sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Walk Cheerfully (1930)


Kuten jo edellisen Yasujiro Ozun teoksen, Days of Youthin, arvostelussani taisin tarinoida ohjaajan rakastaneen aivan erityisesti amerikkalaisia elokuvia, todellisuudessa mies vei aikoinaan innostuksensa niinkin pitkälle että hänet tunnettiinkin aikoinaan studionsa kaikkein amerikkalaisimpana ohjaajana - jälkikäteen hauskana kontrastina miehen myöhemmälle maineelle japanilaisista tekijöistä kaikkein japanilaisimpana.
Walk Cheerfully on Ozun elokuvista se kaikkein länsimaisin, alusta loppuun amerikkalaisille rikos- ja gangsterimelodraamoile kumartava tarina pikkurikollisen ja kauniin neidon rakkaudesta, joka lopulta parantaa paatuneen patunkin kaidalle tielle.
Ehkä parasta mitä tästä elokuvasta voi sanoa on, että ainakin se on meikäläisittäin todella helppoa katsoa ja kaikenlaiset pienet kerronnalliset kikat ja tekniikat kyllä tunnistaa ja imee itseensä helposti ainakin alitajuisesti vaikkei tekniikan päälle juuri ymmärtäisikään.

Hassuna havaintona kaikki gangsterit pukeutuvat ja käyttäytyvätkin länsimaisittain kun taas puhtoiset japanilaiset pukutuvat japanilaisittain ja käyttävätkin japanilaisia kirjoituskoneita turmeltuneiden länsimaalaisten sijaan. Kontekstin huomioiden ironia naurattaa ääneen.
Harmittavana puolena ohjaaja tribuuttiaan tehdessä vain käytännössä luopui kaikesta omasta tyylistään ja äänestään ja tämä tuntuu siksi melko keskinkertaiselta, lievästi mielenkiinnottomalta elokuvalta lähes koko muuhun Ozun filmografiaan verratttuna.
Ei huono, ei huono ollenkaan.


Arvio: 3/5


HOGARAKA NI AYUME, 1930 Japani
Ohjaus:
Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Hiroshi Shimizu, Tadao Ikeda
Näyttelijät: 
Hiroko Kawasaki, Kanji Kawahara, Kenji Kimura, Nobuko Matsuzono, Satoko Date, Takeshi Sakamoto, Teruo Môri, Utako Suzuki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.