Keiko on leskeksi jäänyt kolmekymppinen nainen, joka elättää itsensä tokiolaisten jazz-klubien vauraiden miesasiakkaiden seuralaisena. Keiko inhoaa työtään, mutta omilleen pääsemiseen tai työpaikkansa vaihtamiseen veloissaan olevalla naisella ei ole varaa; iän karttuessa nöyryyttävästä ammatistaan irtautuakseen naisen pitäisi löytää uusi sulhanen tai perustaa itselleen oma ravintola. Kuten ohjaajan muissakin elokuvissa tyypillisesti, tässäkään ei ole yksiselitteisen onnellista loppua.
Henkilökohtainen ensikohtaamiseni Mikio Narusen kanssa oli muutamisen vuotta sitten luettuani Narusen olleen mahdollisesti yksi Peter von Baghin suosikkiohjaajista. Himo katsoa Narusea nousi välittömästi aivan uusiin sfääreihin ja ensimmäinen käsiini saamani miehen elokuvista oli aikoinaan tämä Nainen nousee portaita vuodelta 1960, yksi Narusen kuuluisimmista ja kehutuimmista töistä – niitä harvoja jotka ylipäänsä ovat päätyneet meille asti. Muistelen ensimmäisellä kertaa jättäneeni tämän keskenkin, sillä kyseessä on sen verran ”pitkästyttävä” ja raskas dialogipainotteinen elokuva, ettei tällaisesta välttämättä pysty täysin nauttimaan kuin oikeassa mielentilassa.
Toisella katsomiskerralla tunnelma oli vihdoin oikea ja pääsin nauttimaan tästä oikein täysin rinnoin. Nainen nousee portaita on periaatteessa vähäeleinen ja hillitty japanilainen melodraama, mutta samalla syväluotaava tutkielma sukupuolesta, rahasta ja vallasta. Lähes jokaista usemman henkilöhahmon sisältävää otosta hallitsevat miespuoliset henkilöt naisten jäädessä useimmiten taka-alalle. Jokainen dialoginpätkäkin käsittelee tavalla tai toisella rahaa ja vaurautta, sillä loppujen lopuksi raha hallitsee maailmaa ja ihmiskohtaloita. Raha ja seksi.
Rakenteeltaan elokuvan tarina on etenkin alussa kerrottu ikään kuin pienissä löyhissä Keikon maailmaa ja tarinan henkilöiden suhteita kuvaavissa episodeissa, loppua kohden tiivistäen enemmän Keikon rakkaushuolten seuraamiseen. Etenkin alkupuolella tarinaa säestää mukavasti rento jazzmusiikki, joka pääsee erityisen nätisti oikeuksiinsa näppärän siluettitaustoilla kuorrutettujen alkutekstien aikana.
Mikio Narusesta teki ohjaajana erikoisen miehen legendaarinen ujous: Narusehan ei tunnetusti koskaan puhunut elokuviensa näyttelijöiden tai kenenkään muunkaan seurassa. Voi oikeasti vain kuvitella minkälaista on työskennellä ohjaajan kanssa, joka ei ollenkaan suostu neuvomaan tai korjaamaan näyttelijän tekemiä virheitä, mutta ilmeisen huonompaan suuntaan se ei nimittäin näytä vaikuttaneen. Jokainen tämän elokuvan näyttelijöistä tekee aivan nappisuorituksen roolissaan, jokainen repliikki ja jokainen tunne uppoaa juuri oikealla tavalla ja oikeaan aikaan ilman ainuttakaan heikompaa hetkeä. Jos jotain, niin Narusen metodit tuntuvat lievästi pinnan alla kuplivana levottomuutena.
Nainen nousee portaita ei ole mikään kevyt viihdepaukku tai jokamiehen suosikkielokuva vaan lähinnä pienen piirin hienostunutta arjen melodraamaa. Itsekään tuskin jaksan alkaa tätä ihan heti uudelleen katsomaan, vaikka tämä toisella katsomiskerralla itseäni kovasti inspiroi ja koskettikin. Nainen nousee portaita on elokuva, josta kuuluu nautiskella vain oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikeassa mielentilassa, jotta siitä saa parhaat palat ja pöhinät irti.
Arvio: 5/5
ONNA GA KAIDAN WO AGARU TOKI, 1960 Japani
Tuotanto: Ryûzô Kikushima
Ohjaus: Mikio Naruse
Käsikirjoitus: Ryûzô Kikushima
Näyttelijät: Daisuke Katô, Eitarô Ozawa, Ganjiro Nakamura, Hideko Takamine, Keiko Awaji, Masayuki Mori, Reiko Dan, Tatsuya Nakadai
Arvio: 5/5
ONNA GA KAIDAN WO AGARU TOKI, 1960 Japani
Tuotanto: Ryûzô Kikushima
Ohjaus: Mikio Naruse
Käsikirjoitus: Ryûzô Kikushima
Näyttelijät: Daisuke Katô, Eitarô Ozawa, Ganjiro Nakamura, Hideko Takamine, Keiko Awaji, Masayuki Mori, Reiko Dan, Tatsuya Nakadai
