Patarouva (1916)

Jakov Protazanov yhdistetään tyypillisesti tämän Neuvostoliitossa ohjaamiin enemmän tai vähemmän jokaisen vanhoja alan teoksia harrastajan yleissivistykseen kuuluviin yksilöihin, erityisesti ensimmäiseksi täyspitkäksi tieteisleffaksikin juhlittuun Aelitaan, jonka kuohitsin omalta osaltani jo vuosikausia sitten. Yllätyksenä saattaa kuitenkin tulla, että Protazanov oli tunnetuimmat teoksensa ohjatessaan jo keisarillisen Venäjän elokuvateollisuuden kuumottavina varhaisvuosina kunnostautunut veteraani, jonka filmografia kattaa paljon muutakin kuin sosialismin vuosina tuotetut aatteellisemmat tuotokset.

Patarouvasta ei käytännössä löydy kovinkaan paljoa erityistä tietoa elokuvan ulkopuolelta, mutta kirjallisessa mielessä aihe on mitä klassisinta itänaapurin romantiikan ajan fantasiaviihdettä suoraan itsensä kansalliskirjailija Alexander Puškinin kynästä. Tarinan päähenkilö on Herman (Ivan Mozžuhin), syntyperänsä vuoksi ”saksalaisena” tunnettu keisarillisessa armeijassa palveleva insinööriupseeri ja uhkapeluri, joka janoaa itselleen vanhan ruhtinattaren voittamatonta korttipelistrategiaa. Lopussa ahne saa haluamansa, mutta päälle vähän muutakin…

Puškinin kertomus on mitä perinteisin moraliteetti ylettömästä materianhimosta ja rahan mahdista, mutta sota-aikana tuotettuna leffana päähenkilön saksalaistausta lienee toiminut myös ajan hengelle sopivana propagandaviittauksenakin. Niin tai näin, Protazanovin lähdemateriaalille lähes pisteitä ja pilkkuja myöten kumartava filmatisointi on oman aikansa mittapuulla todellisuudessa erittäin laadukasta tekoa. Näin vanhalle leffalle esimerkiksi split screenin sekä muutamien yksinkertaisten kamera-ajojen kaltaisten tehosteiden hyödyntäminen on jälleen harvinaisen hallittua, eikä Protazanov ole missään kohtaa sortunut niiden suhteen silkkaan temppuiluun, kuten vanhemmissa leffoissa monesti näkee. Tönkömpään tottuneelle saattaa tulla yllätyksenä, miten pitkälle venäläiset menivät saadakseen kaiken alkuperäistarinan mielikuvituksellisemmankin annin kuvattua pilkulleen oikein.

Jos Patarouvasta taas jotain moittimista nyt äkkiseltään haluaisi keksiä, niin se tuntuu vielä sisältöönsä nähden vähän turhankin pitkältä. Protazanovin teos saattoi olla ilmestyessään leikkaavaa terää niin puvustuksen, lavastuksen kuin trikkikuvien avulla toteutetun hienostuneen kerrontansa saralla, mutta se on silti ikävällä tavalla tyypillistä teatterimaista 1910-luvun elokuvaa, jossa lopun moraalin kaltaisia yksittäisiä kohtauksia on vielä turhaan menty venyttämään minuuttikaupalla. En uskokaan, että Patarouva olisi kestänyt aikaa likimainkaan näin hyvin, ellei sen runkona olisi käytetty nimenomaan Puškinin klassisen tarinan kaltaista hienoa ja ajatonta aikuisten satua.


Arvio: 1.5/5


PIKOVAJA DAMA, 1916 Venäjä
Ohjaus: Jakov Protazanov
Käsikirjoitus: Aleksandr Puškin, Fjodor Otsen, Jakov Protazanov
Näyttelijät: Ivan Mozžuhin, Jelizaveta Šebujeva, Nikolai Panov, Polikarp Pavlov, Tamara Duvan, Vera Orlova