maanantai 28. toukokuuta 2018

Mosselpromin tupakkatyttö (1924)


Toimistosihteerinä työskentelevä Maria Ivanovna unelmoi hyvän miehen löytämisestä ja perheen perustamisesta. Naikkosen mielitetty, aina loistavan Igor Iljinskin esittämä Nikodim vain on ihastunut kadulla tupakkaa kaupittelevaan Zinaan (Julia Solntseva, Aleksandr Dovzenkon tuleva vaimo), jolta mies tavan mukaan ostaa tupakkaa vaikkei todellisuudessa niitä koskaan poltakaan.
Erään kerran tupakkatyttö päätyy ekstraksi kokonaiseen elokuvaproduktioon ja kuinka ollakaan kuvausryhmän kameramies kiinnittää katseensa nuoreen tupakkatyttöön. Kuin kohtalon ivaa, myös paikalle osunut amerikkalainen porvari hamuaa nuorta naista omakseen.
Mosselpromin tupakkatytön tekoaikaan Neuvostolitto oli vasta toipumassa vuosikausia riehuneesta sisällissodasta eikä sikäläistä sensuurikoneistoa sen enempää kuin myöhempiä tekniikoita ollut vielä tähän aikaan olemassakaan, mistä syystä Mossepromin tupakkatyttöön on aikalaiskommunistien kauhuksi menty hakemaan vaikutteita amerikkalaisista kapitalistisista komedioista.

Positiivisena puolena tästä voi ainakin sanoa, että kerronta on erittäin sujuvaa ja rentoa realistista ihmiskuvausta on vaihteeksi ilo seurata myös neuvostoelokuvissa. Tämä ei myöskään tunnu hiukkakaan yhtä rasittavan vanhanaikaiselta törmäilyiltä kuin moni samoihin aikoihin ilmestynyt amerikkalainen komedia.
Ikävä kyllä tämä on vain niin varhaista tekoa, että tästä pitemmän päälle puuttuvat kaikki sellaiset ideat ja piirteet, joista itse yleensä nautin tällaisissa elokuvissa. Moni vitsi oli enemmän hurmaava kuin varsinaisesti hauska ja pituuttakin oli ehkä jonkin verran liian paljon varsinaiseen sisältöön nähden, joten Mosselpromin tupakkatyttöä ei varmaan ihan heti tule uudelleen katsottua.

Mosselpromin tupakkatyttö ei kai mitenkään erityisen epäonnistunut ole, mutta se kärsii omasta selkeästä pioneeristatuksestaan jonkin verran näyttäytymällä nyky-yleisölle lähinnä vanhanaikaisena romanttisena hupailuna ajalta ennen mykän elokuvan teknisten niksien ja genren nykymuodon todellista täydellistymistä.
Enemmän mykkäelokuvaharrastajien kuin satunnaisten katsojien ja jokamiesten suosikkielokuvia.


Arvio: 3/5


PAPIROSNITSA OT MOSSELPROMA, 1924 Neuvostoliitto
Ohjaus: 
Juri Željabužski
Käsikirjoitus: 
Aleksei Faiko, Fjodor Otsep
Näyttelijät: 
Anna Dmohovskaja, Galina Kravtšenk, Igor Iljinski, Julija Solntseva, Leonid Baratov, Mihail Žarov, Nikolai Tsereteli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.