tiistai 31. joulukuuta 2019

Frozen II (2019)


VAROITUS! Arvostelu saattaa sisältää kömpelöä puujalkahuumoria.

Päätin juuri, että taidan lähiaikoina muuttaa telttaan asumaan mahdollisimman takapajuiseen ja asumattomaan hyiseen korpeen. Mikäli henkilökohtainen kokemukseni sen alkuperäisen Frozenin aikaan saamasta oheistuotevyörystä nimittäin pitää vähänkään kutinsa, on tämän Bob Igerin ohjastaman raha-automaatin täysin vilpittömällä mielellä ja silkasta luomisen ilosta tuottaman jatko-osan kanssa tiedossa niin armoton vyörytys frousenia ja fröyseniä kaikille aisteille kotona, koulussa ja ruokakaupassa, että aikuinen ihminen voi vain unelmoida niin elämälle vihamielisestä paikasta, ettei siellä hukkuisi täysin tähän turkasen ilmiöön. Pelolla ja pakokauhulla odotan päivää, jolloin Disney keksii keinon tunkea sitä ihmisten uniinkin.
"Welcome to prime time, bitch!"
En edes väitä olevani aiheen palavin asiantuntija, mutta kertakatselun perusteella varsin keskinkertaiseksi osoittautunut ensimmäinen, perinteisiä Disney-trooppeja armotta ja kyynisen laskelmoidusti kierrättävä talvitarina kertoi kahdesta prinsessasiskoksesta, joista toisella on lumikuningattaren taikavoimat ja toinen… on muuten vain hyväsydäminen, villi ja vapaa. Pankin ja yleisön tajunnan räjäyttäneessä huurteisessa prinsessaseikkailussa taisi olla ihan oikea roistokin, mutta oikeasti keskeisiä hyviä tyyppejä lukuun ottamatta millään ensimmäisen Frozenin käänteellä ei tässä ole todellista merkitystä, joten aiheen syvempi ymmärtäminen ei onneksi ole edes tarpeen, mutta silti erittäin suositeltavaa.

Frozen 2 jatkaa käytännössä suoraan siitä mihin ensimmäinen osa loppui. Prinsessasiskokset Anna ja Elsa ovat palanneet pohjoismaiseen satuvaltakuntaansa, vanha tuttu poromies Kristoff valmistautuu viemään Annaa vihille ja koominen sivuhahmo Olof… on yhä koominen sivuhahmo Olof. Siskosten vanhempien menneisyydestä kuitenkin paljastuu salaisuus, joka vie lopulta vanhan remmin kohti myyttistä taikametsää, jossa näitä odottaa koko joukko vanhoja kalavelkoja ja totuus Elsan taikavoimien alkuperästä.
On ehkä reilumpaa aloittaa jälleen niistä Frozenin oikeasti hyvistä puolista ennen kuin poltan näppini ja päreeni niiden vähemmän positiivisten kanssa. Intergalaktisen imperiumin resursseilla varustettu Disney on niin hyvässä ja pahassakin animaation suuria linnakkeita maailmassa, ja näiltä firman tuotteilta onkin aina lupa odottaa vähintäänkin tekoaikansa komeinta audiovisuaalista silmä- ja korvaherkkua. Silmien kohdalla pettyä ei tarvitse tälläkään kertaa kuin täydellisimmän perfektionistin, sillä lämpimissä syksyn väreissä kylpevä satumaailma sulattaa taatusti happamimmankin sydämen silkalla ulkoisella kauneudellaan. Samaa ei tosin voi sanoa läpeensä unohdettavista ja kohmean keskinkertaisista lauluista, joista jokainen onnistui jättämään itseni varsin tasokkaasta ääninäyttelystäkin huolimatta lähinnä kylmäksi kuin jäämies Ötzin.

