Dancer in the Dark (2000)

Dancer in the Darkin rävähtäessä käyntiin pääsin jälleen hymähtämään itsekseni, miksi niin paljon olen oppinut viime aikoina arvostamaan Juutinmaan salakavalan elokuvagangsterin ominaista tyylitajua. Lars von Trierin kohdalla ei oikeasti koskaan voi olla täysin varma mitä tuleman pitää, ei edes tusinan katsotun teoksenkaan jälkeen. Itse odotin tästäkin jotain vähän Idiootteja perinteisempää ja massoja kosiskelevampaa musikaalia, mutta sainkin vähintään yhtä kieroutuneen ja hankalan taideteoksen pirulaisen, josta ei vielä katsoessakaan osannut sanoa mihin suuntaan tarina voisi edes teoriassa edetä. Tällaista repäisevän hulvatonta elokuvataidetta on pakko arvostaa.

Joka tapauksessa kyseessä on kuitenkin jälleen perinteikkäille pseudodokumentaarisille dogma-periaatteille kumartava teos, vaikkei tällä kertaa puhtaasta suuntauksen kasvatista kyse olekaan. Tarina nimittäin sijoittuu manifestin ideoiden vastaisesti menneisyyteen 60-luvun Amerikkaan, jonne tsekkoslovakialainen silmäsairaudesta kärsivä nainen saapuu poikansa kanssa parempaa elämää etsimään. Sellaisen sijaan kaksikko päätyykin asumaan tuttavansa tontilla nököttävään asuntovaunuun ja äitikin löytää itsensä hikisestä pajasta huonopalkkaisista hommista.

En paljasta juonesta alkuasetelmaa enempää, sillä haluan antaa lukijalle tämän suhteen mahdollisimman neitseellisen ja yllätyksellisen elämyksen, jollaisesta itsekin pääsin poikkeuksellisesti Dancer in the Darkin kohdalla nauttimaan. Koko von Trierin elokuvan keskeinen pointti kuitenkin on leikkimielinen käsitys musikaalista erityisen eskapistisena viihteenä, mutta tällä kertaa vain ankeissa oloissa elävälle naiselle itselleen. Katsojalle on luvassa vain elämä koko rumuudessaan ja alastomassa julmuudessaan taatun raa'alla kuvaustyylillä tarjoiltuna.

Kaikkien kiehtovinta von Trierin ja Björkin yhteistyöprojektissa on omasta mielestäni sen herättämät varsin monenkirjavat ajatukset ja tuntemukset eri katsojissa. Dancer in the Dark paitsi lukeutuu ohjaajansa voimakkaimmin mielipiteitä jakaviin teoksiin, mutta samaan aikaan sitä ylistetään erityisen kauniiksi sekä toisaalta surulliseksi ja jopa rumaksi ja inhottavaksi. Itse näin tässä tekijälleen perinteiseen tapaan hyvin vahvasti itseironisen mustan komedian, jonka äärimmäisyyksiin viedyt lohduttomat ja synkät käänteet on tarkoitettukin makaaberilla tavalla övereiksi, samaan suuntaan vihjaa hupsujen koreografioiden tragikoominen käyttö mitä banaalimmissa ympäristöissä.

Edellinen ei tosin tarkoita että yksikään tulkinta von Trierin teoksesta varsinaisesti olisi oikea tai väärä, ainoastaan että siitä on mahdollista saada katsojasta riippuen irti mitä erilaisimpia johtopäätöksiä ja tunnetason elämyksiä täysin laidasta laitaan. Olen henkilökohtaisesti aina ollut sitä mieltä, että tällainen rikkaus elokuvassa kuin elokuvassa on aina vain poikkeuksellisen laadun merkki ja von Trierin teoskin ansaitsee tästä hyvästä jo yksistään muutama lisäpistettä ja papukaijamerkin valmiiksi komeaan pottiinsa.


Arvio: 5/5


DANCER IN THE DARK, 2000 Tanska, Saksa, Hollanti, USA, Iso-Britannia, Ranska, Ruotsi, Suomi, Islanti, Norja
Ohjaus: Lars von Trier
Käsikirjoitus: Lars von Trier
Näyttelijät: Björk, Cara Seymour, Catherine Deneuve, David Morse, Joel Grey, Peter Stormare, Udo Kier, Vladica Kostic