Rasvapallo (1934)

Ranskan–Preussin sodan keskellä vuonna 1870 joukko kauppiaita, tehtaanomistajia, oppineita ja nunnia ovat matkalla hevosten vetämillä postivaunuilla Rouenista Le Havreen. Matkan varrella iloinen joukko törmää omien rattaidensa kanssa jumiin jääneeseen ilotyttöön, joka niinikään on matkalla samaiseen määränpäähän muun seurueen kanssa.

Postivaunussa mukaan otettu matkalainen herättää kuitenkin herraskaisessa väessä paheksuntaa ja tätä aletaankin kutsua ivallisesti "Rasvapalloksi", mistä elokuvan nimikin tulee. Kaunat kuitenkin unohtuvat sukkelaan kun Rasvapallo ottaa eväänsä esiin ja matkustavaiset saavat kystä kyllä.

Matka kuitenkin keskeytyy yllättäen kun maahan tunkeutuneet preussilaiset joukot pysäyttävät postivaunun matkalaisineen ja kehuvat estävänsä näiden matkan kunnes paikallinen upseeri on saanut maata seurueeseen kuuluvan hehkeän ilotytön kanssa. Isänmaallinen ja aina niin vilpittömän rehellinen Rasvapallo luonnollisesti kieltäytyy, mutta hienostoväki päättääkin vakuuttaa tämän itsensä myymisen iloista.

Pyshka eli Rasvapallo perustuu muuten samaiseen satiiriseen Guy de Maupassantin romaaniin, johon perustuvat myös Kenji Mizoguchin Oyuki the Madonna ja John Fordin Hyökkäys erämaassakin. Ihan mielenkiintoista huomata miten yhdestä kirjallisesta teoksesta voi saada niin erilaisia filmatisointeja aikaiseksi.

Mutta takaisin elokuvaan. Rasvapalloa on perinteisesti pidetty viimeisenä todella merkittävänä neuvostoliittolaisena mykkäelokuva ja tuotantoarvot ovatkin selvästi olleet tässä keskivertoa korkeammat. Tarina on yksinkertainen ja sen tapahtumatkin käytännössä sijoittuvat järjestään joko postivaunuihin tai majataloon, mutta kahden puutetta on korvattu pikkutarkalla puvustuksella ja harvinaisen komealla, oman aikansa mittapuullakin erittäin korkeatasoisella kuvaksella.

Tämän kohdalla kannattaa kuitenkin huomata, että Neuvostoliiton elokuvapiireissä käytiin 30-luvun alussa valtava tyylillinen puhdistus kaikesta "porvarillisesta" kokeellisuudesta ja taiteesta taiteen vuoksi -asenteesta, joten tämä on jo pelkästään siksi myöhäiskauden mykkäelokuvaksi äärimmäisen pelkistetty ja ehkä jo vähän karukin ilmestys. Toisaalta tässä nähdään myös poikkeuksellisen vähäeleistä ja yllättävänkin nokkelaa ironista huumoria jonkun Luis Buñuelin myöhempien leffojen tapaan, joten ei Pyshka silläkään saralla täysin tyhjin käsin kuitenkaan jätä.

Ihan mielenkiintoisena tarinana tämä aiheutti ilmestymisaikanaan pienen kohun tai skandaalin, sillä tätä pidettiin kotimaassaan syystä tai toisesta maalaisille sopimattomana elokuvana. Äänitekniikka oli vielä pitkään erittäin kallista ja hankalaa käyttää, joten suuressa osassa Neuvostoliittoa ja erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolella näytettiin pääasiassa mykkiä elokuvia vielä vuosikymmen niiden tuotannon virallisen päättymisen (1934-35) jälkeenkin. Näin myöhään tehtyjä mykkäelokuvia pidettiinkin tähän aikaan ja vielä pitkään jälkeenkin nimenomaan takaperoisten maalaisten ja syrjäseutujen asukkaiden viihteenä.



Arvio: 4/5



PYSHKA, 1934 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Romm
Käsikirjoitus: Mihail Romm, Guy de Maupassant
Näyttelijät: Anatoliy Goryunov, Andrey Fayt, Faina Ranevskaya, Galina Sergeyeva, Karl Gurnyak, Pyotr Repnin, Tatyana Okunevskaya, Valentina Kuznetsova