Harhapolkuja (1928)

Niin siinä sitten kävi ettei Vallankumouksen hornankattilan kanssa mennyt täysin putkeen, vaikka oikein hyvä elokuva onkin kyseessä. Tällä kertaa G.W. Pabst päätti sitten yksinkertaistaa huomattavasti tyyliään ja nostaa Brigitte Helmin pahaisesta sivuosasta valokeilaan ja kasassa on jälleen vähintäänkin mielenkiintoinen ja vähintään yhtä kohauttanut elokuva kuin Pabstin ohjaukset noin keskimäärin.

Harhapoluilla taitaa vielä olla ohjaajan mykistä teoksista yleisölle kaikkein tuntemattomin, ei siksi että kyseessä olisi floppi vaan siksi ettei tästä ole aivan viime aikoja lukuun ottamatta ole ollut täydellistä hyvälaatuista kopiota katsottavissa. Nykyään on kaikki toisin.

Harhapolkuja on psykologisesti tarkkanäköinen tarina Brigitte Helmin esittämän keskiluokkaisen rouvan rakkaudettomasta avioliitosta välinpitämättömän lakimiesaviomiehensä kanssa. Vauhtia elämäänsä frouva hakee tutun taiteilijaystävänsä sekä moraalisesti arveluttavan yökerhon syövereistä. Eräänä keskeisenä teemana elokuvassa onkin himon ja turvallisuuden sekä vapauden ja ihmissuhteiden vakauden välinen ristiriita.

Psykologinen tarkkanäköisyys tarkoittaa tässä tapauksessa Pabstin pikkutarkkaa tapaa visualisoida henkilöhahmojensa sielunelämää erilaisten kuvallisten, lavastuksellisten ja valaistuksellisten yksityiskohtien avulla. Eräässä kohtaa hahmo tuntee itsensä levottomaksi ja tätä visualisoidaan vilkkuvilla valoilla, toisessa heikkoutta kuvataan asettamalla kamera mahdollisimman kauas henkilösta, kolmannessa tylsää ja tyhjää elämää kuvataan tyhjillä vaaleilla seinillä ja matemaattisen tarkkaan asetetuilla huonekaluilla. Tätä katsoessa tuntee jo melkein itsensä kiusaantuneeksi tirkistelijäksi.

Harhapolkuja onkin huomattavasti edeltäjäänsä yksinkertaisempi ja hillitympi tapaus, mikä toimiikin huomattavasti sen eduksi vaikkei tässä enää edellisen teknistä ilotulitusta enää nähdäkään. Tarina on yksinkertainen, mutta syvä ja helposti seurattavissa. Pituutta Harhapoluille on yksinkertaisuuteen nähden kuitenkin siunaantunut ainakin omaan makuuni vähän liikaa ja loppu tuntui vähän turhankin iloiselta tällaiseen elokuvaan. Taisi tätä katsoessa tulla toisinaan vähän tylsäkin.

Kuitenkin kyseessä on jälleen Pabst, yksi aikansa johtavista saksalaisista ohjaajista suosikkiaiheidensa parissa. Jos edelliset pikkuongelmat antaa anteeksi, kyseessä on jotakuinkin Vallankumouksen hornankattilan tasoinen perushyvä ohjaajansa työ ilman sen pahimpia kompastuskiviä.



Arvio: 4/5



ABWEGE, 1928 Saksa
Ohjaus: G.W. Pabst
Käsikirjoitus: Adolf Lantz, Franz Schulz, Helen Gosewish, Ladislaus Vajda
Näyttelijät: Brigitte Helm, Fritz Odemar, Gustav Diessl, Hertha von Walther, Ilse Bachmann, Jack Trevor, Nico Turoff, Richard Sora