirjoittajan luonteen jalostuminen pätevästä lisäargumentista. Olen huomannut monen pelkäävän kuollakseen rehellisten mielipiteidensä julkista ilmaisemista, olipa kyseessä kuinka looginen päätelmä tahansa. Tehokkain ja varmin tapa päästä peloistaan on kohdata ne suoraan ja opetella sietämään niitä. Pelkoreaktiot kuitenkin ovat enimmäkseen vain opittuja, joten niistä voi parantua koska tahansa määrätietoisella harjoituksella. Julkisesti esitetty kritiikki opettaa samalla huomioimaan muita ja esiintymään muiden edessä. Kritiikin rakentava vastaanottaminen on niin ikään harjoitusta ja totuttelua vaativa ominaisuus.
Viimeisimpää muttei vähäisimpänä huomiona esitetyllä kritiikillä saattaa olla merkitystä myös kirjoittajan oman elämän ulkopuolella. Kritisoitpa sitten koululaitosta tai elokuvantekijöitä, huomiosi saattavat kantaa hedelmää ja muuttaa maailmaa. Ehkä kirjoitit lahjomattomana vapaana ajattelijana erityisen ansioituneen ja huomiota herättäneen kritiikin, ja sanojesi kohde käytti kirjoitelmaasi korjatakseen tekemiään virheitä. Yksittäisten kynäilijöiden sepustukset harvemmin saavuttavat kohteidensa huomiota - vielä harvemmin tekijät itse hyväksyvät saamaansa kritiikkiä, mutta ainahan maailmaan mahtuu Sonic-elokuvan ja Mortal Kombat II:n kaltaisia valopilkkuja. En kuitenkaan laskisi motivaatiotani maailman muuttamisen varaan, vaan kirjoittaisin jatkossakin viihteen ja itseni kehittämisen nimissä.
