Nykyaika (1936)

Charles Chaplinin Nykyaikaa on monesti tapana rankata tekijänsä uran kahden tai kolmen suurimman teoksen joukkoon, eikä kai ihan syyttä. Mutta kovin harvoin kuulee kenenkään ääneen pohtivan, miten epätodennäköinen menestyjä ja erikoisuus se aikansa teokseksi onkaan, olihan äänielokuva ehtinyt syrjäyttää mykän jopa jälkimmäisen sitkeimmissä idän linnakkeissakin. Alkujaanhan Chaplin olikin tarkoittanut elokuvansa nimenomaan uusinta äänitekniikkaa hyödyntäväksi spektaakkeliksi, mutta viime metreillä dialogi päätettiinkin vetää joitain yksittäisiä tokaisuja ja ääniefektejä lukuun ottamatta kokonaan pois, sillä mestari itse epäili mimiikkaan perustuvan hahmonsa kärsivän tälle luonnottomasta puhetulvasta.

Tämänkertainen tarina sai tiettävästi inspiraationsa niinkin epätodennäköisestä lähteestä kuin Mahatma Gandhilta, jonka Chaplin tapasi Kaupungin valojen markkinointiin tarkoitetulla maailmankiertueellaan. 30-luvun alussa elettiin tunnetusti syvän laman aikaa, ja Gandhi monen muun aikalaisen tavoin piti ihmisten ahdinkoon ja suurtyöttömyyteen syypäänä länsimaisen yhteiskunnan modernisoitumista sekä ihmiset tehtaissa ja työpaikoilla syrjäyttävästä koneistumista. Kun Chaplin ynnäsi tähän kaikkeen oman empaattis-humanistisen maailmankuvansa, syntyi kuvankaunis yhteiskuntakriittinen kertomus ihmisyyden etsimisestä kylmän teknokraattis-kapitalistisen yhteiskunnan puristuksissa.

Nykyaika alkaa ehkäpä koko Chaplinin uran kuuluisimmalla yksittäisellä kohtauksella, jossa klassinen kulkurihahmo on töissä tyypillisessä aikansa liukuhihnatehtaassa. Työ on itseään loputtomasti toistavaa ja epäinhimillistä, kulkuri vieraantuu omasta elämästään ja muuttuu monen muun tavoin silkaksi koneen jatkoksi ja järjestelmän osaksi. Varsin monimutkainen konsepti on tietenkin visualisoitu tekijänsä perinteiseen tapaan hillittömän taiturimaisella fyysisellä komiikalla, kuten esimerkiksi tämän alkaessa liikkua nytkähdellen ja mekaanista liikettä jäljitellen kuin robotti.

Chaplinin yhteiskuntakritiikki on jo tässä vaiheessa uskomattoman kekseliästä ja viihdyttävää, mutta tämä on tietenkin vasta alkua. Nykyaika on suhteellisen harvinainen esimerkki ääni- ja mykkäelokuvan kerrontaa hyödyntävästä teoksesta. Tässä tapauksessa ääniefektit ja dialogi on teemaan sopivasti varattu ensisijaisesti auktoriteettihahmoille ja vallankäytön välineille, kuten pilleille ja aseille. Tavallisilla ihmisillä ja järjestelmän kasvottomilla palvelijoilla ei siis ihan kirjaimellisesti ole omaa ääntä, ainoastaan sen naruja vetävillä nimettömillä johtajilla ja auktoriteeteilla.

Matkansa varrella kulkuri tulee kohdanneeksi köyhän naisen, joka edellisen tavoin on ajautunut poikkiteloin epäinhimillisen yhteiskunnan vaatimusten kanssa. Karattuaan poliisia kaksikko päättää elää elämäänsä yhdessä kuten parhaansa näkevät, ihmisinä robottien maailmassa. Kuten jo historiankirjatkin tietävät kertoa, vie kaksikon matka aina kauppakeskukseen ja viihderavintolaan asti, jossa kulkuri esittää äänensä ensimmäistä kertaa historiassa monen muun tekijänsä kokeilun tavoin koko elokuvataiteen kuuluisimpiin lukeutuvassa musiikkikohtauksessa.

Viimeistään näillä main tulee myös ymmärtäneeksi koko Nykyajan konseptin perimmäisen nerokkuuden. Varhainen äänielokuvahan kärsi tunnetusti jättimäisistä äänieristysongelmista, joiden vuoksi tyypilliset tekniikkaan hyödyntävän alkuajan teokset ovat mitä puisevinta ja pökkelöintä teatteria. Tekemällä elokuvastaan pääosin mykän Chaplin sai kertaheitolla käyttöönsä koko aikansa parhaat kerrontavälineet ja tietotaidon ilman saman aikakauden pahimpia ongelmia ja sudenkuoppia. Yhdistettynä tekijänsä luovaan nerouteen ja muikeisiin tuotantoarvoihin lopputulos on yhä edelleen mitä täydellisintä ja ajattominta elokuvan taidetta

Tekijälleen totuttuun tapaan myös Nykyajan finaali on samanaikaisesti haikea sekä onnellinen: kulkurin ja naisen perimmäisille ongelmille ei ole löytynyt helppoja ratkaisuja, lama ja ihmisten ahdinko jatkuu vielä elokuvan loputtuakin eikä Chaplinin kuvaamille yhteiskunnallisille ongelmille ole välttämättä olemassa toimivia lääkkeitä laisinkaan, mutta samaan aikaan kaksikko todella löysi etsimänsä ihmisyyden ja saivat toisensa kaikista vastoinkäymisistäänkin huolimatta. Kulkurin ja naisen kadotessa käsi kädessä horisonttiin jää taakse paitsi Nykyajan kuvaama karu ja hengetön maailma sekä kulkurin hahmo itse, mutta amerikkalaisen mykkäelokuvan kultainen kaanon, joka viimeistään tämän teoksen myötä oli tullut lopullisesti päätökseensä.


Arvio: 5/5


MODERN TIMES, 1936 USA
Ohjaus: Charles Chaplin
Käsikirjoitus: Charles Chaplin
Näyttelijät: Charles Chaplin, Paulette Goddard, Tiny Sandford