Tarkoin vartioidut junat (1966)

Joskus muinaisina aikoina tulin katsoneeksi ja arvostelleeksi sellaisen tšekkoslovakialaisen huumoria ja tragediaa sekoittavan holokausti-genren klassikon kuin Liike pääkadulla. Kyseessä oli nykyisestä unohduksestaan huolimatta muinoin valtaisa menestys, joka poiki kotimaalleen jopa kautta aikain ensimmäisen parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon, omasta mielestäni täysin ansaitusti, sillä kyseessä on yksi vakuuttavimmista ja koskettavimmista koskaan näkemistäni leffoista genreen katsomatta.

Tarkoin vartioidut junat yrittää samaa temppua kuin edeltäjänsä, mutta tällä kertaa tarinan pääpaino onkin silkan draaman sijaan kuivan kevyt- ja monimielisessä komediassa. Wanhan ajan hengessä tämä tarkoittaa tosin, että tällaista katsoessa joutuu pitämään silmänsä jatkuvasti auki ja mielensä valmiudessa erilaisten vihjailevien kaksimielisyyksien ja freudilaisten gagien varalta, sillä männävuosina eroottisuuden suoraa paljastamista pidettiin elokuvissa kavahdettuna tabuna. Näin siis ellei tiedä mitä katsoo ja mihin kiinnittää huomiota, todennäköisesti hukkaa koko teoksen varsinaisen pointin ennen sen alkamistakaan.

Tarina sijoittuu toisen maailmansodan ajalle saksalaisten miehittämään tšekkoslovakialaiseen kyläseen. Miloš on seksuaalisen heräämisensä kynnyksellä oleva nuori mies, joka isäänsä seuraten työskentelee pienellä juna-asemalla apupoikana. Mikään kovin innokas tai ansioitunut nuorukainen ei työssään kuitenkaan ole, sillä tämän mielessä siintävät junien sijaan ajatukset paikastaan maailmassa sekä konttorin kaunis Máša, jonka avustuksella nuori töitä vieroksuva uneksija mieluusti haluaisi päästä poikuudestaan. Matkan varrella vain kasaantuu monenlaisia huolia ja murheita – sekä tietysti sota ja kansanmurha.

Tarkoin vartioidut junat voitti muinoin Tšekkoslovakian toisen parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon, onpa tätä yleensä tapana hehkuttaakin jonkinlaiseksi kaikkien aikojen mestariteokseksi ja suoranaisesti yleissivistykseenkin kuuluvaksi eurooppalaiseksi klassikoksi, vaikka omaan makuuni tämä ei kuitenkaan yllä missään mielessä jo aiemmin mainitun Liike pääkadulla -leffan tasolle. Oikeastaan teknisessä mielessä tässä koko teoksessa ei oikein ole mitään erityistä sanottavaa tai kirjoitettavaa: kaikki perusosaset ovat kyllä kohdillaan, muttei mitenkään erityisen poikkeavan ihmeellisesti. Ainut todella silmiin pistävä seikka koko leffassa on sen fallossymboliikkaa vilisevä ovela ja vihjaileva epäsuora huumori, jonka tyyli on aina ollut omaan mieleeni, mutta kaikille sekään ei sovi.

Kai tällaisesta yleisesti klassikoksi hehkutetusta mestaristeoksesta pitäisi jotain erityisen hyvääkin löytää, joten heitänpä vielä tähän loppuun oman suosikkikohtaukseni: eräässä kohtaa yksi hahmoista nähdään lempimässä nuoren naisen kanssa, ja osana aktia tämä päättää alkaa jostain syystä alkaa lätkäisemään emännän selkään leimoja junakonttorista löytyvillä leimasimilla. Hyvin sattumanvaraista läpändeerusta, mutta oikeassa mielentilassa velmua kuin mikä!


Arvio: 4/5


OSTRE SLEDOVANE VLAKY, 1966 Tsekkoslovakia
Ohjaus: Jiří Menzel
Käsikirjoitus: Bohumil Hraba, Jiří Menzel
Näyttelijät: Alois Vachek, Ferdinand Krůta, Jitka Bendová, Jitka Zelenohorská, Josef Somr, Květa Fialová, Libuše Havelková, Václav Neckář, Vladimír Valenta, Vlastimil Brodský