Oh, yeah baby! Sähkölammas is back!
Blade Runner 2049 alkaa mystisen lentävän kaaran laskeutuessa maailmanlopun jälkeiselle sumuiselle ötökkäfarmille. Autosta astuu ulos varjojen peittämä mies, joka seuraavaksi paljastuu blade runneriksi, replikantteja metsästäväksi palkkionmetsästäjäksi ja gorillamainen ötökkäfarmari miehen seuraavaksi kohteeksi...
Palkkionmetsästäjä on nimeltään K. Nimi on lyhenne koodista KD6-3.7. KD6-3.7 on itsekin replikantti, uutta tottelevaisempaa ihmisten maailmaan solutettua mallia, jonka tehtävä on etsiä ja terminoida vanhempia Nexus-mallisia keinoihmisiä.
On kulunut 30 vuotta ensimmäisen Blade Runnerin tapahtumista, mutta maailma on edelleen vähintään yhtä kalsea ja toivoton paikka kuin ennenkin. Nexus-mallisia replikantteja massatuottanut Tyrell-korporaatio oli ja meni. Sen paikan yhteiskunnan huipulla on ottanut Niander Wallacen johtama Wallace-korporaatio, replikanttituottaja sekin.
K on varsin arkkityyppinen noir-etsivä. Blade Runnerin kolossaalisten pilvenpiirtäjien, sysipimeiden suurkaupunkien ja huumaavan kasvottoman ihmismassa alleen hautaamassa maailmassa K ei oikeastaan ole sen tärkeämpi tai merkityksellisempi yksilö kukaan muukaan; miehen muistot ja tunteetkaan eivät periaatteessa ole sen aidompia kuin keinotekoinen hologrammityttöystävänsäkään.
Luonnollisesti Blade Runner 2049:ssä on jälleen kyse K:n henkilökohtaisesta odysseiasta totuuden ja ihmisyyden suurten kysymysten äärelle. Tarinan varsinaiset tapahtumat käynnistyvät K:n löytäessä alun ötökkäfarmilta tuntemattoman naisen jäännökset. Alkaa tapahtumaketju, joka vie K:n lopulta itsensä pappautuneen Deckardin juttusille...
Koska kyseessä on Blade Runner, ei varmaan paljoa tarvitsekaan erikseen selitellä turhia tämän visuaalisesta mahtavuudesta. Jos ensimmäinen elokuva on tuttu, tiedät kyllä mitä tältäkin odottaa – ainakin osittain. Blade Runner 2049 on helposti yksi taidokkaimmin kuvatuista ja visuaalisesti kerrotuista tieteistarinoista joita on ikipäivänä tehty. Tämän jos minkä luulisi viimeistään tekevän Roger Deakinsista tulevaisuudessa kuolemattoman ja ihaillun mestarin siinä missä joku Sikstiinilaiskappelin freskot ja Viimeinen tuomio Michelangelosta. Täysin virheetöntä jälkeä, huhhuijaa!
Itse asiassa kuvauksen ja visuaalisen kerronnan taso on jo oikeasti sitä luokkaa, että tämän todennäköisesti pystyisikin katsomaan helposti ilman sanaakaan dialogia. Koettakaa vaikka.
Oma suosikkiyksityiskohtani koko elokuvasta on Niander Wallacen korporaation pääkonttori, joka on kuvattu ikään kuin äärimmäisen klaustrofobisena suljettuna, veden täyttämänä pimeänä laatikkona. Jutun juju on tässä: vedestä nouseminen on vertauskuva biologiselle syntymälle, mutta yhdessäkään kohtauksessa ei sellaiseen varsinaisesti viitatakaan. Niander Wallacella on siis kaikki valta maailmassa, muttei sitä yhtä...
