perjantai 1. kesäkuuta 2018

Hintertreppe (1921)


Elokuvia sokkona valitessa on monesti tullut mieleen jonkun vanhan viisaan sanonta siitä, miten kaikesta 99% on pelkkää roskaa, etenkin elokuvissa. Odotukset harvoin ovat kovinkaan korkealla kun valitun elokuvan nimi tai julistekaan eivät sano yhtään mitään, mutta toisaalta sen yhden prosentin osuessa kohdalle on ilo sitten senkin veroista.
Tietenkään en kirjoittaisi edellistä ellei tämä kyseinen teos kuuluisi siihen kuuluisaan yhteen prosenttiin, jolta ei osannut vartoa mitään, mutta sai kaiken ja enemmän.
Hintertreppe on varsin tyypillinen 20-luvun alun ekspressionistista tyyliä hyödyntävä pieneen tilaan sijoittuva "kamaridraama". Rähjäisessä vuokrahuoneistossa asustava nuori nainen tapailee rakastajaansa asuntonsa ulkopuolella, mutta erään kerran mies vain katoaa jälkiä jättämättä. Todellisuudessa mies on poissa vain väliaikaisesti, mutta mustasukkainen postinkantaja on varastanut miehen kirjeet ja kahmaissut nuoren naisen itselleen.

Juoni varmaan kuulostaa vähän tylsähköltä, mutta todellisuudessa se ei sitä kuitenkaan ole. Hintetreppe on Sirpaleiden tavoin suunniteltu siten, että katsoja pysyy tapahtumista perillä minimaalisella määrällä selittelyä ja tapahtumat on sijoitettu lievästi vääristyneeseen, klaustrofobiseen pimeään kämppään, jossa loistavat näyttelijät käytännössä vievät katsojaa miten huvittaa.
Tämän loistavia näyttelijäsuorituksia ei voi tarpeeksi korostaa. Harva nimi tästä oikeasti enää nykypäivänä soittaa kenellekään kelloja, mutta väitän että tässä nähtävästä näyttelystä on parempaa kuin suurimmassa osassa samana vuosikymmenenä ilmestyneissä elokuvissa.
Omia suosikkikohtauksiani ovat äärimmäisen synkän ja lohduttoman lopun lisäksi yksittäiset kohdat, joissa tunnelma vaihtuu ilman leikkauksia ja vippaskonsteja yksittäisten kohtausten sisällä pelkkien näyttelijöiden voimin hitaasti iloisesti hyvinkin synkäksi ja alakuloiseksi, välillä toisin päin. Tällaisia kohtauksia löytyy useampikin ja ne vain korostavat tämän kolean lavastuksen ja pikkutarkan näyttelyn tehoa.

Samoin korostuu poikkeuksellisen hieno taustamusiikki, joka saattaa hyvinkin olla parhaita joita olen tällaisissa elokuvissa koskaan kuullut. Loista, loistava soundtrack. Sopii täydellisesti muun elokuvan tunnelmaan.
Hintertreppe yllätti itseni vähintäänkin positiivisesti ja sai sukat pyörimään jaloissani siinä määrin että se nousi helposti omien suosikkisaksalaisteni joukkoon. Tällaisten löytöjen vuoksi mykkämaratonit ovat niin hauskoja kuin ne ovat.


Arvio: 4.5/5


HINTERTREPPE, 1921 Saksa
Tuotanto: Henny Porten, Hans Lippman
Ohjaus: Leopold Jessner, Paul Leni
Käsikirjoitus: Carl Mayer
Näyttelijät: 
Fritz Kortner, Henny Porten, William Dieterle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.