perjantai 25. toukokuuta 2018

Hamlet (1921)


Ennen Marilyn Monroeta, Greta Garboa ja kumppaneita oli elokuvamaailman ensimmäisiin todellisiin kansainvälisiin tähtiin ja seksisymboleihin kuulunut tanskalainen Asta Nielsen, jonka suosio vain kasvoi entisestään tämän muutettua aviomiehensä kanssa Saksaan siinä sotavuosien korvilla. 20-luvulle tultaessa menestys oli jo sitä luokkaa, että Asta pystyi jo perustamaan oman tuotantoyhtiönsä kunnianhimoisempia tuotoksia silmällä pitäen - erään tarinan mukaan vartavasten tätä elokuvaa varten!
Vuoden 1921 Hamlet on paitsi ensimmäisiä täyspitkiä filmatisointeja Shakespearen klassisesta näytelmästä, mutta myös omalla tavallaan radikaali irtiotto sen perinteistä ottamalla pohjakseen aikanaan vallinneen suositun teorian sen päähenkilön sukupuolesta: Asta Nielsenin Hamlet on nimittäin hovin painostuksesta pojaksi pukeutunut tyttö.

Varsinainen ydintarina varmasti on jokaiselle vähänkään elokuvia tai kaunokirjallisuutta tutkineelle tuttua tavaraa: Hamlet on Tanskan nuori prinssi, jonka setä kaappaa vallan surmaamalla tämän isän ja naimalla tämän äidin. Lopussa Hamlet kuitenkin nousee isänsä aaveen - tässä tapauksessa vain unen - seurauksena vallananastajaa vastaan ja kostaa isänsä kuoleman.
Hyvin poikkeuksellisen tästä versiosta tekee, ettei tässä ole tyydytty vain perinteiseen tapaan vetämään koko juttua läpi silkkana teatterina kirjaimellisesti teatterilavasteissa, ehei. Asta Nielsenin Hamlet kuvattiin Goslarin kaupungin aidoissa keskiaikaisissa maisemissa ja palatseissa, mikä jo yksinään antaa sille huomattavasti kiinnostavammat lähtökohdat kuin useimmille muille kaltaisilleen lavastetuille historiallisille elokuville.

Näyttelijöistä huomattavin ja ainut mainitsemisen arvoinen on pääosaa esittävä Asta Nielsen itse. Aikoinaanhan Asta tunnettiinkin nimenomaan modernista hillitymmästä tyylistään, minkä luulisi nykykatsojankin silmään istuvan moitteettomasti. Harmittavasti kaikista muista näyttelijöistä ei aina voi sanoa samaa, mutta Asta nyt hallitseekin koko elokuvaa käytännössä yksin karismallaan.
Kun itse elokuva olisikin yhtä ajaton kuin Asta Nielsen, mutta harmittavasti elokuvatekniikka on tämän ilmestymisen jälkeen kehittynyt niin valtavasti ettei tätä oikein voi enää vilpittömällä suositella oikein muille kuin mykkäelokuvista ja elokuvahistoriasta erityisesti kiinnostuneille. Kahden tunnin pituus varsin konservatiivisessa mykkäelokuvassa voi olla - ja todennäköisesti onkin - satunnaiselle keskivertokatsojalle liian kova pala purtavaksi.
Arvio: 3/5


HAMLET, 1921 Saksa
Tuotanto: -
Ohjaus: 
Heinz Schall, Svend Gade
Käsikirjoitus: 
Erwin Gepard, E. Vining, William Shakespeare
Näyttelijät: 
Anton De Verdier, Asta Nielsen, Eduard von Winterstein, Fritz Achterberg, Hans Junkermann, Heinz Stieda, Lilly Jacobson, Mathilde Brandt, Paul Conradi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.