Noniin, tässä sitä sitten ollaan. Suurten kysymysten ja vielä suuremman ja ajattomimman mahdollisen klassikon äärellä. Panssarilaiva Potemkin on yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista ja ylistetyimmistä elokuvista ja suunnilleen kaikissa maailman listauksissa kaikkien aikojen parhaiden joukkoon kuuluvasta megapaukku, josta joko tykätään tai sitten itketään ja tykätään.
Tämä voisi käytännössä olla mitä täydellisin päätös nälkävuosien pituiselle neukkumaratonille, mutta se ei sitä kuitenkaan ole. Vielä on paljon tehtävää.
Eletään vuotta 1905. Panssarilaiva Potemkinin miehistö on kyllästynyt upseerien huonoon kohteluun ja pilaantuneena tarjoiltuun lihaan. Seuraa kapina ja vallankumous, joka leviää lopulta kulovalkeran tavoin laivalta aina maalle ja tavallisen kansan syviin reihin asti. Vaikka Potemkinin kapina todellisuudessa tukahdutettiinkin, päättyy kapinallisen miehistön matka paljon tosielämää onnellisimmissa merkeissä.
Tarvitseeko tästä edes erikseen mainita koko elokuvan ja ehkä viime vuosisadan kuuluisinta yksittäistä kohtausta? Odessan portaat on käsite, jonka luulisi sanovan jokaiselle jotain. Vimmaista leikkausta, liikkuvia ja hyppiviä kameroita, klassista neukkuestetiikkaa, lastenrattaat... tässä kohtauksessa on kaikki oleellinen. Nykyaikana toisinaan kuulee Odessan portaiden verilöylyä kutsuttavan ihan oikeaksi tapahtumaksi, mutta todellisuudessa kyse lienee Sergei Eisensteinin elokuvaansa varten keksimästä kuvauksesta tsaarin ajan työläisten kollektiivisesta sorrosta ja väkivallasta.
Itse asiassa tämän pitikin olla alunperin vain osa suurempaa, vuoden 1905 epäonnistunutta vallankumousta kuvaavaa kokonaisuutta, mutta kaikki olennainen päätettiinkin tiivistää yhteen ainoaan elokuvaan - ja yhteen kohtaukseen.
Panssarilaiva Potemkin säteilee tietynlaista kompetenssia ja täydellisyyttä lähes kuva kuvalta alusta loppuun, koko elokuvassa ei taida olla ainuttakaan tylsää hetkeä tai ylimääräistä otosta. Tällä kertaa mukaan on jopa eksynyt kunnollinen soundtrack - joka ilmeisesti on vieläpä alkuperäinen vartavasten elokuvaa sävelletty, joten edes tällä saralla ei ole onnistuttu sähläämään.
Hahhaha! Luuliko joku oikeasti että tällaiselle elokuvalle voisi hyvällä omallatunnolla antaa viittä tähteä vähempää? Ehei, Panssarilaiva Potemkin on ajaton klassikko, elämää suurempaa propagandaa ja niitä elokuvan suurteoksia, jotka on vain jokaisen nähtävä vähintään kerran elämässään - mieluiten useammankin. Mikä voisi olla tärkeämpää?
Jos koskaan päätät katsoa yhden ainoan neuvostoliittolaisen elokuvan, pidä huoli että se on tämä.
Arvio: 5/5
BRONENOSETS POTYOMKIN, 1925 Neuvostoliitto
Ohjaus: Sergei Eisenstein
Käsikirjoitus: Nina Agadzhanova
Näyttelijät: Alexandr Antonov, Grigori Alexandrov, Vladimir Barsky
Arvio: 5/5
BRONENOSETS POTYOMKIN, 1925 Neuvostoliitto
Ohjaus: Sergei Eisenstein
Käsikirjoitus: Nina Agadzhanova
Näyttelijät: Alexandr Antonov, Grigori Alexandrov, Vladimir Barsky