Todellinen kompastuskivi löytyykin tällä kertaa kirjoituskoneen takaa hämmentävälla tavalla viallisesta käsikirjoituksesta. Frozen 2 ei katsoessa tuntunut laisinkaan yhtenäiseltä ja etukäteen suunnitellulta tarinalta, vaan kohtaus toisensa jälkeen pahasti poukkoilevalta jäätävältä palapeliltä, jossa kyllä tapahtuu asioita, mutta itse narratiivi ei tahdo pysyä koossa saati sitten edetä pitkiin aikoihin yhtään mihinkään. Pitkäveteisin vaihe löytyy keskipaikkeilta, jossa sankarit astuvat sisään taikametsään vain esittääkseen laulun toisensa jälkeen, sännätäkseen päämäärättömästi paikasta toiseen ja käydäkseen turhaa dialogia, jolla ei parhaimmillaan ole muuta tehtävää kuin vääntää vaivautuneelle katsojalle juonen sinänsä ihan mielenkiintoisia aivoituksia oikein hehkuvan kuumasta rautalangasta.
Dialogi lieneekin kaikkien kivuliain poltinhaava tässä elokuvassa. Liian usein hahmot tuntuvat pysähtyvän selittämään jotain taikurin hatusta vedettyä juonen kannalta olennaista asiaa tai käännettä kuin kyseessä olisi merkittäväkin pala yleissivistystä, jonka nämä vain tietävät koska se ilmeisesti kuuluu tietää ja joka nyt vain sattui tulemaan mieleen kuin taikaiskusta. Ennemmin tai myöhemmin tällainen turha kikkailu saa sitkeämmänkin katsojan haistamaan lieskojen käryä, kuin palavilla hiilillä tasapainoilevat tekijät yrittäisivät huijata tiensä maaliin asti. Epäilemättä temppu useimmilla kasuaaleilla katsojilla läpi meneekin, mutta oman suppean otantani perusteella monet kriitikot ja kuumeisimmat animaatiofanit ovat kiinnittäneet huomiota kanssani täsmälleen samaan perusongelmaan, jollaista ei tämän tason leffassa pitäisi kaiken järjen mukaan olla laisinkaan.

Yksi huikea hukattu mahdollisuus olisi ollut kuolevaisuuden ja uhrauksen kaltaisten perusteemojen syvempi käsittely, sillä vaikka niihin kyllä viitataan ja niistä jopa ohimennen keskustellaankin, ei lopusta löydy kuin vanha tuttu deus ex machina, joka käytännössä nollaa tilanteen takaisin alkutekijöihinsä. Olisiko ollut edes mielenkiintoista, jos joku sankareista olisi päätynyt uhraamaan itsensä suuren jalosti itseään suuremman tehtävänsä puolesta ja joutunut kohtamaan sitä tehdessään oman inhimillisyytensä kaikkine puutteineen ja rajoitteineen? Itse olisin rakastanut sitä, mutta Disney nyt tuskin on koskaan täysin valmis menemään ihan niin pitkälle näiden leffojensa kanssa.

Joudun nyt tästä hyvästä varmaan helvettiin telttoineni, mutta mielestäni huurteisesta loskaiseksi valjahtanut 
Frozen 2 on sen alkuperäisen ohella joka suhteessa heikompi tuotos kuin Angry Birds -elokuva 2, jossa sentään oli hallitsemattoman kaoottisuutensa vastineeksi myös paljon hyviä ja hauskoja ideoita, kun taas edellä mainittu tuntuu lähinnä skitsofreeniselta fanifiktiolta, joka ei oikein osaa päättää, mitä se itseltään haluaa. En ole edes täysin varma Disneyn uunituoreen menestystarinan ytimen varsinaisesta pointista ja opetuksesta – mikäli sellaisia siis edes on olemassa. Jatko-osana kuumottava Frozen 2 kai hoitanee kuitenkin jotenkuten tonttinsa, mutta itsenäisenä satuleffana kyseessä on suhteellisen heikko, enintään keskinkertainen tekele, jota kaikesta hypestä huolimatta tuskin muistetaan yhtä lämmöllä enää muutaman vuoden kuluttua.

Mutta minäpä lähdenkin nyt telttaretkelle Siperiaan. Moiiii!!!111

Arvio: 2.5/5


FROZEN 2, 2019 USA
Ohjaus: 
Chris Buck, Jennifer Lee
Käsikirjoitus: 
Allison Schroeder, Jennifer Lee
Näyttelijät: 
Evan Rachel Wood, Idina Menzel, Jonathan Groff, Josh Gad, Kristen Bell, Santino Fontana, Sterling K. Brown

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.