Nainen Pariisissa (1923)

Viimeistään pitkien elokuvien ohjauksen aloitettuaan Charles Chaplinista kasvoi nopeasti elokuvamaailman suurimpia johtotähtiä ja menestystarinoita. Jossain vaiheessa mestari katsoi ajan olleen kypsä oman itsenäisen tuotantoyhtiönsä perustamiseksi yhdessä Douglas Fairbanksin, Mary Pickfordin ja D.W. Griffithin kaltaisten aikansa suurnimien kanssa päästäkseen kertaheitolla irti alaa riivaavien, omia mielivaltaisia rajoitteitaan ja vaatimuksiaan asettavien liikemiesten ja ökymoguleiden hallinnasta kohti luovempia ja omapäisempiä produktioita. Jotkut historioitsijat katsovat Chaplinin varsinaisen kultakauden alkaneen vasta tästä, mutta itse lasken siihen mukaan myös Chaplinin pojan.

Nainen Pariisissa on tekijänsä filmografian todellinen kummajainen. Tiettävästi Chaplin päättikin tällä kertaa koettaa taitojaan yksinomaan ohjaajanpallilla ja puhtaasti dramaturgina, säästäen samalla itselleen lähinnä yhden epämääräisen muutaman sekunnin cameo-roolin elokuvan keskivaiheilla. Yleisössä ratkaisu herätti ymmärrettävästi valtavasti hämmennystä, ja osana teoksen mainoskampanjaa päätettiin painottaa, ettei kyseessä olekaan Chaplin-elokuva perinteisessä mielessä. Yleisö ei mainittavasti lämmennyt mestarin visioille, Nainen Pariisissa floppasi pahasti ja suurteos vedettiinkin markkinoilta vuosikausiksi, kunnes se viimein julkaistiin 70-luvun lopulla uudella leikkauksella ja taustamusiikilla taiteilijan itsensä virallisesti ideoimassa muodossa.

Chaplinin draaman tarina on kaikesta huolimatta hyvin tekijänsä näköinen. Suurteoksen pääosassa on komedienne Edna Purviancen esittämä nuori nainen, joka päättää karata paremman elämän toivossa rakastamansa miehen kanssa Pariisiin, mutta kohtalo puuttuu peliin: miehen isä kuolee ja tämä haluaisi siirtää matkan myöhemmäksi. Vuosia myöhemmin omin päin kaupunkiin karannut nainen on yhdessä rikkaan miehen kanssa, kun tämä törmää aiemmin hylkäämäänsä äitinsä luona asuvaan nuoreen mieheen, joka ei ole koskaan lakannut rakastamasta nuorta naista. Väärinkäsityksen seurauksena tämä päätyy särkemään naisen sydämen, mutta samalla kääntämään tämän elämän suunnan kohti parempaa. Sydänsuruista kärsineen nuoren miehen kohtalo ei tosin ole yhtä onnellinen…

Nainen Pariisissa on monessa suhteessa tekijänsä keskeisimpien ideoiden jatkokehittelyä tämän aiemmista luomuksista: Tekniikka on edelleen pidetty tarkoituksenmukaisen yksinkertaisena ja tragedian vastineeksi löytyy toki paikoin myös vähän tuttua lämmintä huumoria, mutta hahmot ovat persoonallisuuksina aikaansa nähden ennennäkemättömän monimutkaisia ja erityisesti näiden tulkitsijoiden vähäeleisen luonnollinen näyttely on vuosikausia aikaansa edellä. Tiettävästi äärimmäisyyksiin asti vaativa Chaplin kuvautti joitain kohtauksia jopa 90 kertaa uudelleen saadakseen näyttelijät riisuttua turhista teatterielkeistä, eikä lopputulosta voi kuin ihastella.

Omasta puolestani ainut heikompi lenkki mestarin teoksessa on sen tökeröhkö onnellinen loppu, joka tuntuu tässä kovin päälle liimatulta kun ottaa huomioon, että koko elokuva tuntuu kasvavan lähes koko kestonsa jonkinlaiseen suurempaan tragediaan vain kääntyäkseen lopulta satukirjamaiseksi hyvänyönsuukoksi. Onneksi sentään Chaplinin itsensä säveltämä traaginen taustamusiikki on kaunis kuin mikä, mutta samaa olisin toivonut koko muultakin teokselta.

Kysymykseen tämän unohdetun klassikon sijoittumisesta tekijänsä filmografian paremmuusjärjestyksessä olen henkilökohtaisesti valmis liputtamaan hyväksyvää mielipidettä korkean sijoituksen puolesta ainakin teoriassa, mutta koska kyseessä on Chaplinin tasoinen mestari, ei tällaisella huippuluokan esitykselläkään aivan kärkikahinoihin ole asiaa. Koko leffan ongelmallisuus kiteytyykin Chapliniin itseensä, jonka nimi itsessään asettaa tällaiselle tuotokselle valtavat ennakko-odotukset ja häiritsevät siksi monen katsomiskokemusta yhä tänäkin päivänä, varmistaen tämän elokuvan paikan obskuurien, mutta korkeatasoisten kulttisuosiota nauttivien mykkien helmien joukossa mitä suurimmalla todennäköisyydellä jatkossakin.


Arvio: 4.5/5


A WOMAN IN PARIS: A DRAMA OF FATE, 1923 USA
Ohjaus: Charles Chaplin
Käsikirjoitus: Charles Chaplin
Näyttelijät: Adolphe Menjou, Carl Miller, Clarence Geldart, Edna Purviance, Lydia Knott