Sevil (1929)

Koko päivän kestänyt uuvuttavan pitkä georgialaisputki lienee hyvä lopettaa tällaisella azerbaidzanilaisella feministisellä mykkäelokuvalla, jota kukaan tuskin allekirjoittanutta lukuun ottamatta nykypäivänä enää katsookaan. Samalla kyseessä on ainakin toistaiseksi viimeinen Amo Bek-Nazarianin mykkä, jonka tähän hätään sain käsiini. Homman vois siis sanoa etenevän ainakin sillä rintamalla vaikkeivät nämä neuvostoliittolaiset tunnu koskaan loppuvankaan edes mykkien osalta.

Sevilin tarina perustuu Azerbaidzanin kansalliskynäilijä Jafar Jabbarlin näytelmään ja sijoittuu vuoteen 1919, maan itsenäisille vuosille ja ajalle ennen liittymistä Neuvostoliittoon. Modernit liberaalit aatteet ovat rantautuneet takapajuiseen muslimimaahan ja vanhat uskonnolliset perinteet sekä tavat ovat saaneet väistyä länsimaisen keskiluokkaisen elämäntavan tieltä. Sevil on miehensä hunnutettuna kotiorjana elävä luku- ja kirjoitustaidoton nainen, jonka uudistusvaatimuksista seuraa vain tämän häätäminen kotoaan ja miehensä hylkäämäksi tuleminen. 

Uskokaa tai älkää, mutta pidin itse tästä elokuvasta kovasti. Verrattuna Amo Bek-Nazarianin aiempiin elokuviin tässä tekniikka on ottanut huomattavan harppauksen parempaan ja pelkässä kuvallisen kerronnan tasossa Sevil edustaakin jo liikkuvine kameroineen ja päällekkäisinä kuvineen ainakin neuvostoliittolaisen elokuvatuotannon mittakaavassa parempaa keskitasoa. Tämän ymmärtämiseen ei toisin sanoen tarvita taaskaan tekstejä tai käännöksiä vaan pari silmiä riittää pitkälle.

Hämmentävästi tämä myös alkaa hitaasti liikkuvalla ja hälvenevällä otoksella verkkoaidasta jonkun Citizen Kanen tapaan. Olikohan Orson Welles koskaan nähnyt tätä elokuvaa omaansa tehdessään? Joka tapauksessa, onpahan todella mielenkiintoinen yhteensattuma.

Kaikesta hyvästä ja kauniista huolimatta tästä olisi ehkä kuitenkin voinut leikata lopusta turhan nopeasti kaiken ratkaisevaa, tökeröltä propagandalta tuoksahtavaa lopetusta sekä keskivaiheilta turhaa tyhjäkäyntiä, ehkä sitä ja ehkä tätä. Ilmeisesti Sevilissä on koetettu esittää valtion tukea ja erilaisia kasvatuslaitoksia vaihtoehtona perinteisille patriarkaalisille perherakenteille ja loppu on myös sen mukainen. 

Onnistuin kuitenkin yllättämään itseni täydellisesti pitämästä tästä elokuvasta vähintään kolmen ja puolen tai peräti neljän tähden arvoisesti. Sevil on kaikin puolin hyvin tehty, edelleen ajankohtainen feministinen kantaa ottava kertomus modernin ja perinteiden mukaan elävän maailman kohtaamisesta sekä naisen paikasta kodissa ja yhteiskunnassa. Monessa kolkassa Sevilin tarina on arkipäivää yhä tänäkin päivänä, mikä toisaalta pistää entisestään harmittamaan että kyseessä on niinkin aliarvostettu elokuva kuin mitä se on.



Arvio: 3.5/5



SEVIL, 1929 Neuvostoliitto
Ohjaus: Amo Bek-Nazarian
Käsikirjoitus: Amo Bek-Nazarian, Jafar Jabbarli
Näyttelijät: A. Bazirganov, Agasadig Gararbayli, Bela Beletskaya, Cennet, Mariya Grigoryan, Mustafa Mardanov