Tange Sazen and the Pot Worth a Million Ryo (1935)

Ei taida olla kauhean hyvä tapa aloittaa arvostelua selittämällä miten itse leffa ei välttämättä sovi kaikille, mutta olen tämän kerran valmis ottamaan riskin ja tekemään juuri niin. Tange Sazen and the Pot Worth a Million Ryo ei nimittäin välttämättä sovi kaikille, sillä kyseessä on valtavirran länsimaiseen makuun täysin vierasta lajiketta edustava huumorin kukka, joka vaatii jonkin verran kontekstin sekä kulttuurin tuntemusta auetakseen kunnolla. Näin ollen toisin kuin monen muun teoksen kohdalla, tämän katsomista kannattaa valmistella tutustumalla ainakin kursorisesti sisältöä kuvaaviin arvosteluihin ja muihin lyhyempiin kommentteihin välttääkseen vääriä ennakko-odotuksia. Siksihän tämäkin sepustus on olemassa.

Sadao Yamanaka oli yksi 30-luvun lahjakkaimmista japanilaisista elokuvaohjaajista ja nykyään myös yksi tunnustetuista varhaisista mestareista ja Akira Kurosawan kaltaisten myöhempien taitureiden edelläkävijoistä, jonka elämä päättyi aivan liian varhain 28-vuotiaana punatautiin keisarillisen armeijan kenttäsairaalassa Mantšuriassa vuonna 1938. Siihen mennessä Yamanaka oli ehtinyt ohjata 27 pitkää elokuvaa, joista vain kolme on säilynyt meidän päiviimme. Näistä tunnetuin ja arvostetuin yksilö lienee tämä kyseinen suositun yksisilmäisen ja -kätisen samuraihahmo Tange Sazenin omaan elokuvasarjaan lukeutuva klassikko, joka poikkesi tyyliltään muista osista niin radikaalisti että tästä tulikin virallisesti itsenäinen vaihtoehtoinen jatko-osa erotukseksi muusta kaanonista. Kohtalon ironisena twistinä nykyisin tätä huomattavia taiteellisia vapauksia ottanutta näkemystä pidetään definitiivisenä kuvauksena aiheestaan.

Yamanakan kekseliäässä tavassa rikkoa kiveen hakattuja perinteitä onkin miehen elokuvan suurin yksittäinen ansio. Ohjaajahan ansaitsi jo omana aikanaan suitsutusta erilaisten historiallisten draamojen ja samuraileffojen erikoismiehenä ja kehittäjänä, joka tunnettiin erityisesti tavastaan kääntää perinteisiä kliseitä ja trooppeja täysin nurinkurin yhdistäen samalla sujuvasti erilaisia genrekonventioita kuin vettä vain. Tästä Tange Sazen and the Pot Worth a Million Ryossakin pohjimmiltaan on kyse, sillä tässä Yamanaka tulee yhdistäneeksi perinteisesti varsin ryppyotsaisen samuraigenren farssimaiseen komediaan sekä inhimilliselle ahneudelle ja saamattomuudelle irvailevaan moderniin ironiseen satiiriin sekä koko joukkoon eri genrejen kerronnallisia keinoja ja tekniikoita. Tätä voineekin verrata hengessä suoraan Akira Kurosawan myöhempiin samuraikomedioihin, olihan maestro Yamanakan ihailijoita itsekin.

Tarinamielessä Tange Sazen and the Pot Worth a Million Ryon lähin sukulainen on kuitenkin hienostuneisuudessaan Maltan haukka, tällä kertaa tapahtumat vain keskittyvät vanhan savimaljakon ympärille. Erään legendan mukaan tuossa kyseisessä arvottomassa pytyssä piilee kartta kokonaisen legendaarisen kulta-aarteen luokse. Laiska ja tylsämielinen lääninherra tulee epähuomiossa lahjoittaneeksi tuon kyseisen pytyn kiusallaan kateelliselle veljelleen, tämän käly myy sen edelleen köyhälle romukauppiaalle, joka myy sen puoli-ilmaiseksi paikalliselle pikkupojalle kalamaljaksi. Kyseisen pikkupojan isä sattuu vielä kuolemaan, jolloin kalamaljan omistaja päätyy yksisilmäisen ja yksikätisen samurain sekä tämän viehkeän vaimon adoptoitavaksi.

