Verihäät Turinissa (1922)

Miksi tytöt aina rakastuu pahoihin poikiin?

Sitä sietää miettiä myös tätä elokuvaa katsellessa. Kyseessä nimittäin on juurikin aiheen ympärillä pyörivä saksalainen melodraama aikansa ja tekomaansa nimekkäimmillä mahdollisilla näyttelijöillä, Asta Nielsenillä ja Paul Wegenerillä kuorrutettuna.

Paljon puhuttu tarina sijoittuu "Turiniin" eli Torinoon määrittelemättömän kauas menneisyyteen. Vallankumoukselliset riehuvat kaupungin kaduilla ja Octavius - joukkion johtaja - jää virkavallan hoiteisiin. Äveriään pormestarin tytär on kuitenkin iskenyt huligaaniin silmänsä ja päättää mennä tämän kanssa naimisiin saadakseen nuoren miehen vankilasta vapauteen. Homma ei kuitenkaan mene ihan putkeen ja tarina päättyy kyyneliin.

En tiedä johtuiko vain näkemäni printin huonosta kunnosta vai onko kyseessä peräti joku tyylikeino, mutta Vanina on hyvin pimeä elokuva, jonka suurin osa tuntuu sijoittuvankin niin pimeisiin huoneisiin ja kamareihin, ettei tapahtumista aina meinaa saada täysin selkoa.

Parasta mitä tästä juurikin irti saa, ovat hienot näyttelijäsuoritukset tarinan traagista rakastajatarta esittävältä Asta Nielseniltä sekä aivan etenkin tämän isää näyttelevältä Paul Wegeneriltä - joka tässä näyttää vielä Golemiakin hurjemmalta ilmestykseltä. Väitänkin, että seuraavien päivien ja viikkojen jälkeen päällimmäisenä mieleen tästä todennäköisesti jääneekin nimenomaan Wegenerin uhkaava läsnäolo ja persoona.

Vanina ei kyllä ole mikään kaksinen mestariteos, mutta kyllä tämän nyt lämpimikseen katsoo siinä missä suurimman osan muistakin saksalaisista mykistä. Jos kaikista maailman elokuvista vain pienen prosentin murto-osan voi tavalla tai toisella sanoa oikeasti jäävän mieleen muhimaan, tämä saattaa itselläni saada juurikin sen kunnian pelkästään jo Wegenerin vuoksi. Ja se on jo jotain se.



Arvio: 3/5



VANINA ODER DIE GALGENHOCHZEIT, 1922 Saksa
Tuotanto:-
Ohjaus: Arthur von Gerlach
Käsikirjoitus: Carl Mayer, Stendhal
Näyttelijät: Albrecht Viktor Blum, Asta Nielsen, Bernhard Goetzke, Paul Hartmann, Paul Wegener, Raoul Lange