On se aikuistumista seuraava henkinen kypsyminen vaan ihmeellinen asia. Vielä joskus kymmenisen vuotta sitten olisi luullut ettei ikinä tule katsottua ainuttakaan 70-lukua edeltänyttä kotimaista leffaa jotain Tuntematonta sotilasta lukuun ottamatta, mutta elämänkokemuksen karttuessa on niinkin obskuuri genre kuin kotimainen mykkäelokuva päässyt tarraamaan allerkirjoittaneen kiinnostuksen pahemman kerran. Kun nyt vielä virun itsekin sattuneista syistä kotosalla ja näiden vanhempien leffojen saatavuuskin on viime vuosina parantunut huimasti, ei tarvitse kahta kertaa miettiä, mihin tahattomasti paisuneen vapaa-aikani käytän.
Vuoden 1922 filmatisointi Minna Canthin Anna-Liisasta on Ollin oppivuosien tavoin monessakin suhteessa kotimainen merkkiteos: kyseessä on tiettävästi ensimmäinen suomalainen remake, ensimmäinen ulkomaille asti viety suomalainen elokuva, ensimmäinen sensuurin kouriin joutunut kotimainen elokuva ja sen on vielä ohjannutkin ensimmäinen suomalainen elokuvaohjaaja Teuvo Puro, jonka muuhun tuotantoon lukeutuu mm. ensimmäisen Venäjän keisarikunnassa ja Suomessa tehty elokuva nimeltä Salaviinanpolttajat. Aikoinaan tätä vielä mainostettiinkin "ensimmäisenä suomalaisena suurelokuvana", mikä arvatenkin viittaa siihen aikaan Suomessa ennennäkemättömiin tuotantoarvoihin.
Toisin sanoen kyseessä taitaakin olla niitä harvoja kotimaisia mykkiä, joita voisi näyttää vaikka kouluissa pakollisena oppimateriaalina.
Anna-Liisa, pohjalaisen tilanomistajan tytär on menossa naimisiin Johanneksen kanssa, mutta naisen elämään palaa vanha salarakas Mikko, jolle Anna-Liisa aiemmin synnytti aviottoman lapsen, mutta surmasi tämän lopulta syyllisyydentunnoissaan. Mikko yrittää kiristaa Annaa takaisin itselleen uhkailemalla paljastaa menneisyyden synnit koko pitäjälle, mutta Anna päättää puhdistautua tunnustautumalla itse lähimmäisilleen.
Puheet kotimaisesta suurelokuvasta saattavat ensialkuun tuntua melkoiselta markkinointipupulta, mutta Anna-Liisaa katsoessa puheille oikeasti tuntuu löytyvän myös katetta. Teknisestihän kyseessä on tekovuotensa nähden hyvinkin moderni teos, näyttelijät eivät keskimäärin vedä enää vanhahtavalla huitomislinjalla, leikkaus ja kuvaus ottavat myös huomioon puolilähikuvat. Onpa tässä ihan trikkikuvausta hyödyntävä lyhyt unikohtauskin.
En lisäksi muista kovinkaan monessa vastaavassa hengentuotoksessa nähneeni yhtä kauniin runollisesti kuvattavan kotimaista luontoa, viljavia peltoja ja järvimaisemia kuin Anna-Liisassa. Tähän päälle vielä mielenkiintoinen kadonneen kotimaisen kansankulttuurin pikkutarkka kuvaus ja ollaan vähintäänkin mielenkiintoisen elämyksen äärellä. Harmittavaksi kompastuskiveksi tässä tapauksessa osoittautuu kuitenkin Puron onnahteleva kerronta, joka tuntuu toisinaan vähän töksähtelevältä ja toisinaan vähän turhankin verkkaiselta. Itse katsoin tämän ilman taustasäestyksiä ja hitaus pääsi erityisesti syömään miestä. Lopussa Anna-Liisa vielä muuttuu henkisesti tunnontuskista kärsivästä parasta vapaaksi ja henkisesti puhdistautuneeksi käytännössä yhden ainoan leikkauksen välissä, mikä tuntuu käänteenä epäuskottavalta ja tökeröltä.
Ja, öhh... niin se kai sitten on, että Anna-Liisa on paitsi merkittävä kotimainen elokuvallinen luomus, myös erittäin laadukas sellainen. Olen nähnyt tarpeeksi mykkäleffoja eläessäni voidakseni helposti todeta tämän kuuluvan niihin parempiin ja yllättävimpiin elämyksiin. Jos pystyt elämään ilman nykyajan hömpötyksiä ja myöhempiä kikkailua sekä koet itsesi tarpeeksi ennakkoluulottomaksi koettamaan näinkin vanhaa kotimaista maalaisdramaa, Anna-Liisavoi olla ihan varteenotettava teos katsottavaksi.
Arvio: 4/5
ANNA-LIISA, 1922 Suomi
Tuotanto: Erkki Karu
Ohjaus: Teuvo Puro, Jussi Snellman
Käsikirjoitus: Jussi Snellman, Minna Canth
Näyttelijät: Axel Ahlberg, Einar Rinne, Emil Autere, Greta Waahtera, Helmi Lindelöf, Hemmo Kallio, Meri Roini, Mimmi Lähteenoja, Tauno Ensio Järvinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.