Jos 30-luku oli Sergei Eisensteinille vaikea vuosikymmen niin 40-luku oli sitten senkin edestä. Mieshän oli jo Aleksandr Nevskin aikaan täydellisesti Stalinin nyrkin puristuksissa, mutta tällä välin verinen sota esti lähes täydellisesti kaikenlaisten kunnianhimoisempien projektien aloittamisen.
Iivana Julma -sarja oli Stalinin henkilökohtainen "tilaus" Eisensteinilta. Tiettävästi Stalin ihaili valtavasti Iivanaa ja näki tsaarin elämäntarinassa paljon yhtäläisyyksiä omaansa, jopa kuolemanpartioihin ja puhdistuksiin asti. Erään tarinan mukaan Stalinilla oli omistuksessaan Leo Tolstoin Iivanasta kirjoittama opuskin, jota miekkonen tapaili ahkerasti lukea ja hypistellä kuin suurtakin aarretta ja oppikirjaa.
Eisensteinin näkemystä ei toisin sanoen kannatakkaan tarkastella minään Hollywood-tyylisenä viihdepaukkuna tai erityisen hauskana elokuvana vaan eräänlaisena läpileikkauksena Stalinin itsensä pääkopan sisällöstä.
Iivana Julma ei ole perinteinen lineaarinen, alusta loppuun suorana jatkuva tarina tsaarin elämästä ja kuolemasta vaan se koostuu lähinnä useista vähän episodimuotoisista kohtauksista suurmiehen elämästä. Ensimmäinen osa kattaa kruunajaiset, sodan Kazania vastaan, sairastumisen, vaimon kuoleman ja nousun absoluuttiseksi yksinvaltiaaksi.
Taisin aiemmin kutsua Aleksandr Nevskiä Eduard Tissen ja Sergein Eisensteinin uran visuaalisesti parhaaksi elokuvaksi, mutta joudun valitettavasti vetämään sanojani takaisin. Nevskin kanssa tuosta himoitusta piikkipaikasta nimittäin kilpailee Iivana Julma kaikessa jylhässä komeudessaan, jonka veroista ei montaa ole sittemmin taidettu koskaan tehdäkään edes Hollywoodissa. Jokainen kuva koko elokuvassa on pieni mestariteos itsessään, jokainen Iivanan suuruutta korostava sommitelma on neroutta pullollaan ja jokainen dramaattinen varjo imee täydellisesti mukaansa. Niin hienoa kuvausta että.
Samaa voi sanoa myös ensiluokkaisista näyttelijöistä, etenkin Nikolai Tserkasovista, jonka suoritusta joissain yhteyksissä on kuitenkin ehkä vähän liioitellusti ylistetty jopa maailman parhaaksi lajissaan. Tserkasovin lisäksi itselleni muistettavin hahmo on Serafima Birmanin esittämä pajariylimys, joka yrittää kammeta yksinkertaista sukulaispoikaansa valtaistuimelle Iivanan sijaan.
Kun nyt näitä neuvostoliittolaisia katsoessa monesti tulee huomanneeksi myöhempien tekijöiden ottamia "lainauksia", löytyy tällä kertaa vähän ironisesti myös yksi Eisensteinin toisesta klassikosta kopioima kohtaus: lopun massiivinen kansankulkue tulee suoraan Mauritz Stillerin Aarne-herran rahoista. Stiller oli muuten vielä suomalaissyntyinen ohjaaja ja Ruben Stillerin isosetä. Torilla tavataan!
Sergei Eisenstein todennäköisesti muistetaan monessa tuvassa vielä nykyäänkin lähinnä miehen mykkäelokuvan aikaan tekemistä klassikoista, mutta todellisuudessa ohjaaja oli vähintään yhtä hyvässä tikissä vielä Iivana Julman aikaan - ja olisi taatusti jatkanutkin sillä tiellä ellei kohtalo olisi puuttunut peliin Eisensteinin menetettyä täydellisesti työkykynsä sydänkohtauksen jäljiltä vain paria vuotta myöhemmin.
Arvio: 5/5
Arvio: 5/5
IVAN GROZNYI, 1944
Ohjaus: Sergei Eisenstein
Käsikirjoitus: Sergei Eisenstein
Näyttelijät: Ljudmila Tselikovskaja, Nikolai Tšerkasov, Pavel Kadotšnikov, Serafima Birman
