torstai 31. toukokuuta 2018

Koskenlaskijan morsian (1923)


Erkki Karun Koskenlaskijan morsian on kotimaisen elokuvan klassikko, jonka jokainen vähänkään kotimaista elokuvaa seurannut tunnistaa vähintään nimeltä. Aikoinaanhan tämä oli Suomen siihenastisen elokuvahistorian suurin menestys ja tätä myytiinkin kymmeniin maihin ympäri maailmaa, tämän ensi-ilta jo yksinään oli niin suuri tapahtuma että silloinen pääministerikin saapui paikalle.
Toisin sanoen Koskenlaskijan morsianta katsoessa hattu on ja pysyy poissa päästä, vaikka sitten pelkästään kunnioituksesta merkkiteosta kohtaan.

Harmittavasti itse elokuva ei vain kauniisti sanottuna ole kestänyt kauhean hyvin aikaa. Sanotaan vaikka näin: Koskenlaskijan morsian on pioneerielokuva, monessa mielessä ensimmäinen laatuaan Suomessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei tekijöillä vielä ollut kovinkaan paljoa kokemusta elokuvien tekemisestä ja sen myös toisinaan huomaa.
Erkki Karulle tämä oli esimerkiksi ensimmäinen täyspitkä ohjaus ja vaikka tästä selvästi löytää kuvakokojen käytön ja muun peruskerronnan suhteen yhtäläisyyksiä samana vuonna tehtyyn hienoon ja kotimaisittain poikkeuksellisen innovatiiviseen Nummisuutareihin, ei sen tasolle päästä missään vaiheessa.
Mutta hyi minua! Unohdin vallan juonireferaatin. Koskenlaskijan morsian on vanhaa suomalaista maalaisdraamaa ja tukkilaisromantiikkaa par excellence. Tarinan tapahtumat sijoittuvat tornionjokilaaksoon, vanhoilliseen kristilliseen yhteisöön. Paloniemen ja Nuottaniemen isännillä on kaunaa kauan sitten sattuneen onnettomuuden vuoksi. Samaan aikaan Paloniemen isäntä haluaisi naittaa poikansa Nuottaniemen tyttärelle, mutta neidolla on jo toinen. Lopulta tapahtumat johtavat onnettomuuteen koskella.

Kuten jo sanoin, Koskenlaskijan morsian kärsii pahasti pioneeritaudista: se on perustavalla tavalla hyvin puisevahko hyvästä kuvauksesta huolimatta ja kokemattomat, kemiattomat näyttelijät tuntuvat lähinnä patsastelevan kohtauksesta toiseen ilman kaksistakaan tunteen paloa.
Koskenlaskijan morsiamen todellinen tähti on kuitenkin lopun koskenlaskukohtaus, joka luonnollisesti kuvattiin aidossa koskessa ilman erikoistehosteita ja typereitä vaijereita, vieläpä siihen aikaan poikkeuksellisesti peräti kuuden kameran kameran voimin. Jos tässä elokuvassa yksi unohtumaton kohtaus löytyy, niin tämä.
Loppujen lopuksi Erkki Karun Koskenlaskijan morsian ei ainakaan itseeni tehnyt kovinkaan kaksista vaikutusta. Suurin syy tälle lienee, että menin ahneuksissani katsomaan ohjaajan mestarillisen magnum opuksen juuri ennen tätä sen sijaan että olisin edennyt kronologisessa järjestyksessä. Tällaisena Koskenlaskijan morsian näyttäytyy itselleni lähinnä lahjakkaan visionäärin lupaavana, mutta hienoista valopilkuista huolimatta harmittavan tyhjäksi jäävänä pioneerityönä.



Arvio: 2.5/5



KOSKENLASKIJAN MORSIAN, 1923 Suomi
Tuotanto: Erkki Karu
Ohjaus: Erkki Karu
Käsikirjoitus: Erkki Karu, Väinö Kataja
Näyttelijät: 
Aku Käyhkö, Einar Rinne, Heidi Blåfield, Jaakko Korhonen, Kirsti Suonio, Konrad Tallroth, Oiva Soini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.