Europa (1991)

Tätä leffaa tehdessään Lars von Trier, tuo Juutinmaan paha poika olikin melkoisessa kiipelissä, sillä miekkosella oli takanaan vain yksi mainitsemisen arvoinen teos sekä kaksi enemmän tai vähemmän mielipiteitä jakavaa tuotosta, näistä Epidemia floppasi ihan kirjaimellisesti ja Medeakin tuli tehtyä nollabudjatilla suoraan televisioon. Jotain oli siis tehtävä, ja se jokin oli muokata tyyliä massoille sopivampaan muotoon, mutta tietenkään maestron itsensä taiteellisista visioista tippaakaan tinkimättä. Yllättäen tulostakin syntyi, sillä Europaa pidettäneen edelleen monessa tuvassa ja majatalossa miehen parhaimmistoon kuuluvana teoksena, jonka jälkeen paluuta entiseen kurimukseen ei enää ole ainakaan tähän päivään mennessä ollut.

Von Trierin elokuvan aluksi Max von Sydow eli Flash Gordonin Ming ja Manaajan harmaapäinen pappi pitää lyhyen alkupuheen, jolla katsoja tuuditetaan rentouttavan mukavaan hypnoottiseen uneen nimeltä Europa. Tämän jälkeen tavataan ensimmäistä kertaa varsinainen päähenkilö, toisen maailmansodan jälkeiseen Saksaan hyväntekeväisyystarkoituksessa saapuneeseen amerikkalaiseen idealistiin nimeltä Leopol Kessner, joka pestautuu paikallisen setänsä kautta Zentropa-nimiseen junaan vuodeosaston konduktööriksi.

Jo ensimmäisistä jumalaisen kauniista mustavalkoisista kuvista lähtien katsoja lieneekin jo kiinnittänyt huomiota von Trierin elokuvan 50-luvun noir-leffojen ja klassisten Hollywood-melodraamojen hengessä toteutettuun tyylittelyyn, joka tuntuu sellaisenaan yhdistyvän täysin saumattomasti ohjaajan uudempiin temppuihin ja tekniikoihin menemättä kuitenkaan The Element of Crimen kaltaiseksi itsetarkoituksellisen raskassoutuiseksi kikkailuksi. Voin vaikka vannoa löytäneeni tästä esimerkiksi muutamia yksittäisiä viittauksia Casablancan ja Nainen ilman omaatuntoa suuntaan. Ilmeisesti kyseessä on ainakin osittain ironinen veto viittauksena ohjaajan silloisiin kaupallistumispaineisiin.

Yllättäen kyseessä ei kuitenkaan ole puhdasverinen melodraama tai noir-elokuva vaan oman tulkintani eräänlainen art house -väännös edellisten lisäksi myös klassisista Hitchcock-leffoista. Päähenkilön pakollinen mielitetty kun sattuu olemaan tarinan femme fatale, joka johdattaa sankarimme kokonaisen natsien jälkeensä jättämän terroristisolun salaliiton jäljille eikä junien historiakaan ole aivan niin puhtoinen kuin voisi luulla. Monet ovat kritisoineet tätä historiallisista epätarkkuuksista, mutta itse uskonkin kyseessä olevan The Element of Crimen tavoin lähtökohtaisesti uneen sijoittuva tarkoituksellisen surrealistinen ja painajaismaista sävyä hakeva tarina, jota ei pitäisikään ottaa niin kauhean kirjaimellisesti tai etsiä mitään objektiivista sanomaa tai totuutta.

Europa tuskin on ihan joka miehen tai naisen suosikkileffoja, mutta omasta mielestäni Lars von Trierin tähänastisen uran kypsin tuotos kannattaa ehdottomasti kokea, jos vain vetoa tällaisiin taiteellisempiin vanhan liiton henkeä huokuviin art house -tuotoksiin vähääkään löytyy. Erään vahvistamattoman huhun mukaan Steven Spielberg ammensi tästä nimenomaisesta teoksesta inspiraatiota Schindlerin listaankin, joten von Trierin voi ainakin sanoa selvästi tehneen elokuvassaan jotain todella oikein.


Arvio: 4.5/5


EUROPA, 1991 Tanska, Saksa, Sveitsi, Ranska, Ruotsi
Ohjaus: Lars von Trier
Käsikirjoitus: Lars von Trier, Niels Vørsel
Näyttelijät: Barbara Sukowa, Ernst-Hugo Järegård, Jean-Marc Barr, Jørgen Reenberg, Max von Sydow, Udo Kier