Man of the Sea (1920)

Nolff on Ranskan pohjoisella rannikolla asustava vaatimaton kalastaja, rauhaisaan elämäänsä tyytyväinen vanha mies, jonka elämän suurin ylpeys on poikansa, komea ja ainakin näennäisesti isänsä ihanteisiin kasvanut nuori mies Michel. Isältään tietämättä Michel kuitenkin inhoaa harrasta ja tylsää kalastajanelämää ja janoaa suuren maailman välitöntä lihallista nautintoa. Nuoren miehen karatessa kaupungin synnin ja saastan täyttämään elämään vanha ukko vetäytyy vain enemmän itseensä ja omaan hartaaseen rauhaansa yhdessä tyttärensä kanssa. Kristillistä symboliikkaa tässä tarinassa riittää siis vähintäänkin kylliksi asti.

L’homme du largea eli Man of the Seatä katsoessa on hyvä ymmärtää, että tämän tekoaikaan elettiin jonkinlaista löyhää siirtymäaikaa vanhahkon teatterimaisen ja modernimman kerrontatyylin välillä. Tämä elokuva tuntuukin enää harvassa kohtauksessa puisevahkolta näytelmältä ja enemmän tarkkaan harkitulta ja huolellisesti suunnitellulta sarjalta taidokkaita valokuvia. Tätä on vaikea selittää auki kovin selkeästi, mutta eri aikakausien välisen kontrastin huomaa selvästi jos vertaa keskenään vaikka kehittyneemmän 20-luvun ja 10-luvun teatterikeskeisemmän alkupuolen elokuvia – ero on kuin yöllä ja päivällä!

Aikansa ranskalaisena impressionistisena teoksena tässä myös räiskitään toinen toistaan mielikuvituksellisempia ja kokeellisempia trikkikuvia ja kikkoja – osa niin uniikkeja ja harvinaisia, ettei niillä taida olla erillistä nimeäkään. Marcel L’Herbierin niksi-ideoista onnistunein on ollut käyttää hyödyksi erilaisia tyyliteltyjä stillkuvia väliteksteissä pelkän perinteisen monotonisen toiston sijaan. Muutamassa kohtaa kuva on esimerkiksi jaettu samanaikaisesti liikkuvaan osaan ja väliteksti vie vain puolet ruudusta, välillä pohjana käytetään tekstin aiheeseen viittaavaa kuvitusta ja välillä nähdään muuten vain näppärällä kuviolla tai sopivilla väreillä koristeltuja välitekstejä. Tekijöiden mielikuvitus näiden suhteen on ollut rajaton.

Tarinasta ja hahmoista ei tässä kohtaa oikein osaa muuta sanoa, kuin että ne olivat kumpikin ihan hyväksyttävää tasoa. Itse en varsinaisesti päässyt pääkolmikkoa lukuun ottamatta kovinkaan hyvin sisälle muuhun kastiin ja alun perin novellina julkaistu tarina kalskahti nykymakuun räikeän moralisoivalta ja jotenkin turhan yksinkertaiselta näin pitkään elokuvaan. Tässähän keskitytäänkin paremman puutteessa melkein kymmenien minuuttien edestä pelkän kaupungin rappion kuvaukseen, mikä oli kyllä omasta mielestäni jo enemmän kuin tarpeeksi. Hartaan isän ja pilalle hemmotellun pojan välinen konflikti on koko elokuvan todellinen highlight ja se pelastaa paljon.

Marcel L’Herbier oli yksi 20-luvun suosituimmista ja merkittävimmistä ranskalaisista elokuvaohjaajista, jonka teokset eivät valitettavasti herättäneet maan ulkopuolella läheskään yhtä suurta innostusta. L’homme du largekaan ei ole mikään alan kuolematon mestariteos, mutta kuitenkin sen verran mielenkiintoinen tuttavuus, että pelkästään tämän perusteella L’Herbierin muillekin teoksille kyllä soisi edes jonkinlaisen kelvollisen kotijulkaisun myös meikäläisille markkinoille. Nykyisellään L’Herbierin, kuten Jean Epsteinin ja monen muun aikansa merkittävän ranskalaistekijän tapauksessa harvatkin julkaistut teokset ovat vähintäänkin kiven alla - ja sekös ottaa aivoon!


Arvio: 3.5/5


L'HOMME DU LARGE, 1920 Ranska
Ohjaus: Marcel L'Herbier
Käsikirjoitus: Honoré de Balzac, Marcel L'Herbier
Näyttelijät: Charles Boyer, Claire Prélia, Claude Autant-Lara, Dimitri Dragomir, Georges Forois, Jaque Catelain, Lili Samuel, Marcelle Pradot, Pâquerette, Philippe Hériat, Roger Karl, Suzanne Doris