maanantai 25. kesäkuuta 2018

Polikushka (1919)


Polikei Iljitš, lempinimeltään Polikushka on luku- ja kirjoitustaidoton, heikkomielinen konitohtorina (tai tässä tapauksessa konipuoskarina) toimiva talonpoika keisarillisen ajan Venäjällä. Tarinan alussa Polikushka suorittaa rikoksen saadakseen vähän vodkaa, mutta paikallinen ylimysrouva päättää antaa miehelle mahdollisuuden osoittaa hyveellisyytensä ja parantaa tapansa noutamalla tälle kaupungista kirjekuorellisen rahaa. Mutta kuten tällaisissa tarinoissa yleensä, tälläkin kertaa raha tuottaa haltijalleen vain onnettomuutta.
Polikusha on varsin mielenkiintoisessa maineessa ensimmäisenä todella huomattavana ja kansainvälisesti huomioituna neuvostoliittolaisena elokuvana. Todellisuudessa tämä julkaistiin vasta 1922 ympäri maailmaa, mutta varsinaiset kuvaukset suoritettiin sisällissodan keskellä jo vuonna 1919 kauan ennen varsinaisen neuvostoliittolaisen elokuvateollisuuden syntyä.
Kaikenlaisia tuotannollisia ongelmia voi tämän suhteen vain kuvitella mielessään, mutta suurinpana ongelma itse näen tässä lähinnä armottoman teknisen vanhanaikaisuuden, mikä todennäköisesti on perua paitsi tässä vaiheessa kokemattomista tekijöistä, mutta myös tuotantoarvojen olemattomuudesta. Toisaalta ne samaiset tuotantoarvot näkyvät tässä äärimmäisen rujona ja realistisen repaleisena ja suttuisena lavastuksena ja puvustuksena, mikä toisaalta on tämän suurin vahvuus ja viehätys Leo Tolstoin novelliiin perustuvan tarinan ohella.
Näin yksinkertaisesta elokuvasta ei juuri tämän enempää sanottavaa keksi, mutta tiettävästi kyseessä oli aikoinaan valtaisa hitti ihan kansainväliselläkin tasolla ja tätä näytettiin ihan Suomessakin asti. Aleksandr Sanin ei tämän jälkeen ohjannut ainuttakaan elokuvaa eikä hänestä oikein minkäänlaista tietoa jälkimaailmalle ole säilynytkään. Ivan Moskvinista tuli myöhemmin tunnettu elokuvanäyttelijä ja Fjodor Otsep jatkoi elokuvakäsikirjoittajana, myöhemmin myös ohjaajana ensin Neuvostoliitossa, mutta myöhemmin myös Saksassa ja Yhdysvalloissa.



Arvio: 2.5/5



POLIKUSHKA, 1919 Neuvostoliitto
Ohjaus: Aleksandr Sanin
Käsikirjoitus: Leo Tolstoi, Fjodor Otsep, Nikolai Efros
Näyttelijät: 
Ivan MoskvinVera PashennayaEvgeniya Raevskaya

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.