Hotel Imperial (1927)

Nytpä sitä kovasti toivoisi, että olisi tullut lukeneeksi vähän ensi alkuun Mauritz Stillerin Hotel Imperialin tuotantohistoriasta sekä myöhemmästä maineesta ennen sen näkemistä, sillä kaikenlainen taustapöhinä on tämän kohdalla oikeasti vähintään yhtä kiinnostavaa tarinaa kuin itse tuotoskin. Alunperinhän Stiller lähti Victor Sjöströmin jalanjäljissä kovapalkkaiseen tähtiohjaajan virkaan Hollywoodiin, mutta piankos mestari joutuikin vastatusten unelmakaupungin legendaarisen hankalan studiojärjestelmän kanssa, mikä viimeistään Viettelijättären epäonnistumisen jälkeen johti sellaiseen tosielämän draamaan, että koko sotkusta saisi jo ihan hyvän elokuvankin aikaiseksi.

Hotel Imperialin kohdalla maailmalle lähteneen suomalaissyntyisen Stillerin legenda vain paisuu entisestään. Ohjaaja itse kuoli vain vuotta myöhemmin keuhkotautiin, kuten kävi myös tämän roistoa näyttelevälle George Siegmannille. Hotel Imperialin kuvausten aikaan kuoli myös naispääosanäyttelijä Pola Negrin silloinen rakastaja Rudolph Valentino, Negrin itsensä huippu-uran Amerikassa lässähtäessä täydellisesti vuosikymmenen loppuun mennessä. Miespääosaa esittävälle James Hallille kävi samoin kuin Negrille ja reilu vuosikymmen myöhemmin mies olikin jo maan mullissa. Myöhemmin Hollywood-pomot päättivät tuottaa Stillerin "kirotusta elokuvasta" vielä ääniraidalla varustetun remaken, mutta sekin ajautui nopeasti täydelliseen tuotantohelvettiin, josta syntynyt lopullinen tuotos floppasi täydellisesti lippuluukuilla.

Monenmoista tarinaa ja legendaa löytyy, mutta palataanpa vielä hetkeksi itse teoksen perkaamiseen. Hotel Imperial on ensimmäisen maailmansodan kaaoksen keskelle sijoittuva kertomus pieneen hotelliin piilottautuvasta itävaltalaisesta upseerista, joka jää lopulta ansaan venäläisten joukkojen vallattua kaupungin ja asettauduttua taloksi samaiseen majataloon. Itävaltalaisen apuna kuitenkin nähdään hotellin jalo palvelijatar, jota kohtaan tämä alkaa pikkuhiljaa muodostaa syvempiä tunteita.

Tulkoon jo tähän alkuun murjaistua, että itselläni oli huomattavia vaikeuksia pitää mielenkiintoa yllä koko Hotel Imperialin keston ajan, mikä Stillerin leffoja katsellessa on tunne, jonka parissa en vielä koskaan ole tähän päivään mennessä joutunut mielessäni painiskelemaan. Syynä tähän lienee käsikirjoituksen heppoisuus, joka ei jätä varsin perinteisen draamansa lisäksi itse tarinaan tai hahmoihin oikein minkäänlaista kunnollista syvyyttä, itselleni ei edes tarttumapintaa. Silmämääräisesti arvioisin Hotel Imperialin vielä lukeutuvan tuotantoarvoiltaan vähäisempiin tuotoksiin, joten mitään lavastetaiteen tai pääkaksikon suoritusta kummempaa lajinsa riemuvoittoa on turha tältä odottaa.

Stillerille on kuitenkin annettava jälleen kehut oivasta kuvallisesta kerronnastaan sekä taidostaan luoda puhdasta tunnelmaa mitä pienimmin vedoin. Rähjäinen hotelli kaikkine pienine yksityiskohtineen esimerkiksi oli maestron aiempiin tuotoksiin verrattuna mielenkiintoista klaustrofobisempaa jälkeä, viina ja tupakka virtaa henkilöhahmojen naamarissa solkenaan ja parissa kohtaa nähtävät erikoistehosteet toivat jo vähän mieleen Victor Sjöströmin saman ajan säilyneet teoksetkin. Tämän onkin tuottanut vielä saksalaisista klassikoista tuttu Erich Pommer, joka käväisi itsekin koettamassa taitojaan Hollywoodissa. En silti saa itseäni pakotettua pitämään tästä unohdettavan keskinkertaista romanttista draamaa enempää. Jawohl, nyt nukkumaan.


Arvio: 3/5


HOTEL IMPERIAL, 1927 USA
Ohjaus: Mauritz Stiller
Käsikirjoitus: Jules Furthman, Lajos Biró
Näyttelijät: George Siegmann, Golden Wadhams, James Hall, Max Davidson, Michael Vavitch, Nicholas Soussanin, Otto Fries, Pola Negri