torstai 31. toukokuuta 2018

Vaihdokas (1927)

Ylen huvittuneeksi koin mieleni kun huomasin vanhoja suomalaisia mykkäelokuvia selatessani ainakin yhden olevan alle 16-vuotiailta kielletty yhä meidänkin aikanamme. Kyseessä ei vielä ole edes kauhu- tai toimintaelokuva tai seksiä ja väkivaltaa sisältävä eksploitaatiopätkä.vaan silkka vanhan ajan melodraama.
En tiedä teistä, mutta olihan tämä aivan pakko katsoa ihan vain nähdäkseen minkälainen hardcore-suomiromantiikka mummoja ja vaareja niin tässä maassa järkyttää.
Oras on tehdaskaupungin työläisyhteisössä puuhasteleva äkkipikainen nuori mies, joka kerta toisensa jälkeen on törmäyskurssilla paikallisen tehtaanomistajan, Herra Lumialan kanssa. Lumialan frouvalla on vielä salainen toisen miehen kanssa nuoruudessa saatu avioton lapsi, jonka silloinen neiti antoi adoptioon naapurin lapsensa menettäneelle frouvalle...

Mikäli edellinen ei vielä tuonut isointa ongelmaa ilmi, niin kyseessä on äärimmäisen ennalta-arvattava elokuva, mitä ei edelleenkään edesauta muun Selma Anttilan näytelmään perustuvan tekstin ja dialogin melkoinen puisevuus yhdistettynä etenkin Oraksen mielitettyä esittävän Birgit Hästeskon häiritsevän yliampuvaan elehtimiseen.
Orasta muuten esittää tuleva ohjaaja Ilmari Unho - ja hyvin esittääkin. Oraksen lopussa kokema henkinen piina taitaa olla parasta koko elokuvassa. Samaisen episodin itsemurhakohtaus lienee ollut aikoinaan jotain todella rankkaa vaikkei se lopulta kuolemaan johdakaan.

Vaihdokas ei ainakaan omasta mielestäni lukeudu sen enempää Teuvo Puron kuin suomalaisen mykkäelokuvankaan suuriin tapauksiin. Perustavanlaatuisena ongelmana itse näen tapahtumien siirtämisen maalta ja luonnon helmasta tehdaskaupunkiin, mikä jo lähtökohtaisesti vei tästä ne parhaat paukut eli Puron taatun hienot luontokuvat.
Ilmestyessään tämä ei varsinaisesti ollut kovinkaan kaksinen menestys ja Teuvokin vaihtoi tämän myötä sovinnolla alaa. Ilmeisesti mies koki jo antaneensa kaikkensa elokuvalle ja parhaiden päiviensä taiteenlajin parissa jo menneen. Jos miettii tämän ilmestyneen muutenkin mykän elokuvan viimeisinä vuosina jolloin siirtymä äänielokuvan pariin oli maailmalla jo alkanut, ei mykkäelokuvan parissa uransa tehneen miehen päätös panna pillejä pussiin tunnu jälkikäteen kovinkaan yllättävältä.



Arvio: 2/5

VAIHDOKAS, 1927 Suomi
Tuotanto: Erkki Karu
Ohjaus: Teuvo Puro
Käsikirjoitus: Karl Fager, Selma Anttila
Näyttelijät: Birgit Hästesko, Helmi Lindelöf, Hilja Jorma, Ilmari Unho, Mimmi Lähteenoja, Sven Relander

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.