Joillekin todennäköisesti tuottaa pettymyksen, ettei tässä käytännössä poistuta kaupungista ollenkaan, vaan tapahtumat keskittyvät pitkälti muutamien tiettyjen talojen ja näitä ympäröivien katujen ympärille. Yamanakan teoksen ydinvitsinä onkin irvailla ahneiden ja laiskojen ihmisten pyrkimyksille rikastua erilaisilla sukkelilla kikoilla pitkäjänteisen työnteon sijaan ja myyttinen rahakätkö toimii lähinnä katalyyttinä vinksahtaneiden ihmissuhteiden ja rahanhimon kyllästämän moraalin paljastumiseen johtavassa ketjussa. Monesti nuo ahneet sattuvat vielä kuulumaan yhteiskunnan parempiosaisempaan väestönosaan, joka on aina surutta valmis käyttämään hyväkseen heikompiaan rikastuakseen jos minkälaisella silmänkääntötempulla.

Omassa suosikkivitsissäni nähdään ensin ylimys lähtemässä metsästämään päättäväisesti kallisarvoista savipyttyä sankarillisen musiikin soidessa taustalla, mistä leikataankin saman tien lähimpään kapakkaan, jossa samainen upporikas herrasmies tappaa aikaansa juopottelemalla ja ammuskelemalla jousipyssyllä.

Kaikkein kauaskantoisin keksintö Yamanakan komediassa on ollut klassisen samuraiarkkityypin murtaminen silkasta yksipuolisesta nihilistisestä miekkasankarista huomattavasti moniulotteisemmaksi ja inhimillisemmäksi hahmoksi. Tämän tekoaikaanhan vanha mykän ajan ihanne oli jo mennyt muodista ja kansa kaipasi äänielokuvan myötä uudenlaista realistisempaa soturihahmoa, ja sellaisen Yamanaka myös tarjosi. Hurjasta ulkonäöstään ja perinteisestä uhoamisestaan huolimatta Tange Sazenin saamattomaksi ja laiskaksi muutettu kyynistä ja häijyä esittävä hahmo esimerkiksi epäröi todellisuudessa loukata muiden ihmisten tunteita ja päätyy lopulta ironisesti kerta toisensa jälkeen tekemään täysin päinvastaista mitä alunperin puhelee. Todellisuudessa ulkoisesti hurja ja uhkaavasti murahteleva mies onkin ihan hyvä tyyppi.

Voisin oikeasti jatkaa tätä saivartelua vaikka kuinka kauan, mutta rajansa oikeasti kaikella. Riittänee kai sanoa, että Tange Sazen and the Pot Worth a Million Ryo on huipputyötä ja ilmestymisajan kotimaansa edistyneintä ja vallankumouksellisinta elokuvataidetta, niitä itämaisen historiallisen fiktion sympaattisuudessaan ja rakastettavuudessaan ajattomia suurteoksia, joiden järisyttävä uudistava vaikutus ja perintö elävät vahvana nousevan auringon maan viihdeteollisuudessa yhä tänäkin päivänä.


Arvio: 5/5


TANGE SAZEN YOWA: HYOKUMAN RYO NO TSUBO, 1935 Japani
Ohjaus: Sadao Yamanaka
Käsikirjoitus: Shintarô Mimura
Näyttelijät: Denjirô Ôkôchi, Kiyozo, Kunitaro Sawamura, Minoru Takase, Ranko Hanai, Reisaburo Yamamoto, Shôji Kiyokawa