torstai 24. toukokuuta 2018

The Water Magician (1933)


Surku ja häpeä ettei Kenji Mizoguchin mykän kauden tuotannosta ole säilynyt meidän päiviimme kuin muutamia epämääräisiä, mutta toisinaan hyvinkin komeita fragmentteja. Tarinan mukaanhan Japanissa kukoisti 20-luvulla vähintään yhtä tasokas elokuvakulttuuri kuin lännessäkin, mutta aikojen saatossa suurin osa tuosta materiaalista on kadonnut tai tuhoutunut niin täydellisesti ettei monesta todennäköisesti löydy enää tilastollisia merkintöjäkään.
The Water Magician tai lähteestä riippuen myös Cascading White Threads on sikälikin harvinainen tapaus, että kyseessä on täysin ehjänä säilynyt Mizoguchin elokuva, mutta myös yksi ensimmäisistä miehen todella suurista menestyselokuvista. Vielä merkittävämmän tästä tekee, että kertoman mukaan kyseessä pitäisi vielä olla ensimmäinen Mizoguchin teos, jonka pystyy myös selvästi tunnistamaan joka suhteessa ohjaajansa työksi.

Elokuvan tarina kertoo 24-vuotiaasta teatteriseurueen mukana matkaavasta vedellä temppuja esittävästä taiteilijanaisesta, joka unelmoi hyvän miehen naimisesta ja perheen perustamisesta. Lupaava ehdokas saapuukin yllättäen kyseisen naisen elämään ja tämä lupautuukin neidolle sulhoksi valmistuttuaan lakimieheksi hyvästä koulusta. Loppujen lopuksi kohtalolla on kuitenkin muuta mielessään.
Oi kyllä, tämä on joka suhteessa ehtaa Mizoguchia. The Song of Homesta poiketen tällä kertaa mukaan on eksynyt myös ohjaajalle tyypillisiä pitkiä otoksia ja paljon liikkuvaa kamerakuvaa, monessa kohtaa jopa nähdään myöhemmille Mizoguchin elokuville tyypillisiä muistettavia kuvasommitelmia ja juonikin on ohjaajalleen varsin arkkityyppinen tragedia, jossa raha hallitsee ja karu todellisuus leikkaavat naisten unelmilta siivet konsanaan.

Mestariteokseksi en tätä ainakaan itse kuitenkaan menisi laskemaan, sillä monessa kohtaa tämä tuntui vielä hakevan suuntaansa ja esim. leikkauksia sekä pituutta oli vielä vähän turhankin kanssa. Olen lukenut monen japanilaisen lisäksi valittavan tämän liikaa nopeutta, jonka vuoksi tekstin lukemiseen ei tunnu koskaan riittävän aikaa. Onneksi mukaan on ynnätty perinteiseen japanilaiseen tyyliin eloisa kertojaääni eli benshi valottamaan tapahtumia.
Lyhyesti sanottuna The Water Magician on kaikin puolin hyvä, muistettava elokuva. 
Japanilainen mykkäelokuva ei ehkä ole se kaikkein kuumin juttu, mutta mikäli kiinnostusta kyseiseen genreen tai Mizoguchin tuotantoon noin yleensä löytyy, tämä on kait vähintäänkin pakollista katsottavaa.


Arvio: 4/5


TAKI NO SHIRAITO, 1933 Japani
Ohjaus:
Kenji Mizoguchi
Käsikirjoitus: 
Kennosuke Tateoka, Kyoka Izumi, Nariharu Sugano, Shinji Masuda, Yasunaga Higashibojo
Näyttelijät: 
Bontarô Miake, Etsuzô Oki, Ichirô Sugai, Joe Ohara, Kôji Ôizumi, Kumeko Urabe, Suzuko Taki, Tokihiko Okada

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.