Pari vuotta ennen vuosikymmenen vaihdetta F.W. Murnau saapui Hollywoodiin juhlittuna sankarina, jonka edessä studiopomot suutelivat maata ja kilpailivat siitä kuka saisi palkattua ohjaajaneron leipiinsä klassikkoputkea vääntämään. Murnaun ensimmäinen amerikkalainen, Auringonnousu, osoittautui kuitenkin kohtuuttoman suurista odotuksista ja mammuttimaisista tuotantoarvoistaan huolimatta valtavaksi pettymykseksi ja maestro pantiinkin sen seurauksena lähes välittömästi mielivaltaisen tuotantokoneiston liekaan ja Herran nuhteeseen.
Yleisen myytin mukaan taiteellisten vapauksien menettäminen merkitsi ohjaajan tuotosten tason laskua ja Suurkaupungin tyttö lienee siksi jäänyt useimmilta potentiaalisilta katsojilta täysin pimentoon. Todellisuudessa budjetin rajoitteet lienevät vaikuttaneet tähän lähinnä monimutkaisten trikkikuvien ja innovatiivisten erikoistehosteiden täydellisen puuttumisen osalta, itse leffan ollessa kuitenkin yksi Murnaun uran onnistuneimmista juurikin heti Auringonnousun jälkeen.
Suurkaupungin tyttö lyö epäilijöille luun kurkkuun jo ensimmäisistä kuvista lähtien. Kaikenlaisen kikkailun puutteesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Ernest Palmerin kuvaus iskee hienovaraisuudessaan kuin tuhat volttia. Selvästi kyseessä on yksi myöhäisen mykkäelokuvan hienostuneimmista ja sujuvimmista teoksista. Junan lipuessa maaseudulta suurkaupunkiin maalaispoika mukanaan tulee kamera kuin vahingossa esitelleeksi tarinan keskeisimmät henkilöhahmot, tapahtumapaikat sekä teemat kuin vettä vain. Pelkästään muutaman ensimmäisen minuutin perusteella pystyy sanomaan maalaisromanttisen tarinan kertovan maalaispojan ja kaupunkilaisnaisen romanssista sekä kahden hyvin erilaisen ympäristön välisistä ristiriidoista.
Tiettävästi Murnau oli alunperin suunnitellut teoksestaan leivästä kertovan taidepläjäyksen, mutta tuottajan vastustuksen vuoksi tuloksena syntyikin aivan jotain muuta, vaikka leipä ja leipävilja teemoina selvästi alusta asti mukana ovatkin, vilahtaapa dialogissa alkuperäinen nimikin. Vaikutteita arkipäiväisen realistiseen tarinaan on selvästi saatu paria vuotta aiemmin ilmestyneestä King Vidorin Kansan miehestä, joka paremmin tietämättömille siis kertoo pienen tarinan tavallisen keskinkertaisen ihmisen elämästä. Tarinamielessä tätä voikin verrata hyvin oman aikansa tyypilliseen romanttiseen melodraamaan, erityisesti jo edelläkin mainittuun ohjaajansa magnum opukseen.
Vielä yksi juttu. Tai no kaksi. Suurkaupungin tyttö on nykyään helposti saatavilla restauroituna ja täydellisesti asiaankuuluvilla musiikeilla varustettuna. Teräväpiirtotasoinen restaurointi on kauttaaltaan niin laadukasta jälkeä sekä Murnaun tekninen toteutus hillittyine näyttelyineen niin modernia tekoa että Suurkaupungin tyttö voisi yhtä hyvin olla eilen kuvattu. Tämä ei ole vitsi.
Suurkaupungin tyttö taitaa olla aliarvostetuin koskaan näkemäni mykkäelokuva. Moni hätäisempi tuntuu ohittavan tämän aina genrensä suuria klassikoita listaillessa, mutta ainakin omasta mielestäni kyseessä on ehdottomasti niitä laadukkampia ja muistettavimpia teoksia lajissaan. 30-luvulla tehdyistä amerikkalaisista mykistä tämä ottaa omissa kirjoissani turpiin vain ja ainoastaan itseltään Chaplinilta. Ja tämä on kuulkaas todella paljon sanottu.
Arvio: 5/5
CITY GIRL, 1930 USA
Tuotanto: William Fox
Ohjaus: F.W. Murnau
Käsikirjoitus: Berthold Viertel, Elliott Lester, Marion Orth
Näyttelijät: Anne Shirley, Charles Farrell, David Torrence, Edith Yorke, Mary Duncan, Richard Alexander
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.