Naisen orja (1924)

Kahden kehnomman saksalaisen mykän jälkeen päätin vihdoin pelata varman päälle ja katsoa seuraavaksi Carl Theodor Dreyerin, Jeanne d'Arcin kärsimyksen ohjaajan kaikki Saksassa kuvaamat elokuvat ja myöhemmin vähän niitä muitakin. Mies ei huonoa elokuvaa ole urallaan tehnyt, joten urakan ei ainakaan luulisi olevan kovin raskas.

Käännöksestä riippuen Mikael, Michael tai Naisen orja on yksi Dreyerin kuuluisimmista ja kehutuimmista elokuvista, kuuluupa kyseessä olevan jopa ohjaajan oman mykän tuotantonsa suosikkejakin. Elokuvan tarina kertoo ikääntyvästä taiteilijasta ja tämän nuoresta rakastajasta, joiden välille syntyy kitkaa venäläisen ruhtinattaren saavuttua viettelemään jälkimmäistä. Nuori mies alkaa pettää ja varastaa isännältään, mikä lopulta särkee vanhan miehen sydämen. Lopulta vanha mestari päättää maalata elämänsä suuren mestariteoksen kaikkensa menettäneestä miehestä, jonka taustana mies käyttää paikkaa, jossa rakastui ensimmäisen kerran.

Kyseessä on toisin sanoen tarina taiteesta, intohimosta ja petoksesta - vähän yllättäen jopa kahden miehen välisestä suoran homoeroottisesta rakkaudesta. Yllättäen tämä suhde on myös hämmentävän aikuisesti ja kypsästi kuvattu verrattuna vaikka muutama vuotta aiempaa, kautta aikain ensimmäiseen homoelokuvaan Different from the Othersiin, jota itse pelkästään inhosin.

Dreyerin kaltaisen tulevaisuuden suuren virtuoosin elokuvaksi Naisen orja on yllättävänkin konservatiivinen ja perinteinen 20-luvun alkupuolen mykkäelokuva, joka kaihtaa monia oman aikansakin uusia keksintöjä. Mutta tuolla ei oikeastaan ole mitään väliä, sillä minkä Naisen orja tekee, se tekee harvinaisen hyvin. Lavastus esimerkiksi on kaikessa pikkutarkkuudessaan suorastaan huikeaa katseltavaa ja näyttelijät, erityisesti pääosaa estittävä Häxanin ohjaaja Benjamin Christensen on suorastaan valtaisa roolissaan.

Tässäkään ei luonnollisesti näytetä paljasta pintaa, mutta näyttelijöiden pienet eleet ja katse paljastavat pinnan alla kytevät jännitteet ja ihmissuhteet. Tätä on äärimmäisiin tarkkuuksiin viety näytteleminen (lähes) parhaimmillaan.

Sanoisin, että Mikael tai Naisen orja on jotakuinkin maineensa veroinen kolmiodraama, joka ei kuitenkaan vielä nouse ohjaajansa aivan parhaiden teosten joukkoon. Jeanne d'Arcista eteenpäin miehen teosten taso keskimäärin on nimittäin sitä luokkaa ettei siihen elokuvahistoriasta monta vertaista löydykään.


Arvio: 4/5


MICHAEL, 1924 Saksa
Tuotanto: Erich Pommer
Ohjaus: Carl Theodor Dreyer
Käsikirjoitus: Carl Theodor Dreyer, Herman Bang, Thea von Harbou
Näyttelijät: Benjamin Christensen, Max Auzinger, Nora Gregor, Robert Garrison, Walter Slezak