Sotapolulla (1922)

Maailmaan mahtuu jos jonkinlaista kummallista elokuvaa, mutta kuinka moni onkaan kuullut tällaisesta kotimaisesta sisällissotaa kuvaavien viihteellisten kuriositeettien kruununjalokivestä, joka tuotettiin vain muutaman vuoden sodan päättymisen jälkeen jälleenrakennuksen keskellä jaloilleen nousevassa Suomessa? Tarinan mukaanhan kirjailijana kunnostautunut Teuvo Pakkala päätti muutaman kollegansa kera perustaa oman elokuvastudion, mutta tämän miekkosten ainoan yhteisen tuotoksen jälkeen koko bulvaani hajosi omaan mahdottomuuteensa ja ainut kopio Sotapolusta päätyi vuosikymmeniksi muuan pikkuisen kuopiolaisen yrityksen varaston hyllylle keräämään pölyä ja hometta, kunnes se vihdoin löydettiin joskus kylmän sodan vuosina.

Jos nyt juonesta varsinaisesti puhutaan, huomaa välittömästi, miksi Pakkalan elokuva aikoinaan floppasi ja unohtui niin nopeasti. Kyseessä mitä ilmeisimmin on yritys vääntää kansaa repineestä verisestä sodasta jonkinlaista nuorison viihteellistä seikkailurainaa, jossa tietenkin voittajien puolella taisteleva lainsuojaton mies pelastaa naisen pulasta ja käännyttää pois pahan aatteen vallasta ym. vastaavaa. Mutta toteutus on kaikessa kankeudessaan niin sekavaa jälkeä, ettei käytännössä tässä ei välttämättä tarvitsisi olla juonta alkuunkaan. Ensimmäisen kymmenisen minuuttia vielä menee, mutta sitten homma hajoaa nopeasti puhtaaksi kaaokseksi.

Eipä toisaalta voikaan kuin ihmetellä Pakkalan suuruudenhullua suunnitelmaa lavastaa, käsikirjoittaa ja ohjata itse oma elokuvansa ilman sen syvempää kokemusta alalta. Lopputulos on jopa ilmestymisaikansa mittapuulla äärimmäisen pökkelöä ja vanhentunutta jälkeä, jossa kaikenlainen teatterimaisuus korostetusta huitomisesta ja äärimmäisyyksiin asti tönköstä kuvauksesta lähtien on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kun ymmärrys elokuvakerronnasta yleensä on selvästi ollut tekijöillä hyvin epämääräinen, tuntuu Sotapolulla koherentilta ja yhtenäiseltä kuin sepeli kukkamaassa.

Teuvo Pakkalan sotaleffojen kummajainen on millä tahansa mittarilla lähes legendaarisella tavalla täysin epäonnistunut teos, jonka läpi katsomiseen tarvitaan muutakin kuin vain sitkeitä istumalihaksia. Tekoaikaan kuusissakymmenissä huitelevalla Pakkalalla ei ollut todellisuudessa minkäänlaisia eväitä lähteä tällaiseen projektiin mukaan; ainoat varsinaisesti positiiviset maininnat tästäkin töräyksestä menevät kuvauksesta vastaavalle, myöhemmin arkkitehtinäkin pätevöityneelle Erkki Pakkalalle, joka on osannut hyödyntää pelkästään visuaalisessa mielessä kotimaista luontoa parhaimmillaan hyvinkin näyttävästi.


Arvio: 1/5


SOTAPOLULLA, 1922 Suomi
Ohjaus: Teuvo Pakkala
Käsikirjoitus: Teuvo Pakkala
Näyttelijät: Jorma Vaajakallio, Lisi Carén, Samuli Pakkala, Teuvo Pakkala, Yrjö Hirviseppä