A Visitor to a Museum (1989)

Maanantaille post-apokalyptistä pessimismiä, toivottomuutta ja kuolemaa tarjoilee jälleen alagenren unohdettu mestari Konstantin Lopušanski, tuo Andrei Tarkovskin oppilas ja pikku apulainen. Miten tällainen teos on ylipäänsä voinut saada syntynsä, on itsellenikin tarkalleen ottaen melkoinen mysteeri, mutta lähtisin henkilökohtaisesti arvuuttelemaan meneillään olleen sosialismin romahduksen ja Neuvostoliiton loppua kohden legendaarisiin mittasuhteisiin pahentuneiden ympäristöongelmien tarjonneen tekijälleen enemmän kuin vähän henkistä inspiraatiota, mutta myös ihan konkreettisia erikseen lavastamattomia kuvauspaikkojakin.

Kuolleen miehen kirjeissä maailma tuhoutui käsistä karanneen asevarustelun ja ydinasearsenaalia säätelevään maailmanlopun järjestelmään tulleen kriittisen teknisen vian seurauksena. A Visitor to a Museumin tapauksessa maailma tuhoutui tarkemmin määrittelemättömään jättimäiseen ekokatastrofiin, joka jätti suuren osan sinisen planeetan pinnasta täysin elinkelvottomaksi. Ihmiskunnan harvat selviytyjät ovat jakautuneet kahtia elinkelpoisiin terveisiin yksilöihin sekä näiden orjiksi alistettuihin säteilyn ja teollisten kemikaalien mutatoimiin ali-ihmisiin. Legendat kertovat kerran vuodessa vuoroveden laskiessa merestä nousevasta mystisestä Museosta, joka tarun mukaan kätkee sisäänsä menneen maailman rippeet.

Toisin sanoen kyseessä on jälleen tyylillistä kertaumaa Tarkovskin Stalkerista, mutta ilman sen ylenpalttista filosofiaa ja symbolitykitystä. A Visitor to a Museum lieneekin omaan silmääni lähempänä Blade Runner 2049:ta kuin mitään muuta, sillä sen tavoin tässäkin suuri osa itse elokuvasta menee omintakeisen ja yksityiskohtaisesti kuvatun klaustrofobisen tuhoutuneen maailman raskassoutuisen hitaassa taivaltamisessa ja läpikotaisen puhtaassa tunnelmoinnissa. Pelkkä Lopušanskin teoksen kuvallinen anti pudottaakin taatusti leuan jos toisenkin jo kauan ennen lopetustaan, niin realistista jälkeä tämä on jälleen kerran. Voisin vaikka vannoa, että mies on kuvannut teoksensa tarkoituksella likaisimmissa koloissa, joita rappioituneista sosialistimaista vain koskaan onnistui löytämään: näky aavikoksi kuivuneesta merestä voisi esimerkiksi olla kuin suoraan oikean elämän Aral-järveltä.

Koska jouduin paremman puutteessa katsomaan tämän elokuvan ilman tekstitystä, menetin todennäköisesti vähästä dialogista huolimatta ainakin osan sen syvemmästä sanomasta, mutta näin vahvasti visuaaliseen ilmaisuun painottavan leffan tapauksessa tuolla tuskin juuri väliä onkaan, onhan Lopušanskin kuvaama, yllättävänkin moniulotteinen ja elävä maailma sentään mielenkiintoinen elämys ihan sellaisenaankin. Mutanteilla esimerkiksi sattuu olemaan oma erityinen yhteisönsä ja uskontonsa, onpa näitä valikoitu tarkoituksella esittämäänkin puhtaan realismin nimissä joukko ihan oikeasti epämuodostuneita ihmisiä kuin jossain Jodorowsky-leffassa.

A Visitor to a Museum on jälleen kerran loistojälkeä sysimustan ja lohduttoman genrensä täysin syyttä suotta unohdetulta erityisosaajalta. Kuolleen miehen kirjeiden tavoin tätäkään ei kaikessa hitaudessaan ja masentavuudessaan kaiketi voi suositella ihan kenelle tahansa, sillä näin alakuloisesta menosta tuskin osaa jokainen nauttia. Avoimuudestaan huolimatta edes tämän loppu ei ole kovin iloinen tai mieltä ylentävä, vaan koko komeuden löyhä päähenkilö jää vain vaeltelemaan järkensä menettäneenä keskelle ihmiskunnan jälkipolvilleen jättämää silmänkantamattomiin jatkuvaa kuollutta erämaata vailla päämäärää tai toivoa paremmasta huomisesta. Kantaaottavan teoksen sanoma lienee harvinaisen selkeä.


Arvio: 4.5/5


POSUTITEL MUZEYA, 1989 Neuvostoliitto, Länsi-Saksa, Sveitsi
Ohjaus: Konstantin Lopušanski
Käsikirjoitus: Konstantin Lopušanski
Näyttelijät: Aleksandr Rasinski, Iosif Ryklin, Irina Rakšina, Juri Sobolev, Vadim Lobanov, Vera Maiorova, Viktor Mihailov, Vladimir Firsov