Idiootit (1998)

Juutinmaan ikioman pähkähullun taiteilijan ja provokaattorin Lars von Trierin Idiootit on niitä elokuvia, joita tietää jo ensimmäisen pahuksen sekuntin perusteella joko rakastavansa tai vihaavansa koko sydämensä pohjasta ja mahdollisesti vielä vähän enemmänkin. Kyseessä on nimittäin maestron ensimmäinen aito "dogmaelokuva" eli käytännössä täysin halvalla käsikameralla ilman keinotekoisia vippaskonsteja pseudodokumentaariseen tyyliin studioiden sun muiden ulkopuolella kuvattu rupuinen taideleffa. Jos edellinen sai jo nyt tuntosarvesi väpättämään villisti, tämä leffa saattaa olla juuri sinua varten. Tai sitten ei.

Jos ylläoleva aloituskappale ei vielä antanut oikeanlaista kuvaa von Trierin teoksen sisällöstä, niin täältäpä tulee täyslaidallinen: Idiootit on kuvaus ryhmästä anti-keskiluokkaisia ihmisiä, jotka päättävät kapinoida henkisesti kangistunutta yhteiskuntaa häiriköimällä julkisessa tilassa päästämällä sisäisen idioottinsa valloilleen ja tekeytymällä kehitysvammaisiksi. Myöhemmin ryhmän sekoilut keskittyvät yhden jäsenensä hallussa olevaan myyntiin menevään autioon taloon, jossa mm. nähdään oikeaa seksiä ja lopulta myös kokonaiset orgiat.

Lars von Trier on kiero, kiero pirulainen. Monelle keskivertokatsojalle tällaisen menon katsominen on erittäin suurella todennäköisyydellä mitä suurinta aivosyöpää ja kärsimystä, mutta oikeasti mies on vain pahuksen taitava siinä mitä tekee, eli tässä tapauksessa silkassa ajatuksia herättävässä provosoinnissa. Idiootit on todellisuudessa huomattavasti paremmin näytelty kuin mitä aluksi voisi kuvitella ja näyttelijöiden häpeilemätöntä kokovartalo-omistautumista rooleihinsa ei voi tällainen juntti kuin ihailla. Vai menisittekö itse heiluttelemaan elintänne kameran eteen tietäen tasan tarkkaan että tätä tullaan tapittamaan taiteena ympäri maailmaa vielä vuosikausien päästäkin? Itse en ainakaan kehtaisi.

Pippelin heilutteleminen ei kuitenkaan ole Idiooteissa "se juttu". Todellisuudessa tässä koetellaan tarkoituksella niin sovinnaisuuden kuin elokuvataiteellisen sietokyvynkin äärirajoja, eikä katsojankaan tarvitse kokea pelkkää sympatiaa näitä itsekeskeisiä hahmoja kohtaan vaan päinvastoin myös vihata ja halveksua. Eräässä kohtauksessa näiden eteen marssitetaan joukko oikeita kehitysvammaisia. Vaikka kehitysvammaisia esittävien kapinallisten teatteri jatkuu tämänkin jälkeen, näille alkaa vähitellen valjeta ettei koko kupletin perinnäinen ilo olekaan itse sekoilussa vaan yhdessäolossa. Hahmoista erityisesti mukaan lyöttäytyvä Karen lieneekin tässä suhteessa ehkäpä kaikkein keskeisin, hakeehan tämä idioottia esittämällä synkeään elämäänsä läheisyyttä ja rakkautta näin samalla uhraten itsensä ja moraalinsa.

En oikeasti tiedä mitä tästäkin leffasta pitäisi lähteä ajattelemaan tai edes sitä, onko ohjaaja tässä tapauksessa se suurin idiootti vaiko minä itse, joka otin ja katsoin koko spektaakkelin alusta loppuun sensuroimattomana ja ilman hengähdystaukoja. Idiootit on äärimmäinen teos miltä tahansa kantilta tarkasteltuna, ehdottoman vaikea ja epämukava katsoa, mutta silkkaa tekotaiteellista roskaa tämä ei sentään ole. Omat tuntosarveni väpättävät villisti just nyt, joten taidan vain tarvita lisää Lars von Trieriä henkisesti kangistuneeseen elämääni.


Arvio: 4/5


IDIOTERNE, 1998 Tanska, Ruotsi, Ranska, Hollanti, Italia
Ohjaus: Lars von Trier
Käsikirjoitus: Lars von Trier
Näyttelijät: Anne Louise Hassing, Bodil Jørgensen, Jens Albinus, Nikolaj Lie Kaas, Troels Lyby