Ai niin, lopussa replikantti kuitenkin kuolee hukkumalla. Vaikka keinoihmiset eivät siis olekaan ns. maasta tulleita, ne kuitenkin muuttuvat jälleen maaksi. Hieno, hieno, HIENO yksityiskohta. Neron työtä. *Aplodit*
Blade Runner 2049 hipoo joka suhteessa kristallisinta mahdollista täydellisyyttä. Kaikki mahdollinen sen tunnelmasta, musiikeista ja näyttelijäsuorituksista lähtien on äärimmäisen tarkkaa ja esimerkillistä jälkeä. Katsoin tämän oikeasti pariinkin otteeseen, enkä kyennyt löytämään juurikaan isompia klaffivirheitä tai juonen aukkoja ja epäloogisuuksia jonkun Star Wars: The Last Jedin tapaan. Jos tästä olisi saanut kirjoitettua lähestään yhtä vihaista arvostelua, olisin sellaisen varmuudella myös tehnyt.
Ainoa isompi kupru tässä on itselleni Krista Kososen yllättävä cameo keskivaiheilla. En ollut lukenut juorulööppejä enkä osannut odottaa kuulevani tässä suomenkielistä tekstiä, joten koko juttu lähinnä hämmensi. Nyt kun tuota mietin, tuolla ei tainnut olla koko juonen kannalta juurikaan merkitystä vaan kyseessä todennäköisesti oli suomalaisille faneille ja juorulehdille suunnattu täky.
Mutta silti...
Blade Runner 2049 on uuden ajan majesteettinen kyberpunk-odysseia, yksi alagenrensä timanttisimpia ilmentymiä suunnilleen koskaan – aivan kiinni ensimmäisen osan hännillä, ehkä menee jopa sitä hiukan edellekin. Loppujen lopuksi Denis Villeneuven taidonnäyte toi mieleen Chirinin Kellon ja sen saman tunteen, joka tulee pintaan nähtyä jotain todella merkittävää ja kaunista, jotain jota seuratessa tulee pakosti käyneeksi läpi kaikki mahdolliset inhimilliset tunteensa ja päätyneensä lopulta täydelliseen euforiaan ja elokuvataiteelliseen orgasmiin.
Kun koko seikkailu oli vihdoin ohi, kelasin mielessäni kaikkea mitä tulikaan nähtyä ja koettua. Kun muistot vihdoin haihtuivat lumihiutaleiden tavoin taivaan tuuliin kuin niitä ei olisi todellisuudessa ollut koskaan olemassakaan, ei vuoden parhaan elokuvan tittelistä ollut minkäänlaista epäselvyyttä.
Blade Runner 2049 on mestarillista elokuvan taidetta, yksi kaikkien aikojen parhaista tieteiselokuvista. Teatterikierroksella tämä saattoi ottaa vähän turpiinsa, mutta tulevaisuudessa tämä tulee vielä ansaitsemaan paikkansa kaikkien aikojen klassikoiden joukossa ja inspiroimaan lukuisia jäljittelijöitä ja innoittamaan tulevia sukupolvia edeltäjänsä tapaan.
Blade Runner 2049 on mestariteos sanan varsinaisessa merkityksessä, viiden tähden elokuva, viime vuoden paras elokuva ja yksi kaikkien aikojen tieteispläjäyksistä. Joka muuta väittää, on yksinkertaisesti väärässä.
Arvio: 5/5
Blade Runner 2049 on mestariteos sanan varsinaisessa merkityksessä, viiden tähden elokuva, viime vuoden paras elokuva ja yksi kaikkien aikojen tieteispläjäyksistä. Joka muuta väittää, on yksinkertaisesti väärässä.
Arvio: 5/5
BLADE RUNNER 2049, 2017 USA
Tuotanto: Andrew A. Kosove, Bud Yorkin, Broderick Johnson, Cynthia Sikes Yorkin
Ohjaus: Denis Villeneuve
Käskirjoitus: Hampton Fancher, Michael Green
Näyttelijät: Ana de Armas, Carla Juri, Dave Bautista, Harrison Ford, Jared Leto, Krista Kosonen, Lennie James, Mackenzie Davis, Robin Wright, Ryan Gosling, Sylvia Hoeks
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.