Sarjamurhaaja riehuu valtoimenaan saksalaisen kaupungin kaduilla lapsia saalistaen ja provokatiivisia kirjeitä medialle lähettäen. Poliisi päättää ratsata koko kaupungin pienintäkin johtolankaa myöden saadakseen murhamiehen pysäytettyä. Virkavallan tehovalvonta sattuu astumaan myös järjestäytyneen rikollisuuden varpaille ja pian sekä laillinen että laiton valta käyvät keskenään kilpajuoksua oikean miehen nappaamiseksi.
Fritz Langin M - kaupunki etsii murhaajaa on yksi kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista rikosleffoista sekä samalla yksi ohjaajansa nerokkaimmista ja juhlituimmista töistä, film noirin esikuva sekä vaikuttaja ja elämää suurempi elokuva muutenkin. Toisin sanoen niitä elokuvia joita meikäläisessäkin televisiossa näytetään vähintään vuosittain uusintana. Sanomattakin selvää, että kyseessä on klassikko, joka pitää vain yksinkertaisesti nähdä jokaisen kynnelle kykenevän cinefiilin vaikkei ohjaajan tuotanto muuten iskisikään.
Fritz Langin M - kaupunki etsii murhaajaa on yksi kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista rikosleffoista sekä samalla yksi ohjaajansa nerokkaimmista ja juhlituimmista töistä, film noirin esikuva sekä vaikuttaja ja elämää suurempi elokuva muutenkin. Toisin sanoen niitä elokuvia joita meikäläisessäkin televisiossa näytetään vähintään vuosittain uusintana. Sanomattakin selvää, että kyseessä on klassikko, joka pitää vain yksinkertaisesti nähdä jokaisen kynnelle kykenevän cinefiilin vaikkei ohjaajan tuotanto muuten iskisikään.
Olen monesti kuullut kansan manaavan tämän vanhanaikaisuutta ja sitä miten epäuskottavasti elokuvan psykopaatti on muka kuvattu enkä vielä tänä päivänäkään täysin ymmärrä mitä joku tuollaisella puheella oikeasti yrittää sanoa. M - kaupunki etsii murhaajaahan on tyyliltään nimenomaan erittäin moderni raina, kaikkea muuta kuin tyypillinen tönkkö ja teatterimainen 30-luvun alun äänielokuva. Kamera esimerkiksi on jatkuvasti eloisassa liikkeessä, otosten pituus ja tempo vaihtelevat enemmän tai vähemmän kohtauksen intensiteetin mukaan, onpa tässä paljon ensimmäisestä persoonasta kuvattuja otoksiakin, joissa katsojalle kuvataan murhaajan pakkomielteitä vähän Hitchcockin myöhempien leffojen tapaan.
Tässä nähdään mahdollisesti ensimmäistä kertaa myös myöhemmin yleisemmin käytössä olleen tekniikan, jossa alussa varjona nähdystä murhaajasta paljastuu elokuvan edetessä yhä enemmän ja enemmän koko totuuden selvitessä vasta aivan viimeisissä kohtauksissa. Siihen asti mystinen hahmo tunnetaan lähinnä tämän viheltämästä Vuorenpeikkojen tanssista. Kyseessä on tiettävästi ns. johtoaihe, jonka Lang nappasi suoraan oopperoista.
Itse uskon nykykatsojia todennäköisesti eniten häiritsevän tämän elokuvan täydellinen musiikittomuus ja pitkät hiljaiset jaksot, jollaisia ei nykyään enää tavata leffoissa käyttää. Tiettävästi tähän oli tarkoitus panna mukaan dramaattista musiikkia soimaan läpi elokuvan, mutta Fritz Lang huomasi kolkon ja tylyn hiljaisuuden sopivan paremmin sen synkkään tunnelmaan. Ajoittain kuultava murhaajan viheltely on muuten oikeasti ohjaajan tekoa, sillä Peter Lorre ei osannut viheltää.
Itse uskon nykykatsojia todennäköisesti eniten häiritsevän tämän elokuvan täydellinen musiikittomuus ja pitkät hiljaiset jaksot, jollaisia ei nykyään enää tavata leffoissa käyttää. Tiettävästi tähän oli tarkoitus panna mukaan dramaattista musiikkia soimaan läpi elokuvan, mutta Fritz Lang huomasi kolkon ja tylyn hiljaisuuden sopivan paremmin sen synkkään tunnelmaan. Ajoittain kuultava murhaajan viheltely on muuten oikeasti ohjaajan tekoa, sillä Peter Lorre ei osannut viheltää.
