Meren kasvojen edessä (1926)

Ennen tämänkertaisen teoksen katsomistakaan olin jo tuudittautunut ajattelemaan nähneeni vähintään kertaalleen kaiken näkemisen arvoisen kotimaisen mykkäelokuvan kaanonista, sillä suomalainen alan tuotanto oli 20-luvulla vielä niin lapsenkengissään, ettei yksittäisistä ihan kansainväliselläkin tasolla vertailukelpoisten produktioista huolimatta tulosta syntynyt parhaimmillaankaan kuin muutaman täyspitkän verran vuosittain, aina ei sitäkään. Teuvo Puron Meren kasvojen edessä katsoessa tulikin hyvin nopeasti selväksi, ettei näitä vähemmän tunnettuja teoksiakaan sovi kohauttaa silkkana soopana, sillä kyseessä on joka suhteessa lahjakkaan tekijänsä uran kohokohta sekä yksi kautta aikain mielenkiintoisimmista kotimaisista valtavirran mykän kauden luomuksista.

Kuten jo aiemmin loihesin lausumahan, ei tässä maassa perinteisesti ole kauhua niinkään harrastettu joitain kiinnostavia estetiikkatason kokeiluja lukuun ottamatta. Meren kasvojen edessä saattaa hyvinkin olla ensimmäisiä likimain täysverisiä haikean ja uhkaavan tunnelmoinnin johdonmukaiseen loppuun asti vieviä genren teoksia Suomessa, vaikka sillä ei periaatteessa ole yhtään mitään tekemistä aikansa ja lajityyppinsä muodikkaampien amerikkalaisten tai eurooppalaisten virtausten kanssa. Meren kasvojen edessä onkin uniikilla tavalla nimenomaan täysiverinen suomalainen mysteeri- ja kauhudraama, jollaista ei täysin samanlaista ole taidettu koskaan tehdä edes Suomessa.

Puron teoksen tarina kertoo kolmesta itämeren syrjäisessä saaristossa veneilevästä nuoresta miehestä, jotka rantautuvat eräänä kauniina kesäpäivänä pahamaineiselle Hylkykallion saarelle, jossa vanha ukko Hylkykallion Pauli asustelee täysi-ikäisen tyttärensä ja talon palvelusväen kanssa. Vähitellen ulkopuolisia vierastava talon väki alkaa lämmetä muukalaisille, mutta saaren traaginen historia ei jätä nuoria rauhaan. Historian saatossa Hylkysaaren edustalla uponneiden laivojen kokkakoristeiden varjossa alkaa vähitellen paljastua totuus raa’asta rikoksesta, talonväen ja suvun synkästä salaisuudesta sekä ammoin hukkuneen kauniin immen tragediasta. Lopussa hyvä voittaa pahan ja oikeus toteutuu, mutta viimeinen nuotti on lähempänä kauniin haikeaa ja melankolista kuin suoranaisen onnellista.

Purolta ja tämän taustajoukoilta oli kertakaikkisen nerokas idea kuvata elokuvansa saaristossa, sillä jo valmiiksi komean ja kauniin luontokuvauksen lisäksi jokaiseen kuvaan on tällä kertaa saatu mukaan aaltoilevaa merta, mikä saa koko teoksen tuntumaan vastustamattoman mielenkiintoiselta katsoa. Meren kasvojen sisällä ei mielestäni sisälläkään ainuttakaan teknisesti heikkoa kohtausta, hutiloitua leikkausta tai ylimääräistä kuvamateriaalia, vaan varsin yksinkertaiset tekniset ratkaisut palvelevat täydellisesti komeaa ja tunnelmallista kokonaisuutta.

Toisin kuin esimerkiksi Rautakylän vanha paroonin kohdalla, tällä kertaa tarinan jopa tunnistaa muutamista perinteisistä genren troopeista puhtaaksi kauhudraamaksi: Tarina sijoittuu tietenkin syrjäiseen kolkkaan, josta ei välttämättä ole ulospääsyä tai pelastusta. Samaan aikaan jokin tuntematon uhkaa sankareita, raivopäinen renki yrittää iskeä puukon miehen rintaan, vanhus nähdään soutamassa ruumisarkku mukanaan sekä tarinat haaksirikoista ja kuolemasta viittaavat nimeämättömään pahaan, mutta mihin? Puron tunnelmoinnin löyhäksi vertailukohdaksi sopinee klassinen Uhrijuhla, joka hyödyntää vähän samanlaista selittämätöntä mystiikkaa omassa tyylittelyssään.

Olen kertakaikkisen yllättynyt, että vielä löytyy tällaisia vähintäänkin mielikuvitusta kiihottavia tuntemattomia harvinaisuuksia, jotka kykenevät nousemaan omissa kirjoissani kotimaisen filmografian komeimpien ja ainutlaatuisimpien teosten joukkoon. Mikään itsestäänselvyys Puron magnum opuksen selviäminen nykypäivään ei kuitenkaan ole ollut: Nykyisin katsottavissa oleva versio on kursittu kokoon harvoista osittain meidän päiviimme selvinneistä fragmenteista ja käsikirjoituksen puuttuessa kohtausten järjestystä ja välitekstejä on jouduttu rakentamaan uudelleen Arvid Mörnen alkuperäisromaanin pohjalta. Vaivannäkö myös kannatti, sillä vasta aivan viime aikoina päivänvalon nähnyt lopputulos on joka suhteessa ensiluokkaista mykkää viihdettä, joka onkin jo ehtinyt alustavasti herättämään kiinnostusta alan harrastajien parissa kotimaamme ulkopuolellakin.


Arvio: 4.5/5


MEREN KASVOJEN EDESSÄ, 1926 Suomi
Ohjaus: Teuvo Puro
Käsikirjoitus: Arvid Mörne, Teuvo Puro
Näyttelijät: Axel Slangus, Heidi Blåfield, Ilmari Unho, Kaarlo Kytö, Urho Seppälä, Waldemar Wohlström