torstai 31. toukokuuta 2018

Oyuki the Madonna (1935)


Äänielokuvaan siirtyminen ei sujunut Kenji Mizoguchilta juurikaan sen paremmin kuin suurimmalta osalta muitakaan elokuvantekijöitä keskimäärin, vaan loistokas mykän elokuvan kerronta heitettiin turhaan kerrallla menemään uuden tekniikan tieltä ja lopputulos, Poppies, oli pelkästään kuiva ja pökkelö melodraama ilman minkäänlaista annettavaa nyky-yleisöllä.
Onneksi ohjaaja kuitenkin sai pakettinsa koottua jälleen yhteen ja vanhan yhdistettyä uuteen tunnetusti hyvällä menestyksellä. Kenji Mizoguchihan oli tiettävästi hyvin kilpailuhenkinen ihminen ja miestä ajoi siksi valtava halu olla alallaan paras ja askelen muiden edellä, mitä hän sitten lopulta olikin.
Oyuki the Madonna ei tosin lukeudu sen enempää niihin "parhaisiin" kuin onnistuneempiinkaan Mizoguchin elokuviin, vaan käytännössä jatkaa edellisen tahmailua harmittavan uskollisesti.

Tällä kertaa tarina perustuu ainakin osittain Guy de Maupassantin romaaniin. Eletään sisällissodan aikaa ja joukko porvareita joutuu lähtemään pakosalle kotikylästään kahden prostituoidun kanssa. Matkan varrella heidän vankkurinsa joutuu kuitenkin hyökkäyksen kohteeksi, mistä selvitään luonnollisesti naiset uhraamalla. Turmeltuneet rikkaat, autuaat köyhät ym.
Ei tästä kyllä ole nykypäivänä enää iloa oikein muille kuin kovimmille Mizoguchi-fanaatikoille, joille miehen perinteisten teemojen käsittely ja tulkinta tuottaa parhaat kiksit. Teknisesti tässä ei oikein ole mitään sen ihmeempää kirjoitettavaa.
Oyuki kuuluu laadullisesti samaan sarjaan Miyamoto Musashin ja Poppiesin kanssa: suositellaan vain kaikkein innokkaimmille Mizoguchi-miehille. Onneksi tästä on suunta vain ylöspäin.



Arvio: 2.5/5



MARIA NO OYUKI, 1935 Japani
Tuotanto:-
Ohjaus:
Kenji Mizoguchi
Käsikirjoitus: 
Matsutarô Kawaguchi, Tatsunosuke Takashima
Näyttelijät: 
Daijirô Natsukawa, Eiji Nakano, Isuzu Yamada, Keiji Oizumi, Kinue Utagawa, Komako Hara, Yôko Umemura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.