Kahdessa tätä edeltäneessä elokuvassaan Amo Bek-Nazarian kuvasi varsin realistisella otteella kahden eri lähi-idän ja Kaukasuksen seudun asukkaiden elämäntapoja ja perinteistä kulttuuria, mutta siinä missä Zare oli vielä perinteinen draama puolidokumentaarisella kulttuurikuvauksella, Khaspushissa mukaan otettiin jo reippaasti vaikutteita ajan muista vallankumouselokuvista muttei kuitenkaan noustu missään kohtaa niiden tasolle.
The House on the Volcanon tapauksessa kahden edellisen kulttuurien eksotiikka päätettiin jättää suosiolla sivuun ja keskittyä itse asiaan eli siekailemattomaan vallankumousteluun. Tällä kertaa itse elokuva tehtiin yhteistyössä armenialaisen ja azerbaidzanilaisen elokuvastudion välillä, joten tässä siirrytään pikkuhiljaa jo aivan uusille käymättömille laitumillekin pelkän armenialaisen elokuvan tarkastelun sivutuotteena.
Tällä kertaa tekijät päättivät selvästi pelata varman päälle ja valitsivat elokuvansa esikuvaksi jo valmiiksi tunnetun ja toimivaksi tiedetyn klassikon, Sergei Eisensteinin Lakon vuodelta 1925. Tällä kertaa tapahtumat on sijoitettu Azerbaidzanin Bakun öljykentille ja tarinaa työläisten lakosta kapitalisteja ja luokattomia työoloja vastaan takaumana kertoo vanha porausmestari Petros, joka myös on itse tarinan varsinainen päähenkilö.
Käytännössä The House on the Volcanon voi jakaa karkeasti kahteen osaan, joista ensimmäisessä kahdessa kolmanneksessa kuvataan vain öljykenttien työoloja, ympäristöön leviäviä saasteita ja Rautapihan tornin tavoin uhmaavasti taivaaseen kohoavia synkeitä savupiippuja. Siinä sivussa esitellään vähän oman aikansa tyypillistä koneromantiikkaa ja pyöriviä hammasrattaita. Tämä osuus onkin ehkä muutamia yksittäisiä otoksia lukuun ottamatta kaikkein tylsintä tavaraa koko leffassa.
Varsinainen toiminta alkaakin sitten vasta siinä 40 minuutin kohdalla kun kolmannes elokuvasta on enää jäljellä. Öljykentilla syttyy tuhoisa tulipalo, joka tappaa useita työläisiä sekä käynnistää kertaheitolla kapinan valmiiksi vihattuja kapitalisteja kohtaan. Viimeiset kaksikymmentä minuuttia ovat helposti ainoa järkevä syy katsoa The House on the Volcano: heti ensimmäisistä savunpilkahduksista lähtien koko tuohuun tulee yllättäen aivan uudenlaista virtaa, jännitys kasvaa pikkuhiljaa lopulta räjähtäen täydellisesti käsiin pelkästään hyvällä tavalla.
Omassa suosikkikohdassani nähdään kissa haistamassa savua, minkä seurauksena eläin ottaa vieressä olevaa pentua niskasta ja kantaa sen nopeasti pois. Pieni ele, mutta vihjaa jo hyvissä ajoin katsojalle jonkin olevan pahasti pielessä.
The House on the Volcano ei ole tähänastisista Bek-Nazarianeista ehkä kokonaisuutena parasta, mutta kun elokuva lopussa lähtee rullaamaan se myös rullaa vähän turhankin avoimeksi jäävään loppuun asti sellaisella voimalla ettei siitä voi olla kuin pitämättä. Harmittavasti tässä on vain se ensimmäinen tylsempi puolikas, joka ei oikeasti hetkauta suuntaan taikka toiseen. Vähänkään persoonallisemmalla ja kiinnostavammalla ensimmäisellä nelikymmenminuuttisella tämä voisi hyvinkin olla Bek-Nazarianin parhaita elokuvia.
Arvio: 3/5
DOM NA VULKANE, 1929 Neuvostoliitto
Ohjaus: Amo Bek-Nazarian
Käsikirjoitus: Amo Bek-Nazarian, P. Folyan
Näyttelijät: Hrachia Nersisyan, T. Ayvazyan, Tatyana Makhmuryan, V. Manukhina, M. Garagash
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.