Mitä tulee psykopaatin kuvaukseen, kyseessä on monesti nykyaikanakin psykologien rankkaama elokuvahistorian realistisin psykopaatti ja sarjamurhaaja. Tiettävästi Fritz Lang tiimeineen tutkikin tätä elokuvaansa varten kuumeisesti oikeita sarhamurhaajatapauksia, aiheeseen liittyviä raportteja sekä ihmisten kokemuksia, ja lopputulos säväyttää edelleen. Fritz Langin psykopaatti ei ole mikään cool Batman-pahis tai sikaria mussuttava steroideilla pumpattu superterroristi vaan tavallinen heikompiaan saalistava ihminen, jonka tunnistaa ihmispedoksi vain tekojensa perusteella. Jollain Hannibal Lecterillä ja useimmilla muilla suosituilla Hollywood-psykopaateilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
Monea tuntuu lisäksi korpeavan, että sarjamurhaaja paljastuukin lopulta vain uikuttavaksi heikoksi raukaksi. Todellisuudessa sarjamurhaajat ja psykopaatit vain heittäytyvät uhreiksi ja heikoiksi lähinnä manipuloidakseen pidättäjiään. Viime aikoina paljon puhuttu sarjakuristaja esimerkiksi alkoi ensimäisellä pidätyskerralla nyyhkyttää avuttomasti sekä ulvomaan äitiään - jonka oli siis aiemmin murhannut. Tässäkin suhteessa M - kaupunki etsii murhaajaa on viiltävän tarkka kuvaus aiheestaan.
Yksi itselleni muistettavimmista kohtauksista tulee lopussa, kun Peter Lorre putoaa kivuliaan näköisesti rappusista. Realismin perään ollut Lang ei ollut kohtaukseen millään tyytyväinen ja sitä toistettiin todellisuudessa monta tusinaa kertaa, jotta se saatiin tehtyä tarpeeksi vakuuttavasti. Peter Lorre oli tästä niin raivoissaan, ettei koskaan enää suostunut työskentelemään ohjaajan kanssa uudelleen. Samaan realistiseen henkeen myös elokuvan rikollisia esittävät ihan oikeat mafiosot ja gangsterit.
Fritz Lang kertoi kerran mielenkiintoisen tarinan tähän leffaan liittyen. Kerran vuosikymmeniä myöhemmin mies osallistui erään yliopiston järjestämään seminaariin, jossa keskusteltiin ohjaajan filmografiasta. Yksi keskustelijoista sanoi inhoavansa tätä elokuvaa, koska "se on niin kauhean väkivaltainen". Fritz Lang pyysi puhujaa kertomaan tarkemmin niistä väkivaltaisista kohtauksista, mutta hän ei osannut vastata mitään sillä koko sarjamurhaajaleffassa ei todellisuudessa nähdä sekunninkaan vertaa väkivaltaa.
M - Kaupunki etsii murhaajaa on nimittäin niin tehokkaasti ja vihjailevasti kerrottu jännäri, ettei siinä ole ollut edes tarpeen mitään näyttääkään, sillä ihmismieli täyttää kaikki tarkoituksella jätetyt aukot ilman että kukaan sitä yleensä huomaakaan. Tässä elokuvan todellinen nerous piileekin. Toinen melko samoihin tunnelmiin pääsevä alan teos lienee Irving Lernerin upea Murder by Contract, mutta tämä taitaa silti olla edelleen lajissaan parasta koskaan.
Arvio: 5/5
M - EINE STADT SUCHT EINEN MÖRDER, 1931 Saksa
Tuotanto: Seymour Nebenzal
Ohjaus: Fritz Lang
Käsikirjoitus: Egon Jacobson, Fritz Lang, Thea von Harbou
Näyttelijät: Ellen Widmann, Inge Landgut, Otto Wernicke, Peter Lorre
Arvio: 5/5
M - EINE STADT SUCHT EINEN MÖRDER, 1931 Saksa
Tuotanto: Seymour Nebenzal
Ohjaus: Fritz Lang
Käsikirjoitus: Egon Jacobson, Fritz Lang, Thea von Harbou
Näyttelijät: Ellen Widmann, Inge Landgut, Otto Wernicke, Peter Lorre